Tässä(kö) tämä nyt on

273 päivää, neljä mannerta, 15 maata, lukematon määrä paikkoja ja ihmisiä, lähemmäs 100000 kilometriä lentokoneessa, 30000 kilometriä auton ratissa, bussilla ja junalla molemmilla tuhansia kilometrejä, autolla, taksilla, tuktukilla ja riksalla matka poikineen. Ja sitten on kävelty, ajettu moottoripyörällä ja pyörällä, juostu kiivetty, uitu ja snorklattu. Tulivuoria, aavikoita, valtameriä, viidakoita, ylänköjä, vuoristoja, alankoja ja laaksoja. Kaupunkeja suuria ja pieniä, kyliä ja kylänpoikasia. Ihmisiä, pieniä ja suuria, mustia, ruskeita, keltaisia, valkoisia ja vaaleanpunaisia. Ja nyt ollaan kotiin päin lähdössä.
On ollut mahtavaa aikaa, päivääkään en pois vaihtaisi (tai ehkä nyt sentään Vietnamin ruokamyrkytyspäivän). Tähän pitäisi varmaan henkistyä ja tehdä tiliä fiiliksistä mutta en osaa, en kykene. Ehkä kun pääsen Suomeen ja arkeen. Nyt ei vaan saa sanoiksi fiiliksiä. Lainaan X-Filesia (kuka muistaa): "Truth is out there!" Tai sitten itseäni: "Tervetuloa Aasiaan, tulevaisuus on jo täällä!" Kiitos!

Yö saapuu Singaporeen

Garden by the Bay illalla

Singha Pura eli leijonakaupunki

Singapore on huomiota herättävän siisti. Kaduilla eivät pyöri kilpaa kanat ja muovipussit, katu ylitetään vain ja ainoastaan suojatien kohdalta kun jalankulkuvalo on vihreänä. Metrossa ei saa syödä eikä juoda, eikä julkisella paikalla ahdistella seksuaalisesti. Tupakkaa ei poltella kadulla missä vaan, vaan erillisissä kessupisteissä. Sakkoa ripsahtaa kaikesta näistä poiketessa.

Halutessaan voi viettää koko päivän eri ostoskeskuksissa paljoa ulkoilmaan kipaisematta.

 Mutta ilmanlaatukin on siis Aasian suurkaupungiksi varsin puhdasta. Singaporen ja vaikka Bangkokin ruuhkista ei voi tosiaankaan puhua samana päivänä, autot ovat täällä kalliita, niitä ei ole hirveästi, joukkoliikenne toimii hyvin eikä maksa paljoa. Metromatkan hinta on noin 60 senttiä.

Ostarilla voi ottaa vaikka veneajelun

Hotellit ovat kalliita, viimeksi olimme punaisten lyhtyjen alueella, nyt vähän keskustammassa. Hanavettä voi juoda, ja suihkusta tulee lämmintä vettä niin kauan kun jaksaa lorottaa. Vaatteita löytyy myös länsikokoja, hinnat ovat hieman Suomea alhaisemmat.

Singapore on vähän kuin Lontoon Canary Wharf, ihmiset ovat enimmäkseen bisnestyylikkäitä/muodikkaita, ja itse puolitankohousuissa, T-paidassa ja järkevissä sandaaleissa näyttää vähän maalaisserkulta. Ja kun juntit aussitkin puuttuvat katukuvaa rumentamasta. Ei ole Bintang-wifebeater-paitoja ja maailman lyhyimpiä helmoja selluliitista riippumatta. Tässä ollaankin enempi typertyneenä koko (länsimaisesta) ostarimaailmasta kun Denpasarin metsistä tullaan.

OG - ostarilta sai  helmen kun osti tarpeeksi (40 eurolla) 

 Ruoka on Suomen hinnoissa ravintoloissa, mutta joka ostarilta löytyy Food Court, josta saa edullista, maukasta  ruokaa kaikista maailman keittiöistä. Indonesian mauttomuuden jälkeen mausteita laitetaan kunnolla myös (malejin)kiinalaisruokiin.

kiinalaiskeittiöstä päivää, evät ja ruodot mukana

Ubud revisited

Mikä siinä Ubudissa nyt oikein on, kun on viehättävä paikka ja täynnä aistillisesti sisustettuja kahviloita, ja voi valita jos jonkinlaista joogasessiota ja ääniterapiaa ja pyhän veden liruttelua ja kristallien tuijotusta jos siltä tuntuu, ja syödä luomu - ja vegeruokaa joka päivä eri paikassa. Ja silti kaikki hehkutus ja henkisyys ei vaan kolahda niin että möisin omaisuuteni ja kampeisin lootusasentoon loppuvuodeksi.

Kahvila nimeltään Lada Ubudissa

Kaikki kynnelle kykenevät newyorkilaisnaiset ovat kyllä tulleet kylille Julia Robertsin eat, pray, love- elokuvan imussa käyskentelemään trendikäs joogamattopussi kainalossa ja ostamaan sensuelleja lannehopeakoruja.

Vain aussit loistavat poissaolollaan. Indonesialaisten mukaan aussit haluavat vain juoda ööliä ja olla rannalla, ai ei siis joogaa sisämaassa? Me vierailimme uusiksi Ubudissa kun Amedin raitti kävi liian pieneksi, mutta nyt olemme taas aussien seassa Kutassa. Ubudilaisen kuskin mukaan Kuta on ihan kauhean vaarallinen paikka ja siellä on ties mitä jakartalaisia ketkuja joka kadun kulmassa vaanimassa.

Kutaan jos joku uskaltautuu, niin täällä on sentään mun lempikauppa neljäkerroksinen Matahari. Matahari myy kaikenlaista turistikippanaa ja ruokaa, mutta myös käsittämättömän edullisia indonesialaisia vaatteita, joihin minä en siis mahdu, mutta matkatoverini armas riisikeppi kyllä. Naisten Mataharin koko XL vastaa ehkä Suomen M- kokoa. Miesten XL:ään ehkä just ja just mahtuisin.
Lisäksi Mataharissa kaikki hinnat on selkeästi merkitty tuotteisiin, eikä siis tarvitse tinkiä tai hermoilla että maksaa tyhmyyttään liikaa. Vaateosasto on enempi paikallisten suosima. Kenkiä sentään löytyy, indonesialaisia edullisia merkkejä mutta onneksi länsikokojakin.

Paratiisissa on käärme, tai pikemminkin torakka. Aika ajoin eri hotelleissa täällä suoritetaan permetriini- sumutusta. Tarkoitus on siis tuhota itikat (tai torakat). Turisti käsketään sisälle ja myrkytysmies tulee sumuttamaan pihan ja nurkat. Parasta on olla poissa hoodeilta myrkkyä hengittämästä, hotellipojat tuolla ilman suojamaskeja käyskentelevät.

Balista on moneksi

Ankkoja riisipellon laidalla

Riisipelto vähän lähempää

Riisipelto kaukaa

Bali on pieni saari mutta oleilun täällä voi orientoida aika moneen makuun. Tässä jotain, jokaiselle jotakin:

• Voi surffata itsensä (meri)kipeäksi Etelä-Balin maailmankuuluilla surffirannoilla
• Voi vaellella mahtavilla vuorilla, viidakossa ja kauneuden ystävät käyskentelevät neljän sadan miljardin eri vihreän savyissä hehkuvilla riisipelloilla
• Voi bailata aussien kanssa läpi yön Kutan baareissa. Tai jos halvalla haluaa humalaa, juoda syrjäkylillä paikallista ponua, arakia,lärvit irtoaa helposti alle euron
• Voi hurahtaa joogaan ja unohtua Ubudiin
• Voi snorklata ja sukeltaa riutoilla ja hylyillä, nousta veneeseen lepäämään ja sitten taas menoksi
• Voi shopata itsensä vararikkoon Seminyakin hienostokaupoissa
• Voi juoda maailman parhaita kahveja kadunvarsikuppilassa (ja ihmetellä miten sitä kalleinta Kopi Luwakia - tuotanto n. 500 kiloa vuodessa - riittää myyntiin joka kauppaan ja kahvilaan)
• Voi osallistua paikallisten kera hinduseremonioihin, joissa miehetkin saavat pukeutua hameeseen (tai siis saronkiin mutta sinne päin)
• Voi paahtaa itseään auringon alla jollain Balin aika monesta sadasta rannasta 
• Tai sitten voi vaan ottaa rennosti ja antaa Balin ihmeellisen ilmapiirin tarttua itseensä

Amed Ahne

Amed on merenrantapätkä Balin kaakkoiskulmassa. Amed

kalastusveneitä

 koostuu pikku kylistä, joissa on parisen homestaytä ja hotelleja ja ravintoloita, välissä tavallisia kalastajakyliä. Jostain luin että alue on kuin Kuta 30 vuotta sitten. Meidän kylä ei tosiaankaan ollut mikään menomesta, paitsi että  kylän ainut reggaebaari moukasi epävireisesti iltayhteen mäellä, josta ääni kimposi kattavasti koko alueelle. Hotellimme (sattumalta suomalaisomisteinen hieno pärekoppamaja) oli ihanasti meren rannalla, aallot jyskivät kumeasti läpi yön rantaan, minkä nyt reggaebaarilta kuuli. Rannasta olisi päässyt suoraan snorklaamaan, mutta aallot olivat liian isot kun yritin edes uimaan päästä, uskaltauduin vain yhtenä päivänä vähän tiirailemaan riuttaa. Joka paikassa myytiin snorklauskeikkoja läheisille laivanhylyille, mutta uimapuuli vei tällä kertaa voiton.

Proosallinen kartta, meidän kylällä ei paljoa muuta ollut. Titi Sedanasta sai hyvää ruokaa, erityisesti grillattu mahi-mahi jäi mieleen

 Kävimme kuskimme perheen kanssa viime viikolla täysikuun hindujuhlaa katsastamassa. Balilaiseen hindutemppeliin on (ulkomaalaisten) naisten laitettava vähintään saronki ja vyö, miesten lisäksi huivipäähine, ettei niiden ajatus harhaile.

 Juhannuksen kunniaksi "ruokaplogi"; toisessa lasissa on arrakkia, paikallista tenua/palmuviina ja toisessa vissyä. Molemmat vielä samanhintaisia, mutta toinen jäi juomatta.

Pentti Saarikosken näköinen mies

Kawah Ijenin rikinkantajat olivat aikamoisia sissejä.

Neljäkymmentäkiloiset pienet käppänät kantoivat ämmänlängillä 80-kilon rikkisaaliita kraaterista ylös punnituspaikalle, vuorta alas ja taas ylös tyhjän kopan kanssa, samassa ajassa kun turisti kapusi puuskuttaen yhden matkan ylös. Kantajat antoivat ottaa kuvia, palkaksi olisi pitänyt antaa kessua. Säästin kaivosmiesten keuhkoja, mutta en hampaita; jaoin karkkia. Paras kuva jäi kyllä ottamatta kun yksi pieni vuoristokäppänä oli ihan Pentti Saarikosken näköinen.

Cemoro Lawang on kyläpahanen Bromo-vuoren kraaterin reunalla. Turistit tulevat yleensä vain yhdeksi yöksi ja jatkavat aamukiipeämisellä tulivuorilla. Kylä on sen verran korkealla, että Indonesian lämpöön tottuneet kärsivät kylmänkosteudesta ja sumusta.
Maisemat ovat kraaterin reunalta upeat. Sea of sand, joka näyttää kaukaa katsottuna suomaalta, mutta onkin eriväristä hiekkaa. Muutoin kylä on valtava sipulinkasvattamo.

Ubud on puolestaan kaikkien joogien luvattu maa. Oli luomua ja sateenkaaren väreissä joogakauhtanoita, mutta minä ajattelin vaan maallisia ja porhalsin Sukawatin kimpsukampsumarkkinoille. Juu ei olisi kannattanut, supertinkijä kohtasi niin kovia vastustajia ettette usko. Pari batiikkikangasta löytyi, katsotaan ehtiikö niistä teetättää mitään. Ubudissakin on ihan tarpeeksi iso markkina-alue.
 Myyjät olivat hieman epätoivoisia, kun siis kaikki myyvät samaa, eikä pahimmat aussilaumat olleet vielä tulleet, kauppa ei kuulemma käynyt hyvin. Ubudista löytyi myös hämmästyttävä tapaus - ensimmäinen epäystävällinen indonesialainen. Hotellimme respan manageri?herra oli niin ärripurri että ihan ihmetytti mikä sitä oli oikein purrut. Johtuiko ärriherran levittämästä huonosta karmasta kun en oikein saanut Ubudin viehättävyydestä otetta.

 juhannussalko Balin tapaan Galungan-juhlaa varten

 

Maassa Mordorin joka varjojen saartama on

Bromo

Bromon tulivuori ympäristöineen on kuin suoraan Sormusten Herran Mordor. Korkea ilmanala saa auringon tuntumaan kelmeältä, tulivuoren päästämät rikkipilvet haisevat siltä itseltään ja peittävät maan tuhkan kaltaiseen töhnään ja puoliaavikon pöly ja tuuli kruunaavat tietoon Mordoriksi. Ja kaiken kukkuraksi itse Bromo on kuin suoraan Tuomiovuori, vain lieskat puuttuvat. Niitä lieskoja saa ihailla aina silloin tällöin ihan oikeasti, viimeksi 2013 alue oli suljettu tulivuoren purkauksen takia. 

Mordor?

Auringonnousun aikaan

Örkkejä Bromon ympäristössä ei ole, tavallisen mukavia jaavalaisia vain ja sen verran maalaisia vielä, että kylillä moikataan kaikkia mukaan lukien kummallisen näköisiä ulkomaan eläviä.

Mahtava Ijen

Maisemia matkalla ylös Ijenille

Toinen Itä-Jaavan tulivuorikierroksen "must" kohde on Kawah Ijen. Aktiivinen tulivuori sekin. Sen tekee erikoiseksi myrkyllinen kraaterijärvi, joka tuottaa jatkuvasti rikkiä paikallisten mainareiden irtisahattavaksi ja myyntiin kannettavaksi. Ijenillä on huomattavasti vähemmän turisteja kuin Bromolla, kiitos sen, että sinne joutuu ihan itse tepastelemaan kolme kilometriä. Kolme kilometriä ylämäkeen: Lähtö 1800 metristä ja tulivuoren kraaterilla seisot 2400 metrissä. (Tulivuoren kraaterilla on muuten aika hemmetin makea seistä). Sitten voit kiivetä joko kraaterijärvelle vähän alaspäin tai vain nauttia aivan hervottomista maisemista. Ja kun tuuli kääntyy peityt rikkipilveen ja kostea huivi nenän eteen on todella tarpeen. 

Tulivuoren kraaterilla

Rikkipilven alla

Molemmille paikoille kannattaa tähdätä auringon nousun aikoihin, myöhemmin päivällä vuoristossa usein pilvistyy ja sataa näin kuivan kauden aikaankin. Auringon nousua seuraamaan lähteminen tarkoittaa heräämistä kolmelta aamulla ja sitten Jeepillä ajoa ja kävelyä, joka siis Ijenillä on kohtuullinen aamujumppa. Itselle kolmelta herääminen onnistuu ihan ok ja harjoittelu tekee mestarin: Jalkapallon MM-kisat alkavat ja täällä Indonesiassa esim. Espanja-Hollanti alkaa juuri kolmelta aamulla. Täytyy herätä ihan ilman tulivuoren valloitustakin.