Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mekongin yläjuoksulla

Temppeli Luang Prabangissa
Mekongin rannoilla sattuu ja tapahtuu

Hanoista Luang Prabangiin, Laosiin. Punainen joki vaihtui Mekongiksi, mopot munkeiksi, hälinä hiljaisuudeksi ja dongit kipeiksi. Se on samaa,  että valuutassa on sen verran nollia, että miljonääreinä pysytään. (Miljoona dongia = n. 35 € ja miljoona kipiä = n. 95 €).
Luang Prabang on Laosin budhalaisuuden keskus; tänne pojat lähetetään muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi hengistymään munkkiluostariin. Osa jää sille tielleen, ne jotka palaavat maailmaan saavat mukaansa paitsi Budhan oppeja myös yleensä maallista koulutusta. Matkailijoille LB on kaunis pikkukaupunki Mekongin mutkassa jossa voi henkistyä erilaisia temppeleitä tiiraillen, siinä sivussa pistäytyen vilvoittelemassa
Putouksissa ui muutkin kuin turistit
muutamassa uimakelpoisessa vesiputouksessa. Vilvoittelua muuten tarvitaan; täällä on kesä ja päivälämpötilat pyörii neljänkymmenen asteen sillä puolen johon ei Pohjois - Euroopassa tarvitse koskaan tottua. Niin ja kun tuossa virtaa tuo Mahtava Mekong, voi aina lähteä veneilemään jonnekin tai ei minnekään.
Kuuden vuoden takaisesta LB on muuttunut niinkuin koko Kaakkois-Aasiakin; kaikkea on lisää; hintaa, turisteja, showta, palveluita ja yleistä hulabaloota. Mutta LB on edelleen leppoisa ja mukava mesta. Pyydetään muuten tässä anteeksi Laosilta, et saa tällä reissulla ansaitsemaasi huomiota, me oltiin täällä (vain Luang Prabang) vajaa viikko ja huomenna jo matka jatkuu syntiseen Bangkokiin.

Kolme uutta vuotta

Hauska kurisioteetti, meille sattui tälle reissulle kolmet uuden vuoden bileet: Gregoriaanisen kalenterin uusi vuosi Melbournessa, kiinalainen uusi vuosi Kuala Lumpurissa ja sitten laojen (ja thaikkujen) uusi vuosi täällä Laosissa. Laojen ja thaikkujen uuden vuoden juhlinnan erityispiirteistä mainittakoon se, että vettä kuuluu heittää tai kaataa tai ampua jokaisen mahdollisen niskaan. Länkkärit ovat noin suunnilleen halutuinta riistaa, meidän kastelusta saa kai jotain erityisonnea tulevalle vuodelle. No kastumisessa ei näillä lämpötiloilla ole oikeastaan mitään pahaa, lomalla kun ollaan. Muutama paikallinen oli hommaan kohtuullisen kypsinä, ainakin kun bileet ja vesisota kestää aika monta päivää...
Uudenvuoden vesisotaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti