Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Holiday in Cambodia K-18

Ja on muuten omaperainen otsikko. En usko, etta kukaan koskaan Kambodzassa lomaillut on kayttanyt samaa otsaketta, ei sitten varmana! No, olkoon siina, biisi on edelleen hyva.
Jos jollekin kansakunnalle toivoisi talla planetaalla vain ja ainoastaan hyvaa, olisi mun ykkosehdokas Kambodza. Taman maan lahihistoria on karmeudessaan vertaansa vailla ja aikaisemmilla kerroilla taalla ollessa (6 ja 10 vuotta sitten), tuntui surullinen mieliala seuraavan kulkijaa (tai siis minua). Nyt se on poissa tai taka-alalle tyonnettyna ainakin. Ei tama ole mikaan taivas vielakaan mutta koyhyys on vahemman paallekayvaa ja infrastruktuuri alkaa olla jossain kunnossa. Juu ja korruptiosta kirjoitetaan jo lehdissakin, on jopa perustettu korruption vastainen yksikko, nyt enaa odotellaan, etta joku tekisi korruptiolle jotain. Korruptio ei matkailijaa juuri kosketa, paitsi jos tyhmana moottoripyoralla ajaessa pysahtyy kun poliisi viittoo, silloin kylla voi joutua kaivamaan kuvettaan. Eli siis hanaa vaan.

Maailman kahdeksas ihme

Toinen tosi kulunut otsikko mutta Angkor Watin kanssa kaytettyna se ei mene hukkaan. Vaimo lupasi kirjoittaa noista enemman, joten totean, etta ovat ne mahtavat toisellakin kaynnilla. Mun lempitemppeli on Ta Prohm ja ilman korealaisia kiitos!
Angkor Wat

S-21

Punakhmerien uhreja kuvattuna vangitsemisen hetkena
eli Tuol Sleng. Jos Angkor Wat hieno on tuo taas sitten kamala. Entinen koulu, jonka punakhmerit muuttivat kidutusvankilaksi. Vuosina 1975-1978, sen uumeniin joutui reilut 21000 ihmista, suurin osa viattomia ihan kaikkeen ja nuorimmat kaksi vuotiaita, hengissa selvisi 7. Ne, jotka eivat kuolleet kidutukseen, vietiin tapettaviksi 15 kilometrin paahan Cheng Ekin tappokentille. En sano, etta ovat mitenkaan perinteisia nahtavyyksia mutta kannattaa muistaa te ja me pikkupuudelit, etta olemme aika lailla onnekasta porukkaa. Piste.
Historiaa harrastava tyyppina, olen tutustunut kaiken maailman kaheleiden kasityksiin siita miten maailma pitaisi jarjestaa. Kaikista sairaista systeemeista punakhmerien noin 3,5 vuotta
Puuhun teloitettavaksi maaratyilta lapsilta lyotiin kallo halki
kestanyt kansanmurhakokeilu on minun mielestani kaikkein sairain, typerin ja idioottimaisin. Ei menna tahan taman enempaa, mulla menee younet.

Kuntoa hoitamassa

Rauta saa kyytia
Suomessa normiviikolla tulee kuntoiltua noin suunnilleen viisi kertaa. 2-3 lihaskunto ja 2-3 aerobista treenia. Reissussa aerobinen kuntoilu tulee hoidettua aikalailla kaiken muun ohessa ilman erillista treenausta. Kokeilkaa vaikka Angkorin temppelien tutkailua 8 tuntia putkeen kun varjossa on 40+ asteita ja auringossa voi paistaa kananmunia. Kay ihan keskiraskaasta treenista, uskokaa pois. Lihaskunnon hoitaminen sitten taas vaatii kuntosalia, ainakin noin pitemman paalle. Tuli kaytya kolmen paivan valein aivan erilaisissa kuntosaleissa, jotka molemmat olivat aika mainioita. Ensin Siem Reapissa paikallisten suosimassa salissa ja sitten Phnom Penissa laheisen viiden tahden hotellin kuntoklubilla. Molemmat
Hiljaa virtaa Mekong, maisemat kuntoklubilta
ajoivat asiansa, hiki tuli, kunto kasvoi ja kaiken paalle oli kivaa. Hintaero oli noin 1000%, enka ole ihan varma oliko kalliimpi noin paljon parempi: molempiin menen uudestaan, jos taalla pain maailmaa viela kuntosalin tarve yllattaa. Yksi huomio: Henkivartijoita eika aseita saa ottaa salille mukaan!




1 kommentti:

  1. En ole mikään helleihminen, mutta juuri nyt voisin uhrautua esim. päiväksi hikoilemaan 40 asteessa. Suomen luonto osoitti taas olevansa perisuomalainen: lämpimät kevätpäivät saivat jotkut kuoriutumaan napasilleen, ravintolat avaamaan terasseja ja uunot vaihtamaan kesärenkaat. Nyt onkin sitten kolme päivää satanut lunta ja ollut pakkasta. Tilulii tilulei, Siperia kevään vei!

    VastaaPoista