Amerikkalaiset ovat todella smalltalkin mestareita. Ei ole tilannetta (ventovieraiden kesken), jonka tunnelmaa amerikkalainen ei osaisi keventää somalla lippaläpällä. Varsinkin vanhat patut ovat mun suosikkeja, ne letkauttaa aina jotain nokkelaa, johon suomalainen tottumaton koettaa miettiä kuumeisesti jotain näpsää, ja ainoa mitä saa aikaiseksi on " ööööh heh heh". Toisaalta amerikkalaiset puhuu koko ajan ja taukoamatta, ei väliä jos on jääkiekko-ottelu tai hieno luontohaltioitumiskohde, niin eikö turhanpäiväinen pölötys täytä taukoamatta ilmaa. Toista on navajojen kanssa. Istuttiin 6-henkisen natiiviperheen vieressä pitseriassa, ja oli ihan kuin olisi ollut koto-Suomessa, koko perhe mussutti evästään täysin tyynenä ja puhumatta, aivan kuin vähäeleiset pöytänaapurinsa. Navajo-oppaassa kerrottiin, että on epäkohteliasta katsoa toisia silmiin puhuessa, lapsetkin opetetaan olemaan pölisemättä ja ilmeilemättä jatkuvasti, ihmiset voivat olla vierekkäin puhumatta ja koskettamatta, ja täysin hyvissä väleissä. Amerikassa tämä suomalaisesta täysin normaali passiivis-agressiivinen käytös saattaa herättää tietysti kummastusta.
 |
| Navajoreservaatissa |
Arizonan ja Nevadan autiomaiden ilma on julma, ei olla siis enää hellealueella, yöllä oli Grand Canyonissa pakkasta. Pitäisi juoda paljon vettä, vaikka ei ole kuuma on ilma todella kuivaa. Naama on kuin clinteastwoodilla, iho on korppu, ja illalla saa pyyhkiä hiekkapölyä uusista uurteista, ja nenä on sisäpuolelta riivinrautana.
 |
| Red Rock Canyon |
Ajoimme eilen 12 tuntia pakkasta pakoon, erämaassa aiheutimme yhden kuoleman: jänöpupu tuli matkansa päähän. Parempi jyrsijä kuin lihasonni, joita myös olisi ollut avoranchilla tarjolla. Nyt olemme Tonopahissa, hienossa hotellissa, jonka 5 kerroksessa kuulemma kummittelee.
 |
| Jänön muistolle |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti