Munkkipaparazzi

Luang Prabangissa on lukuisia buddhalaisia temppeleitä ja luostareita. Budhhalainen kultaus ja punainen väri voi alkaa jo aiheuttaa hieman ähkyä. Oranssikaapuisista munkkipojista saa ottaa kuvia, mutta on kohteliasta näyttää kameraa ensin ja kysyä näin lupa.

 Tai vakoilla paparazzina tarpeeksi kaukaa. Naiset eivät saa koskettaa munkkia, kadulla on väistettävä vaikka tulisi 8-vuotias munkkioppilas vastaan. Käytännössä molemmat väistävät niin kuin muutenkin, mutta kosketusta vältettävä. Pojat laittavat kädet somasti suppuun ohitustilanteessa. Meidän kakkoshotellimme (ykkönen oli uudenvuoden hintojen takia 10 km keskustasta) sijaitsee aivan temppelin takapihalla. Munkkien rummunpaukutus alkaa klo 4.00 yöllä, jolloin munkit (ja me) heräävät rukoilemaan, ja kello kuuden rummutuksen hujakoilla munkit lähtevät hakemaan ruoka-almuja pääraitilta. Munkit eivät itse voi laittaa ruokaa, koska se on liian "maallista". Kaikkialla olevien ohjeiden mukaan almujen antoa voi kuvata, mutta kohteliaasti kun kerran kyse on uskonnollisesta tapahtumasta, jolloin hieman kunnioitusta luulisi kuvaajilta löytyvän. Tiedetään että parhaat kuvakulmat löytyvät almunantajien välistä, mutta pientä rajaa sentäs. Ei ollut vuoden hengellisin tapahtuma kun salamavalot räpsyivät ja paikalliset riisimyyjät yrittivät tunkea väkisin turisteille riisikippoja jaettavaksi munkeille.

 Minusta näytti, että almukippoon jaettiin alkuasukkaidenkin toimesta paljaalla kädellä ties mitä murkinaa. Munkkiparkojen masut on koetuksella, mahaoireista kärsivä kohtalontoveri täällä symppaa.

Terveisiä mämminsyöjille, oli meilläkin kalakookospuurorove.