Kaksi viikkoa Japanissa on mennyt kuin siivilla tai paremminkin luotijunan matkassa. Huomenna vaihdetaan maata Malesiaan ja samalla matkan "suunniteltu" osuus loppuu; loppureissulle ei ole muita suunnitelmia kuin hengata Kaakkois-Aasiassa akselilla Indonesia-Burma tai jossain siella pain anyway. Muutama kaveri Suomesta on myoskin tulossa talvea katkaisemaan ja meita moikkaamaan -> saadaan siis uutta verta pakkiin.
Tourist trail Japanissa
Kioto-Tokio-Hiroshima-Miyajima-Osaka-Nara, kaksi viikkoa melko perusreitti talvisessa Japanissa, jopa niin perus, etta pari naamaa on tullut bongattua samoilla paikoilla meidan kanssa useaan kertaan. Matkanteko on Japanissa helpompaa kuin oikeastaan missaan muualla, luotijunalla paasee melkein kaikkialle ja suurissa kaupungeissa on loistava julkinen liikenne. Luotijuna on muuteen nimensa veroinen, yli 300 km/h lahes ilman heiluntaa ja ilman suurta melua; maisemia on turha yrittaa vilkuilla saa vain silmansa kipeiksi.
Japania muuten sanotaan yhdeksi maailman turvallisimmista maista, meille ensimmainen fyysisen koskemattomuuden loukkaus tapahtui kuitenkin taalla: Vaimoa puri puolikesy keksinhimoinen temppelipeura takapuolesta!
Kuvia
Kun ei kerran runosuoni enempaa syki, annetaan vaan kuvien kertoa.
|
Luotijuna |
|
Terroripeurat jahtaavat uhriaan |
|
Liukuhihnasushilla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti