Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Saigon

Yksisuuntainen katu
Saigon. Pelkkä kaupungin nimi herättää mielleyhtymiä varmaan vähän jokaiselle. Itselleni ensimmäisenä mieleen tulee Coppolan Ilmestyskirjan alku jossa Martin Sheen herää hotellissa tuulettimen alla ja muistaa olevansa Saigonissa. Toisena ja oikeasta elämästä tulevana asiana täältä mieleen muistuu miljoonat moottoripyörät. Niitä on oikeasti kai suunnilleen saman verran kuin asukkaita eli noin kahdeksan miljoonaa.
Vaikka liikennesääntöjä noudatetaan hyvinkin luovasti sujuu liikenne silti vai olisiko juuri siksi hämmästyttävän jouhevasti. Kun kukaan ei aja kauhean kovaa ja kaikki joustavat tarpeen mukaan moottoripyörät soljuvat toistensa lomitse kuka minnekin. Eikä liikenteen sekaan tarvitse lähteä siitä nauttiakseen, riittää kun istahtaa kadunvierikahvilaan,tilaa kupin vietnamilaista jääkahvia ja katsoo ohitse kulkevaa moottoripyörien kavalkadia.
Saigon korkeuksista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti