Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hiljaiseloa Palm Bechilla

Jatkuva kaksi yötä hotellissa ja sitten maiseman vaihtoon vaihtui viikkoon Palm Beachilla. Hieman alkoi jo väsyttämään ainainen paikanvaihto, tekee hyvää pysähtyä ja vaan olla. Ja mikä voisi olla parempi paikka kuin Palm Beach, Floridan turismin kehto. Palm Beach yhdistetään noin suunnilleen valtavan rikkaisiin ja kuuluisiin, on niitäkin täällä mutta etupäässä ihan tavallisia pulliaisia. Rikkaat hengailee omilla tiluksillaan, joiden pensasaidatkin on tyyliin 20 jalkaa korkeita, ettei vaan kukaan näe asuuko siinä kuka? Hauskahan niitä on tiirailla vuokra-autolla ohi lipuessa. (Onneksi vuokrattiin keskikokoinen citymaasturi, vanhan Escortin kyydissä voisi alemmuuden tunne hiipiä sydämmeen.) Ja löytyy täältä ostoskeskus jonka suunnilleen halvin liike on Cartier. Vähän teki mieli pysähtyä Rolex-ostoksille kun kohta mennään Vegasiin ja sitten on millä mällätä (mutta entäs jos me ei räjäytetäkään pankkia?). Tavallisemmille ihmisille täältä löytyy valtavasti hyviä ruokapaikkoa, rantoja, tekemistä, ostoskeskuksia, jne...Mukava mesta. Ja jääkiekko otteluun on vajaan tunnin ajomatka ja Miamiin puolentoista.

Henry Flaglerin loma-asunto reilun sadan vuoden takaa, nykyään museo.
Ja näin silloin ruokailtiin

Haivaara 

Meidän hotellista tien toisella puolella on kaikille avoin uimaranta, jossa on parina aamuna ollut täydelliset mainingit kevyeen kuviokelluntaan. Oikeat valtameret jeesaa tällaista surkeaa uimaria kuin minä kelluttamalla huomattavan paljon helpommin kuin vähäsuolaisemmat serkkunsa. Tänään ei veteen päässyt kun melkein heti rannalle saavuttua, uimavahti veti punaisen lipun salkoon ja lähti hätistämään veteen jo ehtineitä takaisin rantaan. Haita rantavesissä; en evääkään nähnyt mutta en kyllä lähtenyt leikkimään syöttiäkään! Onneksi tuuli mereltä joten ei paahtunut rantaan.

Autoilua Amerikassa osa II

Ihan vaan jatkoksi armaan puolisoni autoilua käsittelevään blogin osaan. Suurimman osan aikaa autoilu täällä on kivaa kunhan pitää päivämatkat kohtuullisina! Pelottavin kokemus tällä reissulla on ollut yksi maisemareitti pelkääjän paikalla. Kuskilla pää pyöri siihen malliin, että auto meni kuin Ingemar Stenmark vuoden 1976 olympialaisissa pujottelurinteessä. Luojan kiitos täällä on yleensä tärinäraidat sekä tien reunassa että keskiviivalla!
Burgermittari: yli 10 laskut sekaisin


1 kommentti:

  1. Kiva kun on lämmintä! Kyllä meilläkin - loppuviikoksi on luvattu yli +10. Ehkä uskallan jopa mennä ulos.
    Rantavahtiko se ajaa hait rannikkovesistä aavalle? En kyllä luottaisi. Jäisi minulta uimatta. Tappajahai oli niin vaikuttava leffa.

    VastaaPoista