Los Angelesissa soisi omistavansa enkelin kärsivällisyyden, sen verran jurpukkaa autolla-ajo täällä oli. Parempi puolisko onneksi ajoi, minä en kyennyt kuin vähän lähikylillä pyörähtää. Autoja oli triljoonayksi neliömetrillä koko ajan ja kun amerikkalaisissa autokouluissa on nähtävästi poistettu jo aikaa sitten vilkunkäytön opetustunnit sain pelkääjän paikallakin jarrujalan kramppiin. Ajotyyli perustuu apinan raivoon ja aggressiivisiin ryhmityksiin, ja näin on siis pakko itsekin ajaa ettei jää jalkoihin. Huh, onneksi jyrmy-Chevrolettimme poistuu käytöstä ja siirrymme ihan jalkamiehiksi ja kohtsilleen pois Amerikan mantereelta, mutta ei vielä Amerikoista.
LA:ssa kävimme tietysti kylttiä tihrustamassa ja Hollywood bulevardilla starojen tähtiä katsomassa, ja olihan siellä tuttujakin nimiä. Muuten aamupäivän valossa vähän nuhjukkaa, ja jollei vietnamin sodan veteraani olisi kontillaan tähtiä kiilottanut, ei tuo tavallisesta kusenkatkuisesta kadusta olisi erottunut. Odotin jostain kumman syystä enemmän glamouria.
Pistäydyimme myös kulttuurihistoriaa aistimassa Santa Monican Venice boardwalkilla. Jos tekee mieli taikasieniä tai mutta hörhellettävää, niin täältä kyllä löytyy. Valoisan aikaan ihan ok, mutta saa kyllä aika fakiiri olla jos tuonne iltasella eksyy. Mustat miehet oli kuin suoraan Kylmästä ringistä. Kadulla oli ISOJA, bodattuja ja bodaavia(!) sinisenmustia köriläitä elokuvista tutut valkoisten sukkahousujen osat päässä, tätä kliseetä en ole koskaan ymmärtänyt.
Mutta mitä ihmeellisimmät kaupustelijat olivat koko kadun suola. En valitettavasti saanut ikuistettua hörhäkkeitä. Bodareita en uskaltanut edes ajatella kuvaavani. On nimittäin kamerassa vielä viimekesäiset mökkikuvat sukulaisille lähettämättä. Niin siis yks hörhäke muunmuassa möi näpertämiään sanomalehtipaperimyttyjä, siis tä? juuri niin, taiteen syvin olemus oli ehkä juuri raottumassa minullekin. Mutta onneksi näin vielä hienomman näyn. 70- luvulla kaikki tekivät, ainakin Savossa, puukäsitöissä ala-asteella leikkikanteleen. Siis sellaisen, jossa on rautalankakielet, jolla ei voi siis oikeasti soittaa, mutta kuului samaan katoavaan kansanperinteiseen sarjaan kuin kalevalaiset runot kevätjuhlissa, ja jos kässänope oli reilulla päällä harvat ja valitut saivat kanteleeseensa polttoliekillä sätväkän taiteellisen koristelun. Niin eikö jumankekka musta hörhäke "soita" tällaista ala-astekanteletta Los Angelesin huurupääkadulla silmät nurin. Kyllä kannatti lähteä maailmalle tämäkin tovi kokemaan.
Tässä vielä meidän hotellialueen Torrancen rannan ruhtinas. Hotelli oli kylläkin varsin kaukana rannasta, mutta muuten ihan ok alue.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti