Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Uku soikoon

Tässä vielä ukun (täkäläinen lyhenne ukulelesta) ystäville Hawaijin Ison Saaren nouseva tähti. Nuori 24-v tyttö nimeltään Brittni Paiva (mikä sukunimikin), joka on voittanut jo erinäisiä palkintoja täällä. Aikas hauskan kuuloista ja siis neljän kielen plinkutuksella:

http://www.youtube.com/watch?v=hm4qnQ98-zU

Ameriikka loppuu huomen. Minun yhteenvetoni:
Jos haluat kunnon teetä, osta omat mustat teet Suomesta. Jos täällä on teesalonki, eksoottisin tee mitä amerikkalaiset tarjoavat on vihreä tee, muutoin salongeissakin ja kaupoissa vaan liptonia vastaavaa kuravettä. Muovijäteeen tuotto ahdistaa, miks täällä ei tiskata vaan lähes kaikkialla astiat roskikseen. Ei siis vaan hampurilaispaikoissa.

Kaupoissa on kaikkea kivaa, mitä ihminen luulee tarvitsevansa. Muovijätettä syntyy, mutta tekisi mieli ostaa kaikkea esim muovinen koiranruoanannostelija (ei ole koiraa) tai muovinen pussinsulkusysteemi, kun ovat kivasti esillä ja söpöjä, joku kiva hahmo jne. Outoja mielihaluja. Laittilimskat on järkyttävän halpoja. Kaupassa 12 tölkkiä limua alle 3 dollaria, alumiinitölkit ja muovipullot kierrätetään. Karkit on kalliita, mutta täällä on julma makeisvero, joka koskee myös sokerilimuja. Tarkoitus saada kansa laihtumaan. Olen nähnyt aivan uskomattoman kokoisia ihmisiä liikkeellä, mutta täällä niitä ei tuijota muu kuin suomalainen epäkohtelias turisti.

Terveisiä vaan Aasiaan, mutta Amerikassa asiat toimii. Burgerit läpähtää pöytään ajoissa, ja jos joku ei toimi, niin asia korjataan eikä nyhvästellä. Palvelu pelaa ja pohjautuu tippaukseen. Tippikulttuurista olen saanut harmaita hiuksia. Ravintelissa nyt jopa tajuan, kun iskevät turistille tippitaulukon eteen, eikä tarjoilijat saa kunnon palkkaa, mutta jossain optikkoliikkeessä, eikai siellä nyt herrajestas pidä tipata? Kampaamoissa pitäis tipata pesijää, leikkaajaa ja siivoojaa,niinpä sitten leikkasin ite haiveneni.. Kaupoissa on kyllä hinnat tavaroissa, mut juu ei se aina olekaan lopullinen hinta kun ropsahtaa government verot päälle.

Hawaii, osa III

Viimeksi jäätiin Isolle Saarelle tulivuoren kupeeseen. Sieltä ollaan päästy pois ja takaisin Oahulle. Tulivuoren kupeessa kai täälläkin, kaikki Havaijin saaret ovat tulivuoria ja/tai muuten vaan tuliperäistä tavaraa. Sen takia täällä on suuri kysyntä IKEAn huonekaluille; kukaan ei halua laittaa miljoonia merkkitavaraan kun koska tahansa voi tulivuori sanoa poks. Loppu aika Isolla Saarella meni etupäässä snorklatessa ja löhöillessä, laitettiin taaloja (pitkään) riviin ja oltiin kolme yötä luksusresortissa Konassa. Resortilla oli oma pieni merenpoukamansa, joka oli täydellinen snorklailumesta, täydellinen siinä mielessä, että luonnonaallonmurtaja rauhoitti meren mainingit ja olihan siinä niitä kalojakin. Voi kun Itämeri olisi joskus niin kirkas, että pääsisi kesällä vaikka Pihlajasaaresta snorklaamaan ja näkisikin jotain. Taitaa jäädä minulta näkemättä. Täällä
Joulukortit postiin
Oahulla jatkettiin snorklaamista (mä jopa repäisin ja ostin omat vehkeet; vuokrahinnat on ryöstämistä) ja käytiin Hanauma Bayssa kaloja katselemassa. Ihme mesta, porukkaa riittää kun on tässä  Honolulun vieressä, suurin osa ei onneksi snorklaa. Koralliriutta alkaa muutaman metrin päästä rannasta ja kaloja on joka lähtöön. Ja vaikka porukkaa riittää, on snorkaltessa niin omissa maailmoissaan ettei muita edes huomaa, kaloja vaan zoomaa. Ihme miten suurin osa trooppisita kaloista on niin värikkäitä. Itse en tunnistanut näkemistä yli 15 lajista kuin trumpettikalan, joka on ihan nimensä näköinen. Sellainen varoituksen sana, että tuonne mentäessä on pakko katsella opetusvideo, joka ei oikeasti edes opeta mitään. Saavat sen anteeksi kun paikka on niin hieno. Olisi kiva jos olisi joku vedenalaiseen kuvaamiseen pystyvä  vempele niin saisi kuviakin näytille, nyt saatte vaan luottaa mun sanaan, että snorklaaminen on pop.
Hanauma Bay

Jokaisen talvenpakoa harkitsevan kannattaa laittaa Haviji listalle, ihan hemmetin mukava paikka. Ainoa mikä tässä Suomesta katsoen on vikana, on se tosi seikka, että matkoihin menee väkisin vuorokausi tai jotain suuntaansa. Mutta esim. menomatkalla, päivän parin stoppi San Franciscossa ja paluumatkalla New Yorkissa ja silti parin viikon lomasta jäis 10+ päivää täällä.

Havaijin 1,5 viikkoa on mennyt siivillä kuin myös USA:n pari kuukautta, huomenna lähdetään edemmäs Tyyntämerta ja Samoalle ja sieltä sitten Fidzille. Blogiin tulee ainakin Samoan mentävä tauko, meidän hotelli kyllä mainostaa (törkyhintaista) erikoisnopeaainternettiään mutta lupaan kuitenkin seuraavaa päivitystä aikaisintaan Fidziltä itsenäisyyspäivän tienoilla, voi mennä Uuteen-Seelantiin saakka joulukuun puoleenväliin.

Amerikasta noin yleensä

Tässä jossain mainitsemaani Amerikan pohdintaa kun nyt aikamme USA:ssa lähenee päätöstä. En ole matkaopas ja en edes halua olla, kirjaan tähän ajatuksia, mietteitä, vinkkejä, jne... tämän parin kuukauden Amerikan osuuden perusteella. Lista ei ole täydellinen, eri mieltä saa ja pitää olla. Täydennän tätä kai kun tulee lisää mieleen. Yhdellä lauseella: Amerikka on hieno, valtavan monimuotoinen maa jossa asuu ystävällisiä ihmisiä ja näkemistä ja tekemistä riittää kaikkiin makuihin eikä hintatasokaan ole suomalaiselle mitenkään korkea.

  • Kannattaa ehdottomasti vuokrata auto. Tai järjestää menopeli jotenkin muuten. Etäisyydet ovat valtavat ja vaikka julkinen liikenne yleensä on ainakin jollain muotoa olemassa on omalla autolla helpompi, nopeampi ja halvempi kulkea. Auton vuokrat on täällä oikeasti sikahalpoja jos ne hoitaa tarpeeksi paljon etukäteen ja kilpailuttaa vuokraamoja esim. AutoEuropen kautta. (Esim. meidän Las Vegas-Los Angeles vuokra-auto, joka oli siis iso SUV kaikilla herkuilla, nollaomavastuulla, GPS:llä, jne. maksoi jotain 30 euroa päivä.)
  • Liity kaikkiin mahdollisiin hotelliketjujen kanta-asiakasohjelmiin. Tämä ohje koskee tietysti reissaamista yleensä. (Meillä on IHG:n kanta-asiakaskilpailun ansiosta niin paljon niiden pisteitä, että niillä ollaan viikon verran jossain resortissa ilmaiseksi).
  • Varaa aikaa, jos vaan on mahdollisuus.
  • Muuta suunnitelmia jos siltä tuntuu. Meillä yksi hauskimmista sattumuksista oli kun Yosemite joutui lumimyräkkään ja me lähdettiinkin vähän eri reiteillle kuin suunniteltu.
  • Unohda kaikki ennakkokäsitykset Amerikasta, ei ne kuitenkaan pidä paikkaansa.
  • Hymyile paljon ja lähde smalltalkiin mukaan. Käytä paljon adjektiiveja kuten great, awesome, wonderful, jne...
  • Laihduta ennen Amerikkaan tuloa tai ainakin sopeudu siihen, että täällä painon on täällä helppo nousta

Kohokohtia

Tässä yleisön pyynnöstä muutama oma henkilökohtainen suosikkini tähän mennessä; Lista ei ole paremmuusjärjestys eikä täydellinen ja jos huomaat nimesi puuttuvan siitä ei se tarkoita ettet olisi ollut yksi kohokohta. Oikeastaan jokainen päivä on oma itsenäinen kohokohtansa.

  • Kalifornian Valtatie 1. Big Sur, Monterey, jne... Mahtava osa maapalloa.
  • Florida Keys ja siellä Honda State Park
  • Kansallispuistot: Grand Canyon, Yosemite, Death Valley, jne...
  • Havaijin tulivuoret
  • Kaikki mielettömät rannat
  • Daytona ja varsinkin sen järjettömän pitkä ranta
  • San Diego/La Jolla
  • Valaat ja vaimon mieliksi myös hylkeet/merileijonat
  • Niin ja tietenkin ne kaikki burgerit mitä on tullut syötyä
Listaa voisi jatkaa...
Honda Beach ja yksi Keysien silloista

Yosemite syksyllä 
Kalifornian Ykköstien maisemia




sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mölystä asiaa vielä

Panettelin suotta pikkulintuja, Hilon mökäääjät olivatkin "coqui" sammakoita, jotka lemmentuskissaan huusivat taukoamatta läpi yön. Selvisi sitten sekin miksi puuta ravistelemalla ei tippunut yhtään lintua.




Käytiin Pu´uhonua o honaunaussa. Hyvällä maulla tehtyjä puuveistoksia, vähän näitten Seurasaari, paitsi että tänne joutuivat ne jotka rikkoivat "Kapua" eli lakia esim. törkeästi omalla varjollaan saastuttivat kuninkaan varjoa tmv. kriminaalitouhua.

Hawajille kannattaa tulla paksun lompakon kanssa. Kaiken maailman kilpikonnanpussausretkiä olisi tarjolla, hulppeita resortteja ja tulisouta ymv. turistien viihteeksi. Mutta snorklata voi myös rantavedessä, ei ehkä ole tosiaankaan vuoden hienoimmat korallit (mustaa laavakiveä), mutta erilaiset keltaraitaiset kalat tuntuvat viihtyvän.

Hawaii, osa II

Honolulusta Hiloon, Oahusta Big Islandille. Kontrasti on melkoinen; turistimassat muuttuvat puroiksi ja suurkaupungin syke maalaismaiseksi leppoisteluksi. Havaijin suuresta saaresta (Big Island) en ainakaan minä voi olla pitämättä, Fengsu vaan toimii. Aloitimme Ison saaren samoamisen Hilosta, joka on saaren kahdesta isohkosta kaupungista leppoisampi mutta lähempänä Tulivuorten kansallispuistoa, sieltä sitten Konaan.
Viimeisillä penkoilla, USA loppuu

Mikä parasta Isossa saaressa, että täällä on jumalattoman erilaista tekemistä; paratiisirantoja, snorklaamista, (toimivia) tulivuoria, hienoja putouksia, sietämättömän hienoja sademetsiä, kahviplantaaseja (ja tietenkin todella, todella hyvää kahvia) sekä tietenkin ihania havaijilaisia ihmisiä. Tulivuoresta vaimo rakkaani jo runoili, joten totean vain, että vau! Olen onnekas ihminen ja olen nähnyt tulivuoria aikaisemminkin mutta jokainen niistä on erilainen ja aina yhtä hätkähdyttävän lumoava. Ehkä kiehtovinta niissä on niiden piilevä tuhovoima, esim. tuokin tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä voi periaatteessa koska tahansa alkaa sellaisen purkautumisshown, että se on menoa koko saarelle.

Auton ratissa, ilman Irmaa

Tien päällä taas
Isolla saarella oli pakko taas ilolla ottaa pyörät alle ja otimme jopa harkitun riskin jättämällä Irma kolmosen Alamon tiskille odottamaan seuraavaa asiakasta. Suunnistaminen turisti (ei niin kovin hyvien) karttojen avulla on onnistunut kohtuullisesti ja moukan tuurilla loistavasti. Saaren nähtävyydet on jopa jotenkuten viitoitettu ja kun ei ole kovin monia teitä niin ei voi eksyäkään niin helposti.

Vihreällä rannalla

Maailman kahdesta (uskokaa tai älkää) vihreän hiekan hiekkarannasta toinen on täällä Havaijin Isolla Saarella ja se heitti itsensä samantein ainakin mun top kymppiin. Ranta itsessään ei ole ehkä kuin 50 metriä leveä ja sitä hiekkaa on muutaman metrin kaistale, eikä se ole edes kirkkaan vihreää vaan vähän sellaista palaneen ruohikon väristä mutta mutta: Sinne pääseminen on vaatii toistakymmentä maillia pieniä ja vielä pienempiä Havaijin maaseututeitä, sitten tie muuttuu niin pieneksi ja kiviseksi, että vuokrattu neliveto sanoo: ”Ei riitä maavara ja vakuutus ei korvaa jos menen rikki”. Kapitalismille kiitos, siellä on paikallisia villevirtasia viemässä avolavanelivedoillaan, maksua vastaan tietenkin, viimeiset järkyttävän kuoppaiset kolmeneljä mailia merenranta tietä perille. Perillä rannalle täytyy laskeutua jotain kolmekymmentä metriä jyrkännettä alas, jotta pääsee uimaan. Rannan hiekka on keskipäivän trooppisessa auringonpaisteessa niin kuumaa, että uikkarit täytyy mennä pyyhkeen suojassa vaihtamaan vesirajaan tai sitten polttaa jalkapohjansa rakoille. Kaiken tämän jälkeen täydellisen turkoosinsininen 25-asteinen merivesi on taivaallista, poukama on niin suojainen, että mainingit laimenevat kevyiksi keinunheilautuksiksi ja kaiken kruunaa merikilpikonna, joka tulee moikkaamaan parinmetrin päähän. Tähän keski-ikään mennessä olen viettänyt jotain noin suunnilleen reilut 16000 iltapäivää mutta aika harvan kivemmin kuin tuon vihreän rannan iltapäivän. Elämälle kiitos!
Vihreä hiekka (ja turkoosi meri) odottavat väsyneitä kulkijoita

  





perjantai 22. marraskuuta 2013

Hiljaiseloa Hilossa

Jos Honolulu (Waikiki) oli enempi japanilaisten ökyrikkaiden shoppailupaikka on Ison Saaren Hilo ololtaan enempi juntimpaa ja viehättämpää Aasiaa, tuntuu siis positiivisesti
kuin olisi aivan muualla kuin Amerikassa. Myös mehevät torakat ovat ilmestyneet katukuvaan, ollaan siis tropiikissa.
Kilauea

 Tulivuori on hieno, päivällä ja pimeällä, ylhäältä ja alhaalta. Rikkikaasuja hengitetty koko rahan edestä. Hieman ihmettelin vaan, että joidenkin pitää raahata suurinpiirtein eilen syntyneitä vauvojakin hengittämään myrkkyjä. No mutta onhan sitä ennenkin uhrilahoja annettu vuoren hengen lepyttämiseen. 2003 näillä laava porissut viimeksi kadulle, eli taitaa toimia.



Luonto on aikas upea. Tietty vulkaanitouhut on mahtavia, mutta onpa rehua jos toistakin, ja lintuja. Hilon hotlan parvekkeen alla kävi sellainen tilhien (lajin määritys vielä kesken) uilutus koko yön, että jouduin kaivamaan korvatulpat. Niin, kylä ei ole tosiaan vuoden menomesta kun kovin älämöly lähtee pikkulinnuista, jotka onneksi poistuvat noutamaan matoja viideltä aamulla.
Kuvan yksilö ei toivottavasti liity mökäkuoroon



Hitsi kun ihmiset on ystävällisiä. Miten ne jaksaa kysyy mörökölli Suomesta.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Havaiji, osa I

Itse asiassa olen tässä yrittänyt hahmotella yhteenvetoa ja/tai jonkinlaista parhaat palat kirjoitusta Amerikasta mutta ei vaan synny. Palaan asiaan myöhemmin; jos ei muuta niin itselle on hyvä saada muistiin Amerikan oppeja tuleville vuosille (ja reissuille). Kirjoitetaan sen sijaan siis ensi vaikutelmia Havaijista.
Pakko muuten tunnustaa Havaiji on yksi niistä paikoista jotka on mun listalla: "Käytävä ennen kuin on liian myöhäistä". (Lista on aika pitkä ja pitenee koko ajan, kun on tuo reissaaminen jäänyt päälle, mutta toisaalta on siitä saanut paikkoja napsittua poiskin.) Jokaiseen noista paikoista meneminen aina vähän pelottaa kun sitä on odottanut niin aina jännittää mahdollinen pettymys. Aika harva on muuten pettänyt eli kannattaa mennä katsomaan paikkoja joita haluaa nähdä. Onko Havaiji ollut odottamisen arvoinen? Kahden päivän kokemisen jälkeen vastaus on: Kyllä.
Honolulu Diamond Headiltä (ex-tulivuori muuten) nähtynä

Alku havainnointia Havaijilta

Havainto 1: Me länkkärit ollaan turisteista täällä suurena vähemmistönä; japanilaisia on valtavasti. Ei siinä mitään kyllä niitä kestää mieluummin kuin känniteinibrittejä.
Aurinko laskee seläni taa (Waikikilla)
Havainto 2: Kyllä meri vaan on ihana. Turkoosin sininen 25 asteinen valtameri, ai ai. Ainoa paha mitä minä Kaliforniasta keksin (Losin ruuhkien lisäksi) on, että siellä merivesi oli melko lailla liian kylmää uitavaksi, täällä se on täydellistä. Ja me ollaan vasta päästy Honolulun Waikiki-rannalle, joka on kuuluisin ja ruuhkaisin. Innolla odotan vähän syrjäisempiä mestoja missä pääsee snorklaamaankin. Havainto 3: Havaijilaiset ovat rotupuhtauden vaalijoiden painajainen; ulkonäöltään
Kansallisruoka tarjouksessa
monimuotoisempaa porukkaa saa etsiä. Ja kun nää penteleet tulee toimeenkin keskenään. Ainoa yhdistävä tekijä on kai yställisyys, amerikkalaiset noin yleensä on melko lailla ystävällisiä mutta täällä se vielä enemmän aloha. Ja kumma juttu mä olen tottunut jo siihen, että ihmiset hymyilee ja sanoo päivää ja näkemiin. Itsekin osaa jo smalltalkin pahemmin miettimättä ja hymyileminenkin sujuu yleensä ilman pahempia ponnisteluja.
Havainto 4: Havaijin "kansallisruoka" on muuten Spämi, sikanautapurkkiruoka kotoisammin. Kai se ainakin mämmin ja ruotsalaisten hapansilakat peittoaa. Hampurilaspihvinä ainakin ajaa asian paremmin kuin edellä mainitut.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Enkelten kaupunki

Los Angelesissa soisi omistavansa enkelin kärsivällisyyden, sen verran jurpukkaa autolla-ajo täällä oli. Parempi puolisko onneksi ajoi, minä en kyennyt kuin vähän lähikylillä pyörähtää. Autoja oli triljoonayksi neliömetrillä koko ajan ja kun amerikkalaisissa autokouluissa on nähtävästi poistettu jo aikaa sitten vilkunkäytön opetustunnit sain pelkääjän paikallakin jarrujalan kramppiin. Ajotyyli perustuu apinan raivoon ja aggressiivisiin ryhmityksiin, ja näin on siis pakko itsekin ajaa ettei jää jalkoihin. Huh, onneksi jyrmy-Chevrolettimme poistuu käytöstä ja siirrymme ihan jalkamiehiksi ja kohtsilleen pois Amerikan mantereelta, mutta ei vielä Amerikoista.

LA:ssa kävimme tietysti kylttiä tihrustamassa ja Hollywood bulevardilla starojen tähtiä katsomassa, ja olihan siellä tuttujakin nimiä. Muuten aamupäivän valossa vähän nuhjukkaa, ja jollei vietnamin sodan veteraani olisi kontillaan tähtiä kiilottanut, ei tuo tavallisesta kusenkatkuisesta kadusta olisi erottunut. Odotin jostain kumman syystä enemmän glamouria.

Pistäydyimme myös kulttuurihistoriaa aistimassa Santa Monican Venice boardwalkilla. Jos tekee mieli taikasieniä tai mutta hörhellettävää, niin täältä kyllä löytyy. Valoisan aikaan ihan ok, mutta saa kyllä aika fakiiri olla jos tuonne iltasella eksyy. Mustat miehet oli kuin suoraan Kylmästä ringistä. Kadulla oli ISOJA, bodattuja ja bodaavia(!) sinisenmustia köriläitä elokuvista tutut valkoisten sukkahousujen osat päässä, tätä kliseetä en ole koskaan ymmärtänyt.

Mutta mitä ihmeellisimmät kaupustelijat olivat koko kadun suola. En valitettavasti saanut ikuistettua hörhäkkeitä. Bodareita en uskaltanut edes ajatella kuvaavani. On nimittäin kamerassa vielä viimekesäiset mökkikuvat sukulaisille lähettämättä. Niin siis yks hörhäke muunmuassa möi näpertämiään sanomalehtipaperimyttyjä, siis tä? juuri niin, taiteen syvin olemus oli ehkä juuri raottumassa minullekin. Mutta onneksi näin vielä hienomman näyn. 70- luvulla kaikki tekivät, ainakin Savossa, puukäsitöissä ala-asteella leikkikanteleen. Siis sellaisen, jossa on rautalankakielet, jolla ei voi siis oikeasti soittaa, mutta kuului samaan katoavaan kansanperinteiseen sarjaan kuin kalevalaiset runot kevätjuhlissa, ja jos kässänope oli reilulla päällä harvat ja valitut saivat kanteleeseensa polttoliekillä sätväkän taiteellisen koristelun. Niin eikö jumankekka musta hörhäke "soita" tällaista ala-astekanteletta Los Angelesin huurupääkadulla silmät nurin. Kyllä kannatti lähteä maailmalle tämäkin tovi kokemaan.



Tässä vielä meidän hotellialueen Torrancen rannan ruhtinas. Hotelli oli kylläkin varsin kaukana rannasta, mutta muuten ihan ok alue.

L.A. Confidental

Floridan Jacksonville on muistaaksi jotain 5000 neliökilometriä laaja, Los Angeles on varmaan samaa luokkaa ja väkimäärältään ihan toisenmoinen; väkeä piisaa noin suunnilleen Suomen verran yhteen kaupunkiin. Ja autoja niitä onkin sitten enemmän kuin ihmisiä tai niin ainakin tuntuu olevan. Itseasiassa Losissa autoilu Amerikassa alkoi ensimmäisen kerran tuntumaan puisevalta (suorastaan vit**maiselta), Irma II (eli navigaattori) neuvoi muutaman kerran ihan oikeasti pieleen ja toiset kerrat vähän sinne päin. Ja silloinkin kun oli tietävinään minne oli menossa, samaan suuntaan menijöitä oli yksi Mikkeli tai Kuopio.Eli ruuhkaa pukkaa. 10 mailin matka 10 mailia tunnissa välillä kokonaan pysähdellen 8 kaistaisella motarilla, siinähän se ilta rattoisasti sujuu.
Ruuhkassa on tunnelmaa
Ruuhka-aikojen ulkopuolella liikenne sujuu kohtuullisesti, joten ei pikavisiitti tänne mennyt ihan autossa istumiseksi. Niin ja hei, aika isoa osaa kaupunkia palvelee nykyään hyvin toimiva ja halpa metro. Tänne ensi kerralla tullessa otan kyllä hotellin metron läheltä vaikkei sillä joka paikkaan, johon satunnainen matkailija haluaa, pääsekään.
Matkabudjetti on paukkunut ja jotenkin sopimatta Losi päätettiin pällistellä ilmaishuveihin keskittyen. Esim. pelkästään Universalin teemapuisto olisi kustantanut satasen pintaan per nuppi kun taas Venicen rantabulevardin ihmiskavalkaadi maksoi sinne ajamisen bensat ja parkkeeramisen. Eli siis rantoja, Santa Monicaa, Veniceä ja pakollinen Walk of Fame. Niin ja käytiin ajamassa metrolla Union Stationille, joka on näkemisen arvoinen.
Santa Monica Pier
Ja pikkaisen on jopa matkalla matkakuumeen tuntua, Havaiji on edessä ja jotenkin Los Angeles kärsii sen odottamisesta ja lisäksi San Diegon ja La Jollan Fengsu oli niin hyvä, että ei Enkelten kaupunki pysynyt kyydissä.
LA:ssa muuten ensimmäisen kerran havainnoi enemmän sen ettei täällä Amerikassa (niinkuin ei missään muuallakaan) ihan jokaisella mene loistavan hyvin. Walk of Famella kuuluisten tähtien seassa liikkui koditon/kylähullu poikineen ja hiukan syrjemmällä kadulla nukuttiin, aamutuimaan ainakin. Kallion kundille siitä tuli vain kotoinen olo mutta voin kuvitella hienohelmojen kaakatuksen ja kauhistelun.
Pakollinen HOLLYWOOD kuva



torstai 14. marraskuuta 2013

Ruokaploki

Ruokaploki on ollut hiljaa tovin, mutta ei voi enää vaieta. Mitäs tämäniltaisesta ateriastamme sanotte:


Vapise valion puffetti. Tämä annos rakennettiin siis niin että ensin valittiin ylä- ja alakansi kymmenistä eri keksivaihtoehdoista, ja sitten oman maun mukainen jättimäinen jätskipallero väliin. Amerikkalaiset ovat tottuneet haukkaamaan isolla avauksella burgereitaan, mutta kyllä mekin nämä saimme nakerrettua ilman että puolet oli päällä. Ainakin toinen meistä on treenannut myös burgeririntamalla ihan kiitettävästi.

Pyhä Diego (paikka ei henkilö)

Diego Armando Maradona teki yhden jalkapallohistorian hienoimman (on aina hienoa kun Englanti putoaa arvokisoista) maalin, joka myöhemmin ristittiin "Jumalan kädeksi", siinä kun pallo ehkä hipaisi Maradonan kättä. Pitkälti tuon maalin ja sitä seuranneiden muiden turnauspelien (MM-kisat 1986) häntä alettiin kutsua Pyhäksi Diegoksi Argentiinassa. Miksi minä tässä Kuningaspelin historiaa kirjoitan ja jostain Pyhästä Diegosta höpisen? Tadaa, arvatkaa. No juuri näin, takarivistä rouva tiesi; olemme San Diegossa. Kaupungissa siis.
Vanhaa San Diegoa

San Diegosta meuhkataan Kalifornian rannikon kolmikosta vähiten. Ja muuten aika turhaan, mukavampaa kaupunkia saa etsiä: Lähes täydellinen ilmasto (päivälämpötilat käytännössä aina 20-30 astetta), loistavia erilaisia ja tyylisiä rantoja, ruokaa, juomaa ja sirkushuveja joka lähtöön ja kaikki kuorrutettu Etelä-Kalifornialaisella asenteella, joka saa kaiken lutviintumaan. Ja kaiken kukkuraksi kaupunki on sopivan kokoinen eikä mihinkään ole kauhean pitkä matka. Ja me vielä asumme esikaupunkialueella (älkää vaan sekoittako Espooseen tai Vantaaseen), La Jollassa, joka suomeksi tarkoittaa jalokiveä. La Jollaa yksi matkaopas kuvaili hienoimmaksi kaistaleeksi Etelä-Kalifornian rannikkoa, eipä ole paljon tuohon lisättävää.
Auringonlasku La Jollassa

Alhaalla uidaan ja surffataan, ylhäällä riippuliidetään

The Eläintarha

San Diegon eläintarha on maailmankuulu ja se mainitaan yleensä samassa lauseessa Singaporen ja jonkun kolmannen hienon eläintarhan kanssa, jota en nyt muista. Ja on kai niitä muitakin hienoja eläintarhoja. Kehut ovat ainakin San Diegon (joo ja Singaporen kans) kohdalla ansaitut; eläimillä näyttää olevan hyvät oltavat ja vierailijat saavat rahoilleen vastinetta. Normilipun hintaan saa selostetun kiertoajelun ja pääsee ajamaan köysiradalla paikasta toiseen. Oikaiseminen on ihan järkevää, eläintarha on jotain 20 Korkeasaarta. Kalleimmilla lipuilla olisi päässyt syöttämään norsuja tai hoitamaan sarvikuonoja, jne...No valuuttakramppi iski ja tyydyttiin normikäyntiin. Meni muuten viisi tuntia vaikka en itseäni minään ihan kauhean eläinystävänä pidäkään.
99,6 prosenttia samoja geenejä. Kysymys yleisölle: Kumpikohon on oikein fiksumpi? Me vai he?

Päivä Meksikossa

Meksikossa on valtavasti nähtävää ja koettavaa, ei kylläkään Tijuanassa. No 20 vuoden välein tuolla voi käydä ja pääseehän sieltä sukkelaan takaisin. Jos ei lasketa koneenvaihtoja tai kääpiövaltioita, niin Tijuanassa Meksikossa on kai toiseksi lyhyin visiitti ulkomailla. Lyhyin oli Paraguaissa, kaupunkia en muista siinä Brasilian rajalla Iguazun putousten vieressä. Siellä oltiin aikoinaan kai kaksi tuntia, Tijuanassa kolme. Viva la revolucion rapido!
Meksiko Amerikan puolelta




tiistai 12. marraskuuta 2013

Tijuanassa

Tämä päivä meni Meksikon puolella Tijuanassa. Maahantulomuodollisuudet kestivät noin 3 minuttia siltaa pitkin töpöttelyineen sinne, mutta USA:aan olikin sitten palatessa tunnin jono, ja vähän enemmän jännitystä kun mun passista ei meinannut löytyä originaalia Miamin maahantuloleimaa. Onneksi tullipatulla oli suomalaiset sukujuuret. Höpötteli rauhoittavasti Helsingistä kun kauhusta jäykkänä pelkäsin joutuvani jäämään kaktuksen alle yöksi.

Ennakkoon olin lukenut amerikkalaisten pelottelua Tijuanan vaarallisuudesta. No jaa, ei ehkä ihanin paikka olla keskiyöllä lärveissään. Ystävälliset alkuasukkaat muistuttivat kyllä joka käänteessä, että Tijuana on Tijuana, mutta Meksiko on ihan muuta, mutta ei toi nyt päivänvalossa kauhean vaaralliselta vaikuttanut, ja myyjätkin suht korrekteja. Vähän rihkamatilulilua koko paikka, mitä tuossa nyt turistikatua ja käsityömarkkinoita katsasti. Epsanjan parin fraasin osaaminen toi ainakin hymyn meksikolaisten huulille, jos ei mitään muuta.


Zoon aitoa raitaa


Aika vähän amerikkalaisia turisteja, sillä veteraanipäivän kunniaksi olisi San Diegossa ollut iso paraati. Aateltiin että kyllä seepraksi maalatut burrot on parempi näky.



Köyhyys kyllä pisti silmään. Ymmärrän hirveän hyvin USA:n puolelle hinnalla millä hyvänsä pyrkimistä. Vaikka kyllä täälläkin hulluja ja kodittomia riittää, mutta ehkä minimipalkalla sentään jotain töitä.

Sildenafiili - ostoksille, por favor

maanantai 11. marraskuuta 2013

Juu eikun

Pakko oikaista: Joshua tree on mehikasveja, agaaveja. Luonnonpuistosta oli muuten löydetty uusi aavikkohämähäkkilaji, jolle oli nimeksi annettu Bonoa mukaillen (Aptostichus bonoi).

Aavikolla lämmittelemässä

Maaginen Keski-Kalifornian rannikko jäi pikku hiljaa taakse, kun Ykköstietä (tämä ei mene Turkuun) hiljalleen kruisaillen lähestyimme Enkelten kaupunkia. Rannikolle luvatut mahdolliset sateet, saivat ex tempore päätöksen syntymään ja kolikon heiton jälkeen päätimmekin lähteä muutamaksi päiväksi Kalifornian aavikolle lämmittelemään. Auton kokka siis kohti Palm Springsiä ja varmasti sateetonta seutua.
Hetki ennen ohitusta. 

Palm Springs

Palm Springs oli kukoistuksensa huipulla 1950- 60-luvuilla, kun se oli Hollywoodin kerman talvinen viikonloppuviettopaikka. Takuuvarma aurinko ja päivälämpötilat tammikuussakin 25 C. (Kesällä hätyytellään Kuolemanlaaksontyyppisiä lukemia). Palm Springsissä Bob Hope harjoitteli ohjelmanumeroitaan, Marilyn pakoili ihailijoitaan ja viettipä Kuningaskin häämatkansakin siellä. Sitten paikka unohtui ja siellä viettivät aikaansa vain muutamat golf-eläkeläiset. 1990-luvulla paikka tuli pikkuhiljaa uudelleen muotiin ja nykyään se on varsinkin viikonloppuisin Kalifornialaisten viikonloppuviettopaikka, eritoten marras-maaliskuussa, jolloin rannikolla voi olla epävakaista. Minulle siitä tulee mieleen hyvällä tavalla Las Vegas joskus aikojen alussa; muutama kasino ja paljon ruoka- ja juomapaikkoja sekä huomattavan leppeä meininki. 
Marilyn Palm Springissä

2,5 kilometrissä keskellä aavikkoa

Palm Springin kupeessa kohoaa yli 2,5 kilometrinen vuorenreppana (muuten hyvä mutta varjosti meidän uima-alllasta iltapäivisin). Vuoresta ei olisi muuten paljon kirjoitettavaa (vastaavia on aavikko täynnä) mutta sen huipulla on kansallispuisto ja sinne pääsee kyösirataa pitkin melkein Palm Springisin keskustasta. Aika mahtavat näköalat levittäytyvät sen huipulta ja sinne kaapelivaunulla meneminenkin on omanlaisensa elämys. Talvella tuolla muuten hiihdetään kun alhaalla löhötään uima-altaalla, normaali lämpötilaero on 15-25 astetta. Me kierrettiin pikkulenkki ja ihasteltiin näköaloja ja hölötettiin parin mukavan jenkkiukkelin kanssa, joista toinen jopa tiesi Suomesta jotain. Kehuivat San Diegoa ja antoivat vinkkejä loppureissuun. Minä opetin vastapalveluksena muutaman sanan suomea. Eli jos joskus eksytte Palm Springsiin ja törmäätte suomeapuhuviin amerikkalaisiin tiedätte ketä kiittää.
Köysiradalla vuoren huipulle

Joshua Tree

Tunnin matkan päässä (Palm Springistä) on Joshua Treen kansallispuisto, joka on saanut nimensä siellä kasvavista puista, jotka ovat nimeltään, arvaatte varmaan: Joshua Tree. En muuten tiedä sitä suomeksi, aloe-kaktuksen sukuinen, sanoo kasvitieteilijä-vaimoni. Joshua Treen mukaan on nimetty myös yksi rock-historian kuuluisimmista ja menestyneimmistä levyistä, tekijänä tietenkin U2. Bändi hengaili 1980-luvun puolenvälin paikkeilla seuduilla ja tarinan mukaan sai paljonkin inspiraatiota ko. kansallispuistossa viettämästään ajasta ja levy siis sai nimen Joshua Tree. (Voin muuten kuvitella inspiraation, sillä tuolla on jotain kumman rauhoittavaa pällistellä. Jos olisin kirjoittanut blogia tuolla, tekstistä olisi voinut tulla jopa mielenkiintoista; mutta sorry kaikille, tämä teksti syntyy hotellihuoneessa ja inspiraatio on tiessään.) Me samoilimme puoliaavikolla muutaman tunnin, ihailimme karuja näkymiä ja yhtä hylättyä kultakaivosta sadan vuoden takaa.
Kultakaivos sadan vuoden takaa
Joshua Treen "varjossa"



Palm Springs

Palm Springs on Las Vegasin viehkompi pikkuveli ja keidas autiomaassa. Puuttuu Vegasin rasittava kohkaus, ja kylä on käytännöllisesti katsoen yksi suht kompakti raitti. Elviksen muisto on kova sana täällä, taisipa äijä ollut istunut meidänkin, ei niin kauhean hienon, hotellin aulassa, vai olisko vaan kävellyt ohi.
Palm Springsin karvahelmapalmuja
Kylillä oli pummeja joka lähtöön, yksikin tuli vinkumaan, että ei ole syönyt lihaa moneen päivään. Niin, entä sitten? Toisaalta ketjuhampurilaisen saanee parilla neljällä dollarilla. Tavallisen turistin on vaikea löytää ruokakauppoja. Ei ole koko maan läpi Siwoja ja Alepoja, vaan eri osavaltiossa on eri ketjuja/kauppoja, ja jos on joku jättiostareidenäiti (Mall), niin siellä on vaan rompetta ja ravinteleita. Ruokakaupat on jossain ihan muualla, automatkan päässä tietty. Jos joku on aikeissa matkustaa Jenkkeihin, niin (merkki)vaatteita löytyy edullisesti isoista outlet malleista, joita on isojen cityjen laitamilla. Mulla on onneksi kassi jo niin piripintaan alunalkaenkin pakattu, ettei tarvii ostaa mitään. Kirjoja sentään sirotellut pitkin matkaa.



Vuorten välissä tuulee

Kolibri pisti koreografiaksi keitaalla. Käsittämätön pikkulintusen energiaakuluttva lentelyshow pystysuoraan ylös ja alas ja paikallaan pöristen. Kävikin ilmi, että keikisteli toiselle yksilölle.



Tänään pölähdettiin San Diegoon, tai tarkemmin sanoen La Jollaan, ja härregud eikö ollut hylkeitä taas nurkan takana.
Aika kypsä ilme linssiluteella




torstai 7. marraskuuta 2013

Eväjalkaiset toverimme

Eläinmaailman ihmeet jatkuvat. Nyt on nähty söpeleitä koko rahan edestä. Pysähdyimme Tyynen Valtameren maisemahighwayllä Montereyhin. Ja kyllä kannatti; hyljekiintiöni ei täyty millään, mutta nyt on nähty siis SF:n jälkeen siis (anteeksi käännökseni) satama-, meri- ja elefanttihylkeitä.

Matkaseuralaiseni osoittaa jo kyllästymisen merkkejä, mutta oikeasti nämä ovat kaikki eri hyljelajeja, en tiedä oikeaoppisia käännöksiä suomeksi, mutta värillä on väliä, eli välillä on ruskea, laikukas turkki ja välillä musta liukas turkki, mutta kaikki haisevat ja tykkäävät lämmitellä auringossa hiekalla tai kalliolla.

Lisäksi Montereyn satama-altaassa näkyi merisaukkoja, aika vekkuleita ja nopeita liikkeissään, en onnistunut saamaan kunnon kuvaa.


Mutta paras viimeisenä, kävimme valasbongausretkellä. Onnistuimme näkemään ryhävalaita ja kahta eri delfiinilajia, vaan mitenkä kuvaat kun kamera ei ehdi millään, vaikka monenkuvanottoasetus päällä. Hieno reissu, en vaan ymmärrä miten en nähnyt ryhävalaan pyörähdyshyppyä, olinkohan paapuurin puolella ruokkimassa kaloja just silloin, avomeri kiikutti aika lailla. Onneksi miehelläni on vakaa kuvauskäsi, saimme edes muutaman hyvän valaskuvan. Merellä kävi myös välillä aika tyrmäävä anjovistehtaan katku, meribiologin mukaan valaan hengityshän se.