Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Vihdoinkin manaatti

Manaatti syö rucolaa, eli Sarasotan akvaariossahan tämä mölli. American wayn oppiminen jatkuu: joka radiokanavalta tulee kantria tai rokkikantria, jota nähtävästi harrastetaan koko rahan edestä täällä. En ole enää yksilö, saatikka naispuolinen, meitä puhutellaan kaikkialla "you guys".

Manaatin ruokatauko


Fort myersissä oli täydellinen simppuranta, mutta en tiedä minne simput piilotan, olemme menossa myöhemmin Australiaan, enkä haluaisi karkoitusta simppuorgaanien salakuljetuksesta, pakko niitä oli kerätä silti, koska ranta oli upeasti katettu simpukoilla.

 nieltävä ennen Australian tullia?


 Hainhampaita ei löytynyt yhtään, johtui varmaan siitä, että meiltä puuttui oikeaoppinen sharky´s apparel, eli tietynlainen rantahiekan sihtausvempele, joita vuokrattiin Venicessä. Hain hampit maksoivat kaupassa 13 dollaria kpl, joten ahkeria eläkeläisiä oli rantamutaa sihtaamassa. Muutenkin täällä on eläkeläisiä suoja?työssä pitkin kyliä, varsinkin museoiden ymv. auloissa. Riittäisköhän jokunen harmaahapsi Grand Canyoniin, että saisivat portit auki.

1 kommentti:

  1. Hello You guys,

    Mekin nähtiin merilehmä toissa vuonna Odensessa. Kunnioitusta herättävä rötjäke kyllä. Hienolta kuulosta matkan alku ja kiva kuulla, että Irma pitää teidät väleissä. Faija varmaan maksaa sille... Terveisin Sisko/käly Mette

    VastaaPoista