Matkakertomus; Flores

Ensiksi käsi sydämelle ja hui anteeksi radiohiljaisuus blogin kirjaoittamisessa; olemme matkailleet Indonesian Floresin takamailla ja suuren osan aikaa internetyhteyksiä ei ole ollut käytettävissä, hyvä jos aina edes sähköä. Ja kun ohjelmakin on ollut aika rankka, on hengentuotostelu jäänyt vähiin ellei peräti olemattomiin Nyt tuleekin sitten kerralla kuitatuksi koko Floresin kiertomatka. Vain vaaraanit jäävät seuraavaan pläjäykseen.

Auringonlasku Floresilla

Flores on kai noin 600 kilometriä Balilta itään, potkurikoneella matka kestää puolisentoista tuntia. Saaren (tai siis oikeasti saarirykelmän) suurin vetonaula on Komodon luonnonpuisto, jossa asustaa, no, Komodon varaaneja. (Englanniksi niiden nimi on muuten paljon osuvampi Komodo Dragon, Komodon lohikäärme). Suuri osa kävijöistä tekeekin Floresiin vain päivän parin retken Balilta ja käy katsomassa varaanit. Me varattiin vähän enemmän aikaa ja tehtiin suunnilleen viikon retki saaren ympäri komodojen lisäksi siis. Reitti oli suunnilleen Labuan Bajo-Ruteng-Bajawa-Riung-Moni-Bajawa-Labuan Bajo. Reissun kohokohtia olivat snorklaaminen Riungilla 17 saaren kansallispuistossa ja pyhän tulivuoren Gunung Kelimutun valloitus auringon noustessa.

Maisemia jossain matkan varrella

Paluu reppumatkailijaksi

Tien ylläpitoa

Keski-ikäisen ja leppoisaan elämänmenoon tottuneen matkailijan haluamat mukavuudet ovat Floresilla Labuan Bajon ja Maumeren ulkopuolella kortilla. Kuuma vesi on harvinaisuus, internet juu unohtakaa, sängyt ovat kovia ja kapeita, hotellissa on joko liian kuuma (rannikolla ja ei ilmastointia) tai kylmän kostea (ylängöllä 1200-1800 metrin korkeudessa ja ei tietenkään lämmitystä) tiet kiemuraisia, kuoppaisia ja sitten on keskellä vesipuhveli, jne. Sähköt sentään nykyään toimivat kaikkialla. Piipityksen jälkeen sanon, että reissaaminen täällä kannattaa; ihmiset ovat takamailla aivan tajuttoman mukavia, maisemat korvaavat mustelmaisen takapuolen aiheuttaman säryn ja aktiviteetteily on hemmetin antoisaa. Ja kun on viikon pari kiertänyt Floresin takamaita maistuu taas ylellisyys, kuten esim. pitkä kuuma suihku, ihanalta. 

17 saarta

17 saaren luonnonpuisto Riungin edustalla on mahtava elämys. 21 saarta (Indonesian hallitus on luovasti nimennyt paikan 17 saareksi kun itsenäisyyspäivä täällä 17.8. Kätevää miten olisi Suomessa esim. Satakunnan nimeäminen Kuusikunnaksi kun meillä itsenäisyys julistettiin 6.12?) hiekkarantoineen ja varsinkin saarten ympärillä oleva koralliriutta ovat tropiikin luontoa parhaimmillaan. Koralliriutta käärsi valtavat tuhot El Ninõn (2002) aiheuttaman lämminvesisykäyksen ansiosta mutta on toipumassa hyvää vauhtia. Toipuminen snorklaajalle tarkoittaa elävää korallia ja elävä koralli on sitten itsessään aikamoinen näky; vaikea uskoa miten veden alla voi olla suuret alueet kirkkaan värikästä elävää organismia. Välillä tropiikin värikkäät kalat tuntuivat tylsiltä kirkkaan värisen korallin hehkuessa taustalla. 

Vene parkkiin

ja lounaalle

Ja kun snorklaaminen kyllästyttää ajetaan vene ankkuriin rannalla ja syödään pikniklounasta; paistettua kalaa (tietysti) ja tilpehöörinä vihanneksia, riisiä ja nuudelia. Ei paljon lounas parane. Ja ruuan päälle voi sitten ottaa torkut puun alla, ennenkuin suunnataan seuraavalle snorklauspaikalle. Illalla kun veneen kokka kääntyy kohti mannerta on iho karhea merisuolasta, silmiä kuivaa maskin vuotama merivesi ja toinen meistä on polttanut takapuolensa auringossa. Mutta sehän kuuluu snorklaamisen iloihin. 

Kelimutun pyhä tulivuori

Kelimutu on aktiivinen tulivuori (viimeisin purkaus reilu puoli vuotta sitten), joka on kuuluisa kolmesta erivärisestä ja kaiken aikaa väriään muuttavasta kraaterijärvestä. Esite mainosti niiden olevien valkoinen, vihreä ja ruskea. Minun silmiini ne olivat turkoosi, vihreä ja suklaanvärinen eli esitteen painamisen jälkeen olivat jo väriään vaihtaneet. Järvien väri tulee vulkaanisella alueella olevista mineraaleista ja värit vaihtuvat sen mukaan mitä aineita veteen pääsee liukenemaan. 

Auringonnousu Kelimutulla

Kelimutulle kuuluu mennä auringonnousua katsomaan; A auringonnousu on se juttu ja B hyvin usein päivän edetessä vuori kerää itseensä kaikki lähistön pilvet, jolloin kraaterijärvet jäävät näkemättä. Niin ja onhan auringonnoustessa valo parhaimmillaan valokuvaukseen, tai näin minulle on kerrottu. Mullehan on ihan sama miten valo tulee, mun ottamat kuvat ei ole hyviä mitenkään. (Paitsi ne mitkä sain napsittua valaista Kaliforniassa). Vuorelle kiipeäminen on tehty mukavan helpoksi autolla pääsee parin kilometrin päähän ja reitti huipulle on sen verran hyvin kivetty ettei pilkkopimeässä ja unentokkurassakaan kello viisi aamulla perille löytäminen ole vaikeaa. Niin onhan sinne menijöitä aika paljon muitakin kuin me. Kun aurinko nousi kuuden hujakoilla oli sitä Kelimutulla todistamassa arviolat satakunta katsojaa, ympäri maailman. Mutta niinhän se on: Hienot paikat ovat tiedossa ja ei niitä oikein voi itsellekään omia. 

Yksi kraaterijärvistä