Melbourne on kuin kesäinen Lontoo, mutta huomattavasti vähemmän kireä ja turhantärkeä. Kaupungilla on laillisia graffitiseiniä, eikä siis mitään kirkkoveneitä täynnä, vaan ihan oikeita, hyvin tehtyjä maalauksia. Lisäksi on paljon julkisia, "jänniä" veistoksia. Vaikka pilvenpiirtäjät tylysti varjostavat keskustaa, on pikku poikkikaduilla ihan lissabonilainen pikkupuoti- ja kahvilamaailmatunnelma. Tosin vähintään Lontoon hinnoilla varustettuna.
Vesipulaisessa Melbournessa ei saisi suositusten mukaan olla suihkussa yli 4 minuttia. Mutta koska ollaan Brittien siirtomaassa, eikä Oras ole tuttu, on eri hanat (tällä vuosisadalla!) kuumalle ja kylmälle vedelle, pelkkään säätelyyn menee 5 min. Sitten syyllisyydentuskainen suihku. Tosin kesähelteet tältä erää ohi ja taas vaihteeksi sadetta niskaan matkalaisille.
Uuden vuoden ilotulitus oli upea näky. Vähintään kolmesta suunnasta ammuttiin kaupungin taivaan peittävää ilotulitusta. Piti kunnon mummotyyliin laittaa herätyskello soimaan, että ei tyrittäisi valoshouta. Kaupungilla oli ilmaisia konsertteja ja hirveä määrä mellakkapoliiseja näin tyhjään kaupunkiin. Suomalaisen silmiin ihan sivistynyttä örvellystä. Ratikat olivat klo 18 jälkeen ilmaisia, ja vain parit yrjöt lattialla. Kaikki, paitsi kiinalaiset, tuntuvat olevan kesälomalla maaseudulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti