Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kavioiden kopsetta

Kiinalaiset viettävät uutta vuotta 31.1. Ensi vuosi on hevosen vuosi, kavioiden kopse kuuluu täällä jo. Joka paikkaan Hongkongia on aseteltu heppakoristeita ja muita juhlakimpsuja. Uskotaan, että hevosen vuonna syntyneet tulevat onnistumaan elämässään ensi vuonna. Me vältämme kiinalaisen uudenvuoden ryysiksen kun lähdemme Japaniin, jossa vietetään vasta helmikuun alussa niitten omaa Setsubunia, pavunheittojuhlaa, jolloin me olemme jo Kuala Lumpurissa.



Macaossa oli vaikeuksia löytää syömärajoitteiselle kielipuolelle ravinnetta. Monissa ravintoloissa oli listat vain kiinaksi. Joissain sentään osasta annoksista löytyi kuva. Joissain paikoissa ei vaan tullut palvelua kun ei ollut yhteistä kieltä. Tarjoilijat lymysivät tiskin takana ja rukoilivat, että turistit säästäisivät heidät nöyryytykseltä ja poistuisivat. Muualla toiset asiakkaat sentään auttoivat löytämään pöydän alalaatikkoon piilotetut syömäpuikot. Liukkaita keittonuudeleita on vaikea pyydystää puikoilla. Muita tarkkailemalla opittiin että myös lappokapustalla voi tunkea mättöä kitaan, ja yksi (kiinalainen lurpsutyyli) on liu'uttaa puikoilla kulhon reunaa pitkin nuudelit ja sattumat ja ryystää ne sitten kovaäänisesti liemen kera siitä.



Hongkongissa on edullista syödä myös sushia. Juu juu ulkomailla ei sais syödä raakaa mitään merenelävää, mutta 4 eurolla saa jos jonkinlaista toinen toistaan herkullisempaa sushikäärylää. Ei oltu ihan katukeittiössä, mutta kansankuppilassa sentäs. Aivan pakko tilata lohta ja jotain mätiä, jotain valkoista ja jotain vaaleanpunaista ehkä kalaa. Nautimistamme sushiannoksista ei valitettavasti ole kuvamateriaalia olemassa, kun rullat oli jo syöty ennen kuin muistettiin että foto ois kiva.

  

 Sekä Hongkongissa että Macaossa pisti silmään, että väkimäärästä huolimatta kadut ovat aivan erityisen siistejä. Kyltit kertoivat salaisuuden. Kadulle pläjäytetystä koirankakasta sai 60 euron sakon ja muusta roskaamisesta jopa 6 kk vankeutta, korostaisin siis että kiinalaisessa vankilassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti