Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

torstai 31. lokakuuta 2013

Aavekaupungista Kuoleman laaksoon ja sitten Yosemiteen

Tonopahista, missä edellinen blogikirjoitus kirjoitettiin, oli tarkoitus painella Yosemiteen mutta lumimyräkkä vuorilla muuttu suunnitelmat; etelään Sierra Nevadan kuvetta Kuolemanlaakson luonnonpuistoon (Death Valley National Park) ja sieltä Yosemiten suuntaan, odottaen lumien sulamista vuorilla. Tonopah oli muuten aikoinaan kukoistava hopeakaivoskaupunki, jossa vaikutti myös hetken aikaa eräs Wyatt Earp. Nyt se on oikeastaan aavikon taustaväriä, pieni, pölyinen, kylä jossa on (tietysti) kasino ja yksi hyvä hotelli.
Eli siis Etelään! Matkalla Kuolemanlaakson yövyimme kylässä nimeltä Beatty; 1100 asukasta, viisi baaria, kasino, pari kolme motellia, lukemattomia asuntovaunuparkkeja ja bordelli. Kaikki tarpeellinen siis. (Ilotalot ovat laillisia suurimmassa osassa Nevadaa. Toim. huomautus). Beatty lähellä on myös yksi villin lännen lukemattomista aavekaupungeista, nimeltään Rhyolite. Tämä syntyi 1900-luvun alussa, Nevadan hopearyntäyksen jälkimainingeissa ja kuoli muutama vuosi myöhemmin. Rhyolite on siitä mukava, että se on jotakuinkin alkuperäisessä kuolinasussaan, sitä ei ole edes yritetty muuttaa turistirysäksi vaan se todistaa historiaa vain olemalla ja pikkuhiljaa rapistumalla.
Ei aavekaupunki vaan Tonopah

Kuolemanlaakson syksy

Death Valley on Alaskan ulkopuolisen USAn suurin luonnonpuisto 5000+ neliömailia. Se on kesäisin pohjoisen (tai ihan minkä puoliskon vaan) pallonpuoliskon kuumimpia paikkoja, varjossa ennätys on 57 C ja auringossa 90+ astetta on ihan normaalia. Ja onhan siellä myös USAn matalin paikka, 83 metriä alle merenpinnan. Siinä faktat. Mitäs me siellä tehtiin?
Se on siis aavikkoluonnonpuisto. Siellä päivätrekattiin, ihailtiin upeita maisemia - värikkäitä vuoria (ihan oikeasti), luonnon itsensä tekemiä siltoja, vesiputousten hiomia kallioita, jne. Lisäksi viihdyimme hetken aikaa suola-aavikolla, joka on suorastaan ahdistavan lohduton paikka. Todennäköisesti Marsista löytyy enemmän elämää kuin sieltä. Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Meillä oli vielä optimisää, reilu parikymmentä astetta. Toisaalta Kuolemanlaakso tulisi varmaan kokea kesän kuumuudessa, osa sen tukaluudesta jäi näin lokakuun lopun säiden kanssa mielikuvituksen varaan.

Värillä on väliä, vuorillakin
Näyttää perunapellollt, on suola-aavikko

Yosemite (lyhyesti)

Yosemite vetää Grand Canyonin tavoin hiljaiseksi. Tai tavallaan jopa enemmän; Grand Canyonin mahtavuutta osasi odottaa, Yosemite yllätti vaikka jotain osasi odottaakin. Kun katselin El Capitanin silhuettia niin mietin, että tänne minut pitäisi teleportata aina kun kuvittelen itsestäni liikoja (joku voisi olla sitä mieltä, että se olisi jatkuvaa edestakaisin menoa.). Maisemien jylhyys asettaa siis ihmisen (tai ainakin minut)mukavasti maan pinnalle. Yosemitessa riittäisi samoiltavaa useaksi hetkeksi, meidän reissu jäi vain pintaraapaisuksi. Viikonlopun lumimyrsky oli jo sulkenut osan puistoa, ja osassa vielä avoinna olevaakin olisi tarvinnut suksia liikkumiseen. Meidän oli (valitettavasti) tyydyttävä vain perusreittiin. Toisaalta ehkä hyvä niin, Yosemiteen tekee mieli palata. Sanon tästä ihan saman kuin Kanjonista; jos on vaan aikaa, halua ja mahdollisuus matkustamiseen on niin laittakaa Yosemite listalle ja aika korkealle.
Kuka sukseni vei? ("Talvivaatteet Floridasta, no on ne lämpimämmät kuin sortsit)

Yosemiten jylhyyttä

Loppukevennys; Suomi-kuvaa Amerikassa

Kuukauden reissun perusteella Suomesta noin yleensä ollaan täällä mukavan tietämättömiä. Innoikkaimmallakin Vegasin lomaosakkeen myyjällä meni pasmat sekaisin kun päästin siihen, että mistäs ollaan kotoisin. 
  • terve 
  • terve
  • tässä olisi tarjolla ilmainen buffet illallinen kahdelle, kaksi yötä hotellissa, 200 taalalla pelimerkkejä kasinoon (valitse sopiva, kaikkia tarjotaan)
  • ilmainen? Sehän kuulostaa hyvältä, mikäs tässä on takana
  • ei mitään, vakuutan 
  • hei, tää on Vegas täällä ole mitään ilmaista. Ei me olla tyhmiä, lähdetään
  • hei hei odottakaa. Mistäs te olette kotoisin?
  • Suomesta
  • eeh, eeh, hyvää päivänjatkoa
Jos ei lasketa muutamaa suomalaista joihin on törmännyt, niin kotimaasta on muistuttanut täällä; NHL-tuloksissa vilahtelevat suomalaisnimet, Kennedyn Avaruustutkimuslaitoksen Angry Birds maailma (ihan pakko uskoa, että Angry Birds on iso juttu) ja yhden Vegasin jättikasinon kaiuttimista täysillä luukuttama HIMin Wings of Butterfly. 






maanantai 28. lokakuuta 2013

Smalltalkin syntymailla

Amerikkalaiset ovat todella smalltalkin mestareita. Ei ole tilannetta (ventovieraiden kesken), jonka  tunnelmaa amerikkalainen ei osaisi keventää somalla lippaläpällä. Varsinkin vanhat patut ovat mun suosikkeja, ne letkauttaa aina jotain nokkelaa, johon suomalainen tottumaton koettaa miettiä kuumeisesti jotain näpsää, ja ainoa mitä saa aikaiseksi on " ööööh heh heh".  Toisaalta amerikkalaiset puhuu koko ajan ja taukoamatta, ei väliä jos on jääkiekko-ottelu tai hieno luontohaltioitumiskohde, niin eikö turhanpäiväinen pölötys täytä taukoamatta ilmaa. Toista on navajojen kanssa. Istuttiin 6-henkisen natiiviperheen vieressä pitseriassa, ja oli ihan kuin olisi ollut koto-Suomessa, koko perhe mussutti evästään täysin tyynenä ja puhumatta, aivan kuin vähäeleiset pöytänaapurinsa. Navajo-oppaassa kerrottiin, että on epäkohteliasta katsoa toisia silmiin puhuessa, lapsetkin opetetaan olemaan pölisemättä ja ilmeilemättä jatkuvasti, ihmiset voivat olla vierekkäin puhumatta ja koskettamatta, ja täysin hyvissä väleissä. Amerikassa tämä suomalaisesta täysin normaali passiivis-agressiivinen käytös saattaa herättää tietysti kummastusta.

Navajoreservaatissa


Arizonan ja Nevadan autiomaiden ilma on julma, ei olla siis enää hellealueella, yöllä oli Grand Canyonissa pakkasta. Pitäisi juoda paljon vettä, vaikka ei ole kuuma on ilma todella kuivaa. Naama on kuin clinteastwoodilla, iho on korppu, ja illalla saa pyyhkiä hiekkapölyä uusista uurteista, ja nenä on sisäpuolelta riivinrautana.


Red Rock Canyon



Ajoimme eilen 12 tuntia pakkasta pakoon, erämaassa aiheutimme yhden kuoleman: jänöpupu tuli matkansa päähän. Parempi jyrsijä kuin lihasonni, joita myös olisi ollut avoranchilla tarjolla. Nyt olemme Tonopahissa, hienossa hotellissa, jonka 5 kerroksessa kuulemma kummittelee.

Jänön muistolle

Se yksi kanjoni

Amerikassa kärsitään (ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta) melkoisesta inflaatiosta adjektiivien suhteen. Iso on mahtava, hieno on tajuton, jne... Grand Canyon, suomeksi valtava kanjoni, on nimensä veroinen. Se on valtava! Kanjoni mykistää pelkällä suuruudellaan. Sen kuvaileminen on, ainakin tällaiselle melko lahjattomalle matkakertojalla, mahdoton tehtävä ja valokuvatkin tuntuvat latistuvan todellisuuden verrattuna mitättömiksi rääpäisyiksi. Mikäli vain matkailu kiinnostaa ja mahdollisuus on kannattaa siellä kerran elämässä käydä.

Kanjoni ylhäältä
Tosi "kanjonistit" viettävät tuolla aikaansa viikkotolkulla putkeen. Ja taas "nähtävyysshoppaajat" tekevät parin tunnin helikopterikeikan Vegasista. Me panostimme Kanjoniin pari vuorokautta; auringonlasku, aurigonnousu, "kevyt" trekkaus kanjonin viertä alas (ja huomattavasti raskaampi ylösnousu myös.) Se oli ainakin meille sopiva keikka, kanjonin mahtavuuteen turtuu ja maisemat jotka alussa vetivät mykäksi, niin parin päivän jälkeen eivät enään tunnu miltään. Ja Grand Canyon on sananmukaisesti keskellä ei mitään, kun se on koettu ei muutakaan tekemistä ole.

Kanjoni alhaalta
Kanjonin kuningas?

Kanjonin kuningas?

Pakkasta, pe***le, palelee


Melkein pelkkiä kesävaatteita mukana. Grand Canyonilla aamulla pakkasta, autonlasit jäässä. Vaimo ansiokkaasti skrapaili niitä keksipaketilla. Yosemiten kansallispuistossa sataa lunta ja sinne seuraavaksi. Vähän shortseissa ja sandaaleissa ahdistaa.




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Muoviruusuja omenapuissa

Las Vegas on nähty, koettu ja poiskin on päästy ilman henkilökohtaista vararikkoa. Onko Sin City maineensa veroinen?
Jätän vastaamatta kysymykseen mutta olen samaa mieltä kuin Madventuresin Riku, joka joskus jossain sanoi, että Vegasissa jokaisen kannattaisi käydä kerran.
Las Vegas Boulevard eli The Strip on muutaman kilometrinpätkä, jonka varrella on mielipuolisisin keskittymä erityylisiä huvikeitaita, hotelleja, ravintoloita ja ostokeskuksia mitä maailmassa vain voi kuvitella. Siinä ovat, sulassa sovussa, Vapaudenpatsas, Eiffel-torni, Antiikin Rooma, Venetsia kanaaleineen, kuningas Arthurin linna, Empire State Building, jne...Kaikista teemoista viis, jokaisen tarkoituksena on saada ihmiset kuluttamaan rahansa ja varsinkin pelaamaan ne juuri siihen "teemapuistoon". Sillä kuluttaminen ja eritoten pelaaminen on vain ja ainoastaan Vegasin olemassa olon tarkoitus. Keinotekoinen kaupunki keskellä Mojaven autiomaata tarvitsee tarkoituksensa ja Las Vegasin tarkoitus on nyhtää jokaiselta kävijältään maksimi määrä taaloja ja sen jälkeen sylkäistä turistiparka pois.
Eiffel-torni Mojaven autiomaassa

Mutta hei, asian voi ottaa myöskin lungisti. Nauttia (hetken) yleisestä älämölöstä, hyvistä esityksistä (osa jopa ilmaisia tai ainakin melkein), maittavasta ruuasta ja halvasta asumisesta. Ja pitää koko ajan mielessä jossain aivojen taustalla sen tosiseikan, että pankki voittaa!

Bellagion vesishow, joka on yllätys ilmainen ja yllätysyllätys hyvällä maulla tehty

Hetki erämaassa

Las Vegasin vierailun helmi löytyy muuten sitten parikymmentä mailia pois kaupungista; Red Rock Canyon. Kaunista erämaata, trekkauspolkuja ja laiskoille 13 mailin näköala autoilureitti, joka muuten sisältää huikeita maisemia. Vegasin oppaista tuosta on muuten aika turha etsiä tietoa; bisnekset kusee, jos turistit hengaa erämaassa eikä kolikkoautomaatin vieressä.
Red Rock Canyonin vuoria kaupungin suunnasta

El Clasico

Jäi muuten ensimmäinen El Clasico katsomatta aika pitkään aikaan. Mutta syykin oli hyvä; olin kiipeämässä Gand Canyonin eteläreunaa alas ja sitten ylös. Barca voitti 2-1, Grand Canyonista tulee kohta lisää.




tiistai 22. lokakuuta 2013

Florida kiitos!

Life is a beach mutta

tehtiin sitä muutakin. Alla todisteita Okeeheeleen luonnonpuistosta:

Onko se myrkyllinen?
Kiljukaula


Floridan Beauty Berry
Floridan Jane puskassa, missä Tarzan?

Kiitos siis Floridalle. Huomenna siirrymme syntiseen kaupunkiin, Las Vegasiin. Jackpotit odottavat!


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hiljaiseloa Palm Bechilla

Jatkuva kaksi yötä hotellissa ja sitten maiseman vaihtoon vaihtui viikkoon Palm Beachilla. Hieman alkoi jo väsyttämään ainainen paikanvaihto, tekee hyvää pysähtyä ja vaan olla. Ja mikä voisi olla parempi paikka kuin Palm Beach, Floridan turismin kehto. Palm Beach yhdistetään noin suunnilleen valtavan rikkaisiin ja kuuluisiin, on niitäkin täällä mutta etupäässä ihan tavallisia pulliaisia. Rikkaat hengailee omilla tiluksillaan, joiden pensasaidatkin on tyyliin 20 jalkaa korkeita, ettei vaan kukaan näe asuuko siinä kuka? Hauskahan niitä on tiirailla vuokra-autolla ohi lipuessa. (Onneksi vuokrattiin keskikokoinen citymaasturi, vanhan Escortin kyydissä voisi alemmuuden tunne hiipiä sydämmeen.) Ja löytyy täältä ostoskeskus jonka suunnilleen halvin liike on Cartier. Vähän teki mieli pysähtyä Rolex-ostoksille kun kohta mennään Vegasiin ja sitten on millä mällätä (mutta entäs jos me ei räjäytetäkään pankkia?). Tavallisemmille ihmisille täältä löytyy valtavasti hyviä ruokapaikkoa, rantoja, tekemistä, ostoskeskuksia, jne...Mukava mesta. Ja jääkiekko otteluun on vajaan tunnin ajomatka ja Miamiin puolentoista.

Henry Flaglerin loma-asunto reilun sadan vuoden takaa, nykyään museo.
Ja näin silloin ruokailtiin

Haivaara 

Meidän hotellista tien toisella puolella on kaikille avoin uimaranta, jossa on parina aamuna ollut täydelliset mainingit kevyeen kuviokelluntaan. Oikeat valtameret jeesaa tällaista surkeaa uimaria kuin minä kelluttamalla huomattavan paljon helpommin kuin vähäsuolaisemmat serkkunsa. Tänään ei veteen päässyt kun melkein heti rannalle saavuttua, uimavahti veti punaisen lipun salkoon ja lähti hätistämään veteen jo ehtineitä takaisin rantaan. Haita rantavesissä; en evääkään nähnyt mutta en kyllä lähtenyt leikkimään syöttiäkään! Onneksi tuuli mereltä joten ei paahtunut rantaan.

Autoilua Amerikassa osa II

Ihan vaan jatkoksi armaan puolisoni autoilua käsittelevään blogin osaan. Suurimman osan aikaa autoilu täällä on kivaa kunhan pitää päivämatkat kohtuullisina! Pelottavin kokemus tällä reissulla on ollut yksi maisemareitti pelkääjän paikalla. Kuskilla pää pyöri siihen malliin, että auto meni kuin Ingemar Stenmark vuoden 1976 olympialaisissa pujottelurinteessä. Luojan kiitos täällä on yleensä tärinäraidat sekä tien reunassa että keskiviivalla!
Burgermittari: yli 10 laskut sekaisin


Autoilua Amerikassa

Ennen Amerikkaan tuloa minua hermostutti, kun en ollut ajanut automaattivaihteisella autolla. Voin kertoa, että vaihteet on täällä olleet murheista pienimmät. Liikennekulttuuri itsessään on vaatinut hieman totuttelemista: kun käännytään tieltä ei tietenkään näytetä vilkkua, vaikka valo on punainen oikealle kääntyvät saavatkin yllättäen ajaa päin punaista, polkupyörät on joko jalkakäytävällä tai sitten ihan yhtäkkiä varoittamatta tai taakseen katsomatta autotiellä, järkyttävän kokoisissa andropaussi- tai missään muissakaan harrikoissa ei tietenkään käytetä kypärää, miltä se nyt näyttäisi jos haivenet ei tuulessa lepattaisi. Moottoritiellä ajetaan niin lujaa kun pääsee niin kauan kun higway patrol manin silmä välttää, ja mikä kauheinta ensioitkosen talviturvaväliä käyttävälle aloittelevalle automaattivaihteiselle, ajetaan niin lähellä edessäolevan puskuria, että jos ois vetokoukku niin tarttuis kiinni.
Kevyt päiväsoljuvuus, 80 mph, takapuskuri vapaa


Mutta silti liikenne toimii!! Autot puikkelehtivat toisen puskurista toiseen, mutta antavat kuitenkin tietä kiltisti. Minun jättämään turvaväliin tunkee arviolta 80 autoa minuutissa, muuten etanat saavat hiipiä oikeanpuoleisella kaistalla jos rohkeus kestää niskassa hengittävät 25 metriset rekat. Tiet ovat tulikuumat, ja rekan renkaiden kappaleita viuhtoo ilmassa, kolareita (oiskohan yllättäen peräänajoja) näkyy, mutta autojen määrä on niin valtava että ihme olisi jos mitään ei tapahtuisi. Silti ei töötintööttiä, jos joku kiilaa eteen tai hinkuttaa niin on vaan vaihdettava kaistaa, ja niitä riittää, parhaimmillaan 8 uomaa, joista valita se itselle suotuisin. Jos ei olisi Irma matkassa olisi kyllä alaleuka väpättänyt paperikartan kanssa, joskus Irmakin hönöilee ja suosii joka käänteessä moottoriteitä, kun minä köröttelisin maisemareittejä mielummin.
Autolla-ajossa hauskinta on ollut tietysti istua pelkääjän paikalla, kun ehtii lukemaan eri kirkkojen "mainostekstejä". Mitäs sanotte näistä, nyt en tiedä puhutaanko babistia vai prespyteeriä, mutta tällaista on tarjolla: Facebook is good but the bible is better tai Fall will go but Jesus stays.


Haikara katsastaa tiluksiaan

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni jääkiekko-ottelussa. Ihan Floridan panttereita ihailemassa, turosivat omassa hienossa jääkylmässä pelihallissaan. Jotenkin ajattelin, että jos ulkona 31 niin kait jäähallissakin tarkenisi, vaan ei jäistä oli, mutta onneksi oli  32 unssia jääkylmää tuontiolutta kourassa, niin aika meni vähän nopeammin, ja pelistä viis amerikkalainen höpsöily ja oman seuran hehkutus oli hauskaa katsottavaa, niin ja oli siellä kaksi suomalaistakin jäällä, toinen panttereissa ja toinen Bostonin maalivahtina.

Panttereiden kannatuslaulu oli ennakoivasti mollissa




torstai 17. lokakuuta 2013

Pohjois-Amerikan vanhin kaupunki

Löytyy muuten Floridasta. Itse asiassa ensimmäiset 40 vuotta espanjalaisten "löydettyä" Amerikan, koko Rio Granden pohjoispuoleista osaa uudesta maailmasta kutsuttiin Floridaksi (la Florida). Ja sen vanhimman kaupungin nin on St. Augustine, jos joku ei sitä jo tiennytkin.
St. Augustine on siis vanha, pieni, mukava ja siinä mielessä erittäin epäamerikkalainen kaupunki, että siellä kävely on helppoa jopa mukavaa. Me vietettiin siellä leppoisat pari päivää, joista toinen meni mukavasti sateen lomassa, tämä täysin ilman sarkasmia, tropiikissa sadesäätkin voi olla (kunhan eivät tule tavaksi) mukavia; se on näin pohjoisen eläjälle ihan makeeta kun sataa ja on kuitenkin riittävän lämmintä.
Jos matka joskus käy mainittuun kaupunkiin kannattaa ehdottamasti ottaa kiertoajelu ja sen kylkeen muutama museo/nähtävyyslippu. (Mun suosikki on vankila). Amerikkalaiset on vaan niin hemmetin hyviä shown järjestämisessä. St. Augustinessa siis museoita ja sen kaltaisia nähtävyyksiä riittää ja lähes joka paikassa on varsinainen museo vain sivuseikka, homman esittelee aikakauteen sopivasti pukeutunut (ammatti)näyttelijä ja homma toimii ihan himpatin hyvin. Esim. tuon mun suosikin, vankilan, esittelyn veti apulaisseriffiksi pukeutunut, tosi leveetä Texasia puhunut viiksivallu ja se oli hemmetin hauska. Tuntuu tyhmältä selittää mutta se vaan toimii.
St. Augustinen uusi seriffi ja sen kaveri
Augistineen mentiin Daytonan kautta, joka taas on yksi kilpa-autoilun kehtoja. Helmikuussa muutaman kymmenentuhannen ihmisen kaupunkiin tulvii puolimiljoonaa autokilpailuturistia katsomaan Daytonan (muistaakseni) 500 mailin ajoja. Ja tarinat kertovat, että silloin aikojen aamunhämärässä kun auto oli vielä uusi keksintö (tarkoittaa 1900-luvun alkua), autoilun pioneerit ajoivat kilpaa Daytonan rannalla. Ja sitä rantaa nimittäin riittää. Vähän jokainen jotenkuten rannikolla oleva Floridan kaupunki tai kylä mainostaa rantaansa Floridan parhaana. Uskaliaimmat väittävät omaansa jopa Amerikan parhaaksi. Niin tekee Daytonakin. En tiedä mikä kaikista kivoista on paras tai kaunein mutta Daytonassa on ainakin pisin. Varsinaisella Daytonan rannalla on mittaa kai jotain 20 mailia mutta se ei lopu siihen vaan vaihtaa nimeä useasti, kokonaispituus on 100 mailia tai jotain, onkohan kukaan mitannut? Ranta on laskuveden aikaan niin leveä, että siellä voi kuvitella käydyn sata vuotta sitten mehukkaita kilpa-ajoja. Nykyäänkin se on paikallisten tapa tulla rannalle omalla autollaan. Näinpä yhden neropatin puolittavan autonsa jälleenmyyntiarvon ajamalla sillä puoliksi meressä laskuveden aikaan. Takapenkillä lapsilla näytti olevan hauskaa, mutta olisko sittenkin kannattanut mennä sinne Disney Worldiin, meinaan voin hyvin kuvitella mitä meriveden suola tekee autolle.

Daytonan loputonta rantaa
Viimeinen kohde ennen saapumistamme Palm Beachille, missä lokoilemme loppu Floridan ajan, oli Kennedyn avaruustutkimuskeskus, joka muista valtionhallinnon ylläpitämistä paikoista poiketen oli auki. Kun olen laiskuuttani ottanut linjan etten ihan kauhesti näitä suurimpia turistirysiä esittele, niin Kennedystä siteeraan rakasta vaimoani: "Rahoilleen sai vastinetta". Ja hei minä ikuinen pikkupoika sai sitten kaksinverroin. Ai, kun katsoo avaruussukkulaa, niin mielikuvitus lentää ja kauas!
Kennedy Space Centerin rakettipuisto
Loppuaika Floridan pätkästä hengaillaan Palm Beachilla, missä perinteisesti Amerikan kerma viettää talvensa. Ne ei kai ole vielä paikalla kun onnistuimme ujuttautumaan saarelle. Tehdään retkiä ainakin Miamiin ja Evergladesiin, jos se nyt saadaan auki.
Ai niin kuulin huhua, että Etelä-Suomeenkiin luvataan räntää, nauttikaa.









maanantai 14. lokakuuta 2013

Ruoka - asiaa

Annokset ovat siis valtavia, tarjoilijoista on ihan normaalia, että asiakas ottaisi osittain syödyt jämät mukaansa. Juu ei kiitos mitään puolen kilon makaroninäiväreitä mukaan, vaikka niillä ruokkisi kaikki kotikadun köyhät. Hotellihuoneessa on kyllä usein vakiovarusteena mikro.


Tässä yhdistetty kiinteä mikroaaltouuni ja jääkaappi, ikävästi töpselin paikka edessä.
Pakastemikroaterioita on hyllymetreittäin. Kaikkea mitä ikinä voi kuvitella olevan saa mikroateriana. Ja trust me, osa on ihan super! Silti tulee joskus vähän vainoharhainen olo, tuleekohan ravintolaruokakin pakasteannoksina.
Osa ihmisistä on aivan valtavan kokoisia, mutta jos pitsoja saa vain largena, joka ikiseen paikkaa piilotetaan cheddaria, ja nähtävyyksillä ja kaupassa saa vuokrata käyttöönsä invamopon jos omat jalat ei kanna, ja joka paikkaan mennään joka tapauksessa autolla. Mekin mentiin 30 metrin matka ostarille autolla, kun ei oltais päästy jalan risteyksen yli, koska kaikkialla ei ole välttämättä suojateitä tai jalkakäytäviä. Kyllä tässä omatkin paunan lisäykset painoon on varmaan tullut jo hommattua.
Näitä on siis vaatimattomat 8 riviä
Huomenna on näillä Kolumbuksen päivä, onneksi me ollaan valmiina St.Augustinessa, jonne Ponse de Leon tuli maihin, ja julisti La Floridan osaksi Espanjaa, koko America oli siis sitten nimeltään Florida (kukkainen) tuolloin. En tiedä vielä, miten Kolubuksen pvää juhlitaan, Halloween lienee parin viikon päästä. Amerikkalaiset taitaa harrastaa enempi leivoksia, donitseja ja suklaisia kräämitouhuja. Halloweenin kunniaksi lisäksi giganttisia karkkipusseja myynnissä. Ja kurpissakin löytyy.



lauantai 12. lokakuuta 2013

Mikkihiiri ja mikroaterioita

Tuli sitten nähtyä Disney World tai oikeammin Magic Kingdom joka on yksi neljästä Disney Worldin teemapuistosta, se "oikea", missä Mikki, Hessu, Lumikki ja muut Disneyn klassiset hahmot luuraavat. Disney Worldia ruotivia sivuja löytyy suomenkielisinäkin pilvin pimein, joten en ala arvostelemaan suuremmin, totean, että puiston nähtävyydet alkavat jo parkkipaikalta; normivilkkaana päivänä pelkästään Magic Kingdomin parkkipaikalla on 13800 autoa, väittävät maailman suurimmaksi, se lienee helppo uskoa. Oliko siellä keski-ikäisillä kivaa, oli, menenkö uudestaan, en usko, että ainakaan Magic Kingdomiin, ei ihan niin kivaa.
Mikki rokkaa

Orlandossa tai oikeastaan jo vähän aikaisemmin tuli löydettyä TV Dinerien ihmeellinen maailma. Ravintoloissa tulee syötyä hervottomasti, koska ruoka on hyvää ja annoskoot on, no isoja, suuria, valtavia tai ihan mitä vaan. (Eilenkin tuli henkilökohtaisesti syötyä sellainen pitsa, että sillä ruokkisi keskikokoisen tai vähän suuremmankin intialaisen kylän viikoksi). Ja suomalainen muuten syö lautasen tyhjäksi kun kerran on maksettu. Joten siis vähän niinkuin pakon sanelemana osa vatsantäyttämisestä on siirtynyt kauppojen antimien pariin. Parasta siinä on, että saa ihan itse ostaa kasviksia ruuan kylkeen. Ja hei muuten niitä vaihtoehtoja TV Dinereiksi, niitä taas sitten piisaa. Spagettia ja lihapullia löytyy tyyliin viiskyt eri vaihtoehtoa ja sama linja jatkuu kaikissa muissakin. Jotkut on jopa terveellisiä ja jotkut hyvänmakuisia. Jälkiruoaksi Hersheyn (niiden valkoinen on jotain tajutonta) suklaata, niin menee se terveellinenkin alas. TV aterioiden mahdollistamiseksi normi hotellihuoneissa on mikrot ja jääkaapit ja useimmissa on tilaa myös pöydälle tuoleineen ettei einestä tarvitse sängyllä syödä, kätevää.
Lounas (vai oliko se aamiainen) Amerikan malliin, 12 tuuman chilihodari





keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Vihdoinkin manaatti

Manaatti syö rucolaa, eli Sarasotan akvaariossahan tämä mölli. American wayn oppiminen jatkuu: joka radiokanavalta tulee kantria tai rokkikantria, jota nähtävästi harrastetaan koko rahan edestä täällä. En ole enää yksilö, saatikka naispuolinen, meitä puhutellaan kaikkialla "you guys".

Manaatin ruokatauko


Fort myersissä oli täydellinen simppuranta, mutta en tiedä minne simput piilotan, olemme menossa myöhemmin Australiaan, enkä haluaisi karkoitusta simppuorgaanien salakuljetuksesta, pakko niitä oli kerätä silti, koska ranta oli upeasti katettu simpukoilla.

 nieltävä ennen Australian tullia?


 Hainhampaita ei löytynyt yhtään, johtui varmaan siitä, että meiltä puuttui oikeaoppinen sharky´s apparel, eli tietynlainen rantahiekan sihtausvempele, joita vuokrattiin Venicessä. Hain hampit maksoivat kaupassa 13 dollaria kpl, joten ahkeria eläkeläisiä oli rantamutaa sihtaamassa. Muutenkin täällä on eläkeläisiä suoja?työssä pitkin kyliä, varsinkin museoiden ymv. auloissa. Riittäisköhän jokunen harmaahapsi Grand Canyoniin, että saisivat portit auki.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kolmas pyörä matkassa

Viikko Amerikkaa takana ja mukaan liittynyt Irma on osoittautunut painonsa arvoiseksi kultaa. Irma on tietenkin vuokra-automme suomea puhuvan navigaattorin naisääni. Pelkästään Florida on valtavan kokoinen (viikossa jo suunnilleen 1000 mailia mittarissa), tiet ihan riittävän monikaistaisia ja liikennettäkään ei noin keskimäärin ole liian vähää. Navigaattori säästää monelta eksymiseltä (ja vähintään yhtää monelta riidalta.) Irma vielä niin ihanan topakasti neuvoo; pilkku yhden mailin jälkeen käänny oikealle ja sen jälkeen ota oikea ramppi, vaimon (ja pakko tunnustaa myös omani) ohjeet olisivat tyyliä: Tosta mentäis varmaan oikealle, eiku vasemmalle, joo ei sinne vaan sittenkin suoraan. Meillä on kyllä ostettuna, ihan Autoliitosta, Amerikan tiekartta, mittakaava suunnilleen yhden suhde tsiljoonaan mutta se on ollut koko ajan mun matkalaukussa (siinä joka joka jo kiersi maailman). Irman kanssa autoilu täällä on suorastaan kivaa; hyvä auto alla, tiet kunnossa ja harvemmin kiire mihinkään. Automaattivaihteet ja vakionopeudensäädin takaavat kuskillekin mahdollisuuden pikkunokosiin...
Mitäs muuta me ollaan tehty kuin autoiltu Irman kanssa? Juu, ei paljon mitään; uitu, (joka kerta uusi ranta, ei viitsi käydä kuin kerran samalla rannalla, niitä täällä meinaan riittää), sopeuduttu ilmastoon (hieno tapa sanoa, että mikäs tässä lusmuillessa, lämpöä piisaa ja onhan tuossa tuo meri) ja syöty sen verran hyvin, että tällä menolla Kaliforniassa on mentävä vaatekauppaan. Ja ei pelkästään ostamaan talvivaatteita Japaniin. Manaateista nähtiin luonnossa viissenttiä sieraimesta ja akvaariossa sitten koko otus. Tiedä häntä onko se kaiken sen pölinän väärti, näyttää isolta hylkeeltä vaikka luemma on norsun lähisukulainen. Niin jä käytiin me jo toisessa museossakin (Hemingway oli eka); Edisonin ja Fordin yhteisessä talvikämpässä Fort Meyersissä, ihan ok mesta, siellä oli esim. Edisonin kunniaksi tehty 75000 watin hehkulamppu, mitäköhän nykyiset ympäristönormit sanoisi siitä?
Ranta ja lintu Floridassa
Seuraavan viikon tavoitteet lienevät: Jatkaa ilmastoon sopeutumista (ei taida 9 kuukautta ihan riittää sopeutumiseen), niin ja onhan tuossa edelleen tuo meri ja joka päivälle uus ranta uitavaksi, tietenkin.. Joo ja oikeasti olisi tarkoitus mennä Disney Worldiin (pakko kai se on) ja St. Augustineen (Amerikan vanhin kaupunki) ja jos täällä saadaan valtio auki niin Evergladesiin, vaikka se kyllä näyttää epätodennäköiseltä. Ja jos valuuttakramppi antaa periksi niin vielä lätkämatsiinkin. Onhan tässä vielä Vegas ja varmat voitot edessäpäin, nyt voi vielä tuhlata.
Burgermittari: 5



lauantai 5. lokakuuta 2013

Amerikan kokemuksia 4 pvän jälkeen: ruokapaikoissa pitää aina ulista kehuvia mahtisanoja (esim. awesome jne.). Jos sanoo, että ihan ok, vaikka murkina olisikin juuri sitä, tarjoilijatyttö näyttää siltä, että olisi juuri purskahtamassa itkuun. Ravintola-annokset ovat aina jättimäisiä. Sandwichillä ruokkisi pienen kylän. Odotuksistani huolimatta kansa (floridalaiset) eivät silti paljoa suomalaisia pylleröimmiltä näytä. Missä ovat valtavat ihmistytinät, ehkä Florida on vaan liian kuuma suurikokoisimmille. Ruokakaupoissa on triljoonayksi vaihtoehtoa kaikelle, paitsi sille missä on paljon kuitua.

Kaikki moikkailevat raitilla, jollei vastaantulija tervehdi se on venäläinen tai muu outo. Löytyi sukulaisia, ensimmäinen intiaani"reservaatti"  oli nimeltään Miccosukee (mikkosukkojen heimo?). Olleet viimeisinä kun reservaatinpaloja jaettiin, suoalueen keskellä yksi kurppa huoltis, mutta pihalla sentään krokonähtävyys. Ollaan pongattu siis jo kaksi krokoa ja lörppäleukapelikaaneja.


Kanoja Key Westissä

Rakas päiväkirja British Airways on per****tä, eiku tää onkin julkaistavaa tekstiä, korjaan British Airways on syvältä hanurista.
Juu ja maailmanympärimatka alkoi siis niin, että British Airways laittoi matkalaukkuni ihan omalle maailmanympärimatkalleen. Melkein 3 vuorokautta meni ennenkuin koitti todella iloinen jälleen näkeminen ja sain taas kamani itselleni. Ei siinä mitään, laukkuja hukkuu ja niitä köydetään mutta on kyllä sanottava, että BA:lla on pikkaisen prosessit ja asiakaslähtöisyys ongelmailanteissa hukassa. Onneksi osaan siedettävästi englantia ja jonkun verran tottunut asioimaan erilaisten  luupäiden kanssa muuten olisi varmaan laukku jäänyt kiertämään maailmaa itsekseen. No loppu hyvin kaikki hyvin ja matka voi oikeastaan alkaa uudelleen, hei ja pääseehän tässä seuraavaan erään: Tappelemaan viivästyskorvauksista lentoyhtiön kanssa, yölukemiseksi otin Montrealin sopimuksen lentomatkustajien oikeuksista.
No ollaan me matkailtukin eli mennään asiaan.
Florida Keys; saarijono tai rykelmä saaria, yhdistävänä tekijänä jotain 42 siltaa, joista pisin 7 mailia. Key West on viimeinen ja kuuluisin, Hemingway asui siellä pitkiä aikoja ja talo on nykyään (ylihintainen) museo. Key West on aika lungi mesta, viikonloppuisin melkoinen menopaikka ja todella suosittu esim. polttaripaikkana. Jotkut kai tykkää siitä silloinkin. Kanat juoksentelee vapaana kaduilla.
Kanoja Key Westissä


Me juostiin koko saarijono kahdessa päivässä lävitse, leppoisaa meininkiä, hyviä rantoja ja kuumuuteen ja aurinkoon totuttelua. Mulla vähän oli koko ajan takaraivossa pelko, että laukku jää kokonaan häviksiin, jonkin aikaan siltä jo näyttikin. Asuttiin puolimatkan krouvissa Marathonissa, motellissa, sain laukkuni ja sitten ex tempore tempaistiin ihan eri suuntaan Fort Meyersiin, eikä enää motelliin. Meidän piti mennä Evergladesin luonnonpuistoon alligaattorikanoottiretkelle mutta kun täällä Obama ja rebuplikaanit tappelee ja hallinto on kiinni, niin myöskin liittovaltion luontopuistot on kiinni eli se siitä. No nähtiin sentään alligaattoreita huoltoaseman pihassa intiaanireservaatissa.
Jos ne ei pääse sopuun kuun loppuun mennessä pysyy Grand Canyonkin suljettuna ja sitten kyllä pääsee parku.
Burgermittari: 2.