Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua

Sormusten Herran maisemissa, ennen sateita
Jouluaatonaatto,12 astetta ja sataa. Keskikesän juhla ja joulu yhdistettynä Uuden-Seelannin eteläsaarella, ei tunnu kovin keskikesältä, enemmän muistuu mieleen Etelä-Suomen mustat joulut, vain muutama aste lämpimämpää. Ei kuitenkaan enää myrskyä kuten pari päivää sitten kun olimme Norjan Lapissa, eikun Milford Soundissa. Hotellit ”lämmitetään” kuten Briteissä eli sisällä on kosteaa ja kylmää. Asian pelastaa sähköhuovat, joita täällä käytetään kesälläkin. Nukkumaan mennessä huovassa nupit kaakkoon ja kyllä tarkenee, ylösnouseminen onkin sitten kahta ikävämpää.

Kuin Lapissa olisi

Sateessa matkalla vuonoille

Kuvaaja kastuu
Pari päivää vierähti Eteläsaaren Fjordlandissa, missä maisemat ovat välillä kuin suoraan Inarista ja taas välillä kuin Pohjois-Norjasta. Tunnetuin ja vierailluin se on vuonojensa johdosta, joista me kävimme helpoimmin tavoitettavissa olevassa eli jo aikaisemmin mainitussa Milford Soundissa. Helppo tavoitettavuuskin on suhteellista, sinne pääsy vaatii lähimmästä kylästä parin tunnin vuoristoajon, varatkaa tankki täyteen bensaa ja sitten hyttysmyrkkyä, mäkäräöttiäisiä on kuin Lapissa konsanaan. Meille sattui myös mukava myrsky kaupanpäälle ja vuokra-automme Nissan Pilipali, hyytyili useampaankin mäkeen. Onneksi myrsky tyyntyi perille pääsyn myötä ja risteilyaluksemme ei vuonossa keikkunut liikaa.


Kea
Paluumatkalla, valokuvausstopilla, pääsimme tekemään tuttavuutta paikallisen papukaijalajin, Kean kanssa. Linnun herkkua ovat kuuleman mukaan tuulilasinpyyhkimet, meillä se ihastui Pilipalin peileihin siihen malliin, että halusi yhden mukaansa. Onneksi Pilipalin liimaamisessa on käytetty papukaijaa vahvempaa purkkaa ja pääsimme jatkamaan matkaa kaikkien peilien kanssa.

Sateen jälkeen vesiputouksia riittää

Taieri Gorge Railway

Junalla pääsee
Yksi junailevan maailman kohokohtia kulkee Dunedinista Pukerangiin ja sieltä takaisin. Nykyään rata on vain turistikäytössä mutta näköalat ovat edelleen mahtavia. Rataa rakennettiin aikoinaan pitkään ja hartaasti, pari lamakautta ja yksi maailmansota viivästyttivät töitä ja kun se aikoinaan 1920-luvulla valmistui oli jo rautateiden kultakausi takana; autot olivat saapuneet. Rata kulkee sitä myöten mäkisessä ja jokisessa maastossa, että ymmärtää rakentamisen hitauden, ihan ilman sotia ja lamojakin.


Maisemia piisaa

Sinipingviini jahdissa

Vähiten epäonnistunut pikkupingviiini kuva
Puoliyötä kameran kanssa Sinipingviinejä kuvaamassa. (Maailman pienin pingviini, koko 30-35 senttiä ja paino kilon verran). Pimeys ja epävakaa käsi; tuloksena 0 onnistunutta kuvaa! Ja pingviinejä nähtiin kuitenkin yli 300 kappaletta. Täytyy hakea National Geographiin töihin, meidän molempien. Mutta kuvista viis, pikku pingviinit ovat melkoisen mukavaa katseltavaa.

 


Turolla on asiaa

Eteläsaaren navigaattori on mies. Haloo siis mies! Nimettiin Turoksi. Turo ääntää englannin juuri niin kuin se kirjoitetaan, välillä meinaa ajaa ojaan kun repeää Turon selostuksiin. Toisaalta pitkiin ajomatkoihin tarvitaan piristystä ja Turo hoitaa sen samalla. Vitsit ja ajo-ohjeet samassa paketissa, voiskohan tuon tuotteistaa ja laittaa rahoiksi? Eipä suostu Google nyt ottamaan videota näytiksi, pakko vaan luottaa mun sanaan, että Turo on hauska mies.






  

2 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua! Kiitos kortista. Musta joulu tulossa tänne ja +6 lämmintä. Ei oo pitkään aikaan ollut tällaista joulua.

    VastaaPoista
  2. Pikimusta ja märkä on ollut kotojoulu, mutta onneksi mieli on hyvä, lämmin, hellä. Teillä sentään vihertää ja kukkii ja noi pingviinit on niiiin lutusia. Tuokaa tullessanne lemmikeiksi!

    VastaaPoista