Saatiin siis seuraa. (Huh huh, vihdoin). Mette, Tommi ja Oliver saapuivat Suomesta talvea katkaisemaan ja meita moikkaamaan. Pari paivaa Kuala Lumpurissa toimimme seurueemme uusimman osan matkaoppaina ja sitten suuntasimme Pulau (=saari) Tiomanille, Malesian itarannikolle. Tioman on noin 50 kilometria
 |
| Pika- ja muita veneita |
lahimmasta satamakaupungista Mersingista ja jo matka sinne (tanne) oli oma seikkailunsa. Viitisen tuntia autolla Kuala Lumpurista ja kun saavuimme perille Mersingiin oli viimeinen (ainoa) lautta jo mennyt. Onneksi tapasimme ruotsalaisen sukellusseurueen joka oli myos kyytia vailla. Naapuriyhteistyon merkeissa vuokrasimme kimpassa pikaveneen viemaan meidat saarelle. Kyyti oli nopea ja pomppuisa, mukavuudesta viis. Kevyt lasikuituvene, joka on varustettu mahdollisimman suurella moottorilla, lentaa aallon harjalta toiselle ja jokainen pomppu tuntuu suoraan veneessa olijoiden takamuksessa. Varsinkin keulassa istuminen (allekirjoittanut) on yhta hupia; viela tassa kaksi paivaa myohemminkin istuminen
 |
| Mette, Tommi ja Oliver |
taytyy suorittaa suurella varovaisuudella.
Onneksi Tiomanin saari on matkan kolhujen arvoinen. Turkoosin vihrea 26-asteinen merivesi kutsuu uimaan, rannasta paasee snorklaamaan, pienempia saaria missa voi taas snorklata lisaa, liskoja, apinoita ja kissoja kylilla moikattavissa ja loistavan leppoisa meininki, johon vaan helposti unohtuu mukaan. Niin ja yleiseen Malesialaiseen tapaan; hemmetin hyvaa ruokaa oikeastaan kaikkeen makuun. Taalla on kaiken lisaksi viela "sadekauden" loppupuoli, joten porukkaakin on aika vahan. Sadekausi lainausmerkeissa sen vuoksi ettei taalla niin kauheasti sada ja viisikostamme lahes jokainen jostain polttanut nahkaansa. "Sadekauden" aikana siis...
 |
| Rantaa piisaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti