Tässä(kö) tämä nyt on

273 päivää, neljä mannerta, 15 maata, lukematon määrä paikkoja ja ihmisiä, lähemmäs 100000 kilometriä lentokoneessa, 30000 kilometriä auton ratissa, bussilla ja junalla molemmilla tuhansia kilometrejä, autolla, taksilla, tuktukilla ja riksalla matka poikineen. Ja sitten on kävelty, ajettu moottoripyörällä ja pyörällä, juostu kiivetty, uitu ja snorklattu. Tulivuoria, aavikoita, valtameriä, viidakoita, ylänköjä, vuoristoja, alankoja ja laaksoja. Kaupunkeja suuria ja pieniä, kyliä ja kylänpoikasia. Ihmisiä, pieniä ja suuria, mustia, ruskeita, keltaisia, valkoisia ja vaaleanpunaisia. Ja nyt ollaan kotiin päin lähdössä.
On ollut mahtavaa aikaa, päivääkään en pois vaihtaisi (tai ehkä nyt sentään Vietnamin ruokamyrkytyspäivän). Tähän pitäisi varmaan henkistyä ja tehdä tiliä fiiliksistä mutta en osaa, en kykene. Ehkä kun pääsen Suomeen ja arkeen. Nyt ei vaan saa sanoiksi fiiliksiä. Lainaan X-Filesia (kuka muistaa): "Truth is out there!" Tai sitten itseäni: "Tervetuloa Aasiaan, tulevaisuus on jo täällä!" Kiitos!

Yö saapuu Singaporeen

Garden by the Bay illalla

Singha Pura eli leijonakaupunki

Singapore on huomiota herättävän siisti. Kaduilla eivät pyöri kilpaa kanat ja muovipussit, katu ylitetään vain ja ainoastaan suojatien kohdalta kun jalankulkuvalo on vihreänä. Metrossa ei saa syödä eikä juoda, eikä julkisella paikalla ahdistella seksuaalisesti. Tupakkaa ei poltella kadulla missä vaan, vaan erillisissä kessupisteissä. Sakkoa ripsahtaa kaikesta näistä poiketessa.

Halutessaan voi viettää koko päivän eri ostoskeskuksissa paljoa ulkoilmaan kipaisematta.

 Mutta ilmanlaatukin on siis Aasian suurkaupungiksi varsin puhdasta. Singaporen ja vaikka Bangkokin ruuhkista ei voi tosiaankaan puhua samana päivänä, autot ovat täällä kalliita, niitä ei ole hirveästi, joukkoliikenne toimii hyvin eikä maksa paljoa. Metromatkan hinta on noin 60 senttiä.

Ostarilla voi ottaa vaikka veneajelun

Hotellit ovat kalliita, viimeksi olimme punaisten lyhtyjen alueella, nyt vähän keskustammassa. Hanavettä voi juoda, ja suihkusta tulee lämmintä vettä niin kauan kun jaksaa lorottaa. Vaatteita löytyy myös länsikokoja, hinnat ovat hieman Suomea alhaisemmat.

Singapore on vähän kuin Lontoon Canary Wharf, ihmiset ovat enimmäkseen bisnestyylikkäitä/muodikkaita, ja itse puolitankohousuissa, T-paidassa ja järkevissä sandaaleissa näyttää vähän maalaisserkulta. Ja kun juntit aussitkin puuttuvat katukuvaa rumentamasta. Ei ole Bintang-wifebeater-paitoja ja maailman lyhyimpiä helmoja selluliitista riippumatta. Tässä ollaankin enempi typertyneenä koko (länsimaisesta) ostarimaailmasta kun Denpasarin metsistä tullaan.

OG - ostarilta sai  helmen kun osti tarpeeksi (40 eurolla) 

 Ruoka on Suomen hinnoissa ravintoloissa, mutta joka ostarilta löytyy Food Court, josta saa edullista, maukasta  ruokaa kaikista maailman keittiöistä. Indonesian mauttomuuden jälkeen mausteita laitetaan kunnolla myös (malejin)kiinalaisruokiin.

kiinalaiskeittiöstä päivää, evät ja ruodot mukana

Ubud revisited

Mikä siinä Ubudissa nyt oikein on, kun on viehättävä paikka ja täynnä aistillisesti sisustettuja kahviloita, ja voi valita jos jonkinlaista joogasessiota ja ääniterapiaa ja pyhän veden liruttelua ja kristallien tuijotusta jos siltä tuntuu, ja syödä luomu - ja vegeruokaa joka päivä eri paikassa. Ja silti kaikki hehkutus ja henkisyys ei vaan kolahda niin että möisin omaisuuteni ja kampeisin lootusasentoon loppuvuodeksi.

Kahvila nimeltään Lada Ubudissa

Kaikki kynnelle kykenevät newyorkilaisnaiset ovat kyllä tulleet kylille Julia Robertsin eat, pray, love- elokuvan imussa käyskentelemään trendikäs joogamattopussi kainalossa ja ostamaan sensuelleja lannehopeakoruja.

Vain aussit loistavat poissaolollaan. Indonesialaisten mukaan aussit haluavat vain juoda ööliä ja olla rannalla, ai ei siis joogaa sisämaassa? Me vierailimme uusiksi Ubudissa kun Amedin raitti kävi liian pieneksi, mutta nyt olemme taas aussien seassa Kutassa. Ubudilaisen kuskin mukaan Kuta on ihan kauhean vaarallinen paikka ja siellä on ties mitä jakartalaisia ketkuja joka kadun kulmassa vaanimassa.

Kutaan jos joku uskaltautuu, niin täällä on sentään mun lempikauppa neljäkerroksinen Matahari. Matahari myy kaikenlaista turistikippanaa ja ruokaa, mutta myös käsittämättömän edullisia indonesialaisia vaatteita, joihin minä en siis mahdu, mutta matkatoverini armas riisikeppi kyllä. Naisten Mataharin koko XL vastaa ehkä Suomen M- kokoa. Miesten XL:ään ehkä just ja just mahtuisin.
Lisäksi Mataharissa kaikki hinnat on selkeästi merkitty tuotteisiin, eikä siis tarvitse tinkiä tai hermoilla että maksaa tyhmyyttään liikaa. Vaateosasto on enempi paikallisten suosima. Kenkiä sentään löytyy, indonesialaisia edullisia merkkejä mutta onneksi länsikokojakin.

Paratiisissa on käärme, tai pikemminkin torakka. Aika ajoin eri hotelleissa täällä suoritetaan permetriini- sumutusta. Tarkoitus on siis tuhota itikat (tai torakat). Turisti käsketään sisälle ja myrkytysmies tulee sumuttamaan pihan ja nurkat. Parasta on olla poissa hoodeilta myrkkyä hengittämästä, hotellipojat tuolla ilman suojamaskeja käyskentelevät.

Balista on moneksi

Ankkoja riisipellon laidalla

Riisipelto vähän lähempää

Riisipelto kaukaa

Bali on pieni saari mutta oleilun täällä voi orientoida aika moneen makuun. Tässä jotain, jokaiselle jotakin:

• Voi surffata itsensä (meri)kipeäksi Etelä-Balin maailmankuuluilla surffirannoilla
• Voi vaellella mahtavilla vuorilla, viidakossa ja kauneuden ystävät käyskentelevät neljän sadan miljardin eri vihreän savyissä hehkuvilla riisipelloilla
• Voi bailata aussien kanssa läpi yön Kutan baareissa. Tai jos halvalla haluaa humalaa, juoda syrjäkylillä paikallista ponua, arakia,lärvit irtoaa helposti alle euron
• Voi hurahtaa joogaan ja unohtua Ubudiin
• Voi snorklata ja sukeltaa riutoilla ja hylyillä, nousta veneeseen lepäämään ja sitten taas menoksi
• Voi shopata itsensä vararikkoon Seminyakin hienostokaupoissa
• Voi juoda maailman parhaita kahveja kadunvarsikuppilassa (ja ihmetellä miten sitä kalleinta Kopi Luwakia - tuotanto n. 500 kiloa vuodessa - riittää myyntiin joka kauppaan ja kahvilaan)
• Voi osallistua paikallisten kera hinduseremonioihin, joissa miehetkin saavat pukeutua hameeseen (tai siis saronkiin mutta sinne päin)
• Voi paahtaa itseään auringon alla jollain Balin aika monesta sadasta rannasta 
• Tai sitten voi vaan ottaa rennosti ja antaa Balin ihmeellisen ilmapiirin tarttua itseensä

Amed Ahne

Amed on merenrantapätkä Balin kaakkoiskulmassa. Amed

kalastusveneitä

 koostuu pikku kylistä, joissa on parisen homestaytä ja hotelleja ja ravintoloita, välissä tavallisia kalastajakyliä. Jostain luin että alue on kuin Kuta 30 vuotta sitten. Meidän kylä ei tosiaankaan ollut mikään menomesta, paitsi että  kylän ainut reggaebaari moukasi epävireisesti iltayhteen mäellä, josta ääni kimposi kattavasti koko alueelle. Hotellimme (sattumalta suomalaisomisteinen hieno pärekoppamaja) oli ihanasti meren rannalla, aallot jyskivät kumeasti läpi yön rantaan, minkä nyt reggaebaarilta kuuli. Rannasta olisi päässyt suoraan snorklaamaan, mutta aallot olivat liian isot kun yritin edes uimaan päästä, uskaltauduin vain yhtenä päivänä vähän tiirailemaan riuttaa. Joka paikassa myytiin snorklauskeikkoja läheisille laivanhylyille, mutta uimapuuli vei tällä kertaa voiton.

Proosallinen kartta, meidän kylällä ei paljoa muuta ollut. Titi Sedanasta sai hyvää ruokaa, erityisesti grillattu mahi-mahi jäi mieleen

 Kävimme kuskimme perheen kanssa viime viikolla täysikuun hindujuhlaa katsastamassa. Balilaiseen hindutemppeliin on (ulkomaalaisten) naisten laitettava vähintään saronki ja vyö, miesten lisäksi huivipäähine, ettei niiden ajatus harhaile.

 Juhannuksen kunniaksi "ruokaplogi"; toisessa lasissa on arrakkia, paikallista tenua/palmuviina ja toisessa vissyä. Molemmat vielä samanhintaisia, mutta toinen jäi juomatta.

Pentti Saarikosken näköinen mies

Kawah Ijenin rikinkantajat olivat aikamoisia sissejä.

Neljäkymmentäkiloiset pienet käppänät kantoivat ämmänlängillä 80-kilon rikkisaaliita kraaterista ylös punnituspaikalle, vuorta alas ja taas ylös tyhjän kopan kanssa, samassa ajassa kun turisti kapusi puuskuttaen yhden matkan ylös. Kantajat antoivat ottaa kuvia, palkaksi olisi pitänyt antaa kessua. Säästin kaivosmiesten keuhkoja, mutta en hampaita; jaoin karkkia. Paras kuva jäi kyllä ottamatta kun yksi pieni vuoristokäppänä oli ihan Pentti Saarikosken näköinen.

Cemoro Lawang on kyläpahanen Bromo-vuoren kraaterin reunalla. Turistit tulevat yleensä vain yhdeksi yöksi ja jatkavat aamukiipeämisellä tulivuorilla. Kylä on sen verran korkealla, että Indonesian lämpöön tottuneet kärsivät kylmänkosteudesta ja sumusta.
Maisemat ovat kraaterin reunalta upeat. Sea of sand, joka näyttää kaukaa katsottuna suomaalta, mutta onkin eriväristä hiekkaa. Muutoin kylä on valtava sipulinkasvattamo.

Ubud on puolestaan kaikkien joogien luvattu maa. Oli luomua ja sateenkaaren väreissä joogakauhtanoita, mutta minä ajattelin vaan maallisia ja porhalsin Sukawatin kimpsukampsumarkkinoille. Juu ei olisi kannattanut, supertinkijä kohtasi niin kovia vastustajia ettette usko. Pari batiikkikangasta löytyi, katsotaan ehtiikö niistä teetättää mitään. Ubudissakin on ihan tarpeeksi iso markkina-alue.
 Myyjät olivat hieman epätoivoisia, kun siis kaikki myyvät samaa, eikä pahimmat aussilaumat olleet vielä tulleet, kauppa ei kuulemma käynyt hyvin. Ubudista löytyi myös hämmästyttävä tapaus - ensimmäinen epäystävällinen indonesialainen. Hotellimme respan manageri?herra oli niin ärripurri että ihan ihmetytti mikä sitä oli oikein purrut. Johtuiko ärriherran levittämästä huonosta karmasta kun en oikein saanut Ubudin viehättävyydestä otetta.

 juhannussalko Balin tapaan Galungan-juhlaa varten

 

Maassa Mordorin joka varjojen saartama on

Bromo

Bromon tulivuori ympäristöineen on kuin suoraan Sormusten Herran Mordor. Korkea ilmanala saa auringon tuntumaan kelmeältä, tulivuoren päästämät rikkipilvet haisevat siltä itseltään ja peittävät maan tuhkan kaltaiseen töhnään ja puoliaavikon pöly ja tuuli kruunaavat tietoon Mordoriksi. Ja kaiken kukkuraksi itse Bromo on kuin suoraan Tuomiovuori, vain lieskat puuttuvat. Niitä lieskoja saa ihailla aina silloin tällöin ihan oikeasti, viimeksi 2013 alue oli suljettu tulivuoren purkauksen takia. 

Mordor?

Auringonnousun aikaan

Örkkejä Bromon ympäristössä ei ole, tavallisen mukavia jaavalaisia vain ja sen verran maalaisia vielä, että kylillä moikataan kaikkia mukaan lukien kummallisen näköisiä ulkomaan eläviä.

Mahtava Ijen

Maisemia matkalla ylös Ijenille

Toinen Itä-Jaavan tulivuorikierroksen "must" kohde on Kawah Ijen. Aktiivinen tulivuori sekin. Sen tekee erikoiseksi myrkyllinen kraaterijärvi, joka tuottaa jatkuvasti rikkiä paikallisten mainareiden irtisahattavaksi ja myyntiin kannettavaksi. Ijenillä on huomattavasti vähemmän turisteja kuin Bromolla, kiitos sen, että sinne joutuu ihan itse tepastelemaan kolme kilometriä. Kolme kilometriä ylämäkeen: Lähtö 1800 metristä ja tulivuoren kraaterilla seisot 2400 metrissä. (Tulivuoren kraaterilla on muuten aika hemmetin makea seistä). Sitten voit kiivetä joko kraaterijärvelle vähän alaspäin tai vain nauttia aivan hervottomista maisemista. Ja kun tuuli kääntyy peityt rikkipilveen ja kostea huivi nenän eteen on todella tarpeen. 

Tulivuoren kraaterilla

Rikkipilven alla

Molemmille paikoille kannattaa tähdätä auringon nousun aikoihin, myöhemmin päivällä vuoristossa usein pilvistyy ja sataa näin kuivan kauden aikaankin. Auringon nousua seuraamaan lähteminen tarkoittaa heräämistä kolmelta aamulla ja sitten Jeepillä ajoa ja kävelyä, joka siis Ijenillä on kohtuullinen aamujumppa. Itselle kolmelta herääminen onnistuu ihan ok ja harjoittelu tekee mestarin: Jalkapallon MM-kisat alkavat ja täällä Indonesiassa esim. Espanja-Hollanti alkaa juuri kolmelta aamulla. Täytyy herätä ihan ilman tulivuoren valloitustakin.

Indonesian viisumia pidentämässä

Etelä-Balin rantaa

Indonesiassa on maailman turistiystävällisintä ja ketterintä pidentää saapuessa saatua kuukauden (oikeasti 30-1 päivän) matkailijaviisumia. Säännöt ja ohjeet ovat loistavan epäselviä ja muuttuvat kaiken aikaa, toimistot ovat auki ja kiinni vähän miten sattuu ja virkailijoiksi on kerätty kaikki Indosesian ei-niin-kauhean-ystävälliset ihmiset. Näin se meni meillä:
1. Taksilla immigraatiotoimistoon. Juu ja tänään pitääkin olla poistumislippu Indonesiasta juu ja Singapore-Helsinki-lippu ei tietenkään kelpaa!
2. Taksilla lentokentälle ja takaisin hakemaan lippu Singaporeen. Ja lippu pitää ostaa siis voimassa olevan viisumin loppumisen jälkeiseen aikaan eli jos et saa pidennystä menee lippu hukkaan ja alkaa aika kiire maasta pois.
3. Sitten täytellään lappua ja lippua, kysytään työpaikkaa ja perheen nimeä, ym...Suomalaiset voisivat varmaan kirjoittaa moneen kohtaan Aku Ankkaa.
4. Jonotellaan virkailijan luokse, joka ottaa laput ja passin vastaan ja antaa fiiliksen mukaan ajan muutaman päivän päähän seuraavaan käyntiin toimistolla.
5. Odotellaan se muutama päivä ja käydään toimistolla henkilökohtaisesti maksamassa viisuminpidennysmaksu (n. 16 €). Saadaan aika taas muutaman päivän päähän jolloin passin viisuminpidennyksineen voi käydä hakemassa. Tämän käynnin ainoa tarkoitus on siis maksaa se viisumimaksu. Miksiköhän sitä maksua ei voisi kerätä heti siinä alussa?
6. Muutaman päivän päästä voidaan käydä hakemassa passi pois.
Meillä meni kokonaisuudessaan suunnilleen viikko tuohon rumbaan. Yhteensä siis neljä käyntiä immigraatiotoimistolla. Homman voi antaa toimistonkin tehtäväksi mutta aikaa menee suunnilleen sama määrä ja kustannukset ovat vähintään kolminkertaiset. Niin ja ihana TripAdvisor ei oikeastaan anna yhdellekään viisuminpidennysfirmalle ihan puhtaita pisteitä; passeja häviää, hinta nousee kesken prosessin, jne...
Todettakoon muuten tähän loppuun se, että Indonesia on sen verran kiva maa, että viisuminpidennys kannattaa...

Ruokablogia

Indonesialainen ruoka on suurimpaan osaan Aasiaa verrattaessa hieman tylsää. Mausteita käytetään paljon vähemmän kuin naapurimaissa ja esim. Nasi Goreng, joka Malesiassa on aina varma valinta on täällä vähän kuin työpaikkaruokalasta saatua. Jopa katuruoka on on vähämausteista ja jos potkua haluaa on otettava chilisoossista tulisuutta. Balilla homman pelastaa se, että länkkäriruokaa on saatavilla joka lähtöön ja budjettiin ja se taas on vallan mainiota. Ja tulisemman ruuan himon yllättäessä kannattaa Balilla kannattaa suunnata intialaiseen taikka thaikkumestaan. On muuten hieman outoa, että Aasiassa on varmempi tilata pitsaa kuin paikallisia erikoisuuksia. Ei kannata muuten kokeilla esim. Intiassa, kun kokki ei tiedä pitsasta kuin mitä kuvista on nähnyt niin lopputuloksina on aika kummallisia "pitsoja".

Paistettu lammasmakkaraa muussilla

ja mahi-mahia kera paistinperunoiden

Sinilintu ei ole nokkava

Balilta löytyy kokemuksemme mukaan vain yksi OIKEA taksifirma, nimeltään Bluebird. Sinilintu ei ryppyile ja vedätä vaan ottaa maksavan asiakkaan kyytiin ja ripsauttaa mittarin päälle mukisematta.

väärä

Jos näin ei käy, asiakas näkee kuskin nimen ja nron nimikyltistä ja voi valittaa kyseisestä kuskista työnantajalle. Lisäksi sinilinnut ovat taksoiltaan hieman kalliimpia, ehkä kiusaus pimeään ajoon vältetään näillä keinoin. Jotta asia ei olisi näin helppoa on sinilintujen lisäksi Balilla myös muita takseja.

oikeita ja väärä

Näiden kanssa onkin sitten jännittävämpää. Matkivat sinilintujen logoa (vain pienempi tipu katolla on erona, tihrusta siinä sitten tienposkessa) ja auton värikin on identtinen. Mutta eron huomaa kyllä kun yrittää kammeta itsensä taksin takapenkille. Dialogi menee näin: Matkustaja: tarttis päästä paikkaa B. Ketkukuskin mielestä asiakas ei ole koskaan oikeassa ja matkan hinnasta pitääkin ryhtyä käymään kauppaa. Siis kuski sanoo vaikka että matka B:hen maksaa sitten 60 000 rupiaa, mittaria ei edes ehdoteta. Matkaaja siihen että mitä kiliä, kun A:han maksoi just B:stä 20 000. (Puhumme siis 4 euron ja 1,50 euron summista, mutta tässä onkin kyse periaatteista). Kuski sanoo et juu emmä pienemmällä summalla lähde ja kun vielä väärä suuntakin. Asiakas typertyneenä: eikös taksin pitäis mennä sinne minne olisi toive.

Floresin luotettava  autokuskimme Jemmy, nyt veneessä kuvattuna

Asiakas joko jatkaa tinkimistä tai menee kiltisti odottamaan, josko hindujumalat armeliaasti antaisivat oikean bluebirdin tulla seuraavan puolen tunnin sisällä. Kypsää, mutta näin se nyt menee täällä Kutan ruuhkissa. Osassa Balia menee myös tiettyä reittiä sahaava shuttlebus Bemo-pakettiauto, jossa hinta määräytyy myös tinkimisen perusteella. Turha kai mainitakaan, että valkonaamat maksavat 80 kertaa natiivien summan. Jotkut nauttivat tinkimisestä ja ymmärrän sen kun jotain riepua ostaa, mutta armahtakaa nyt vähän.

Olemme juuttuneet Balin ruuhkaisimmalle turistialueelle (Kuta, Seminyak ja Legian), kun taksilla ei kerta pääse pois. Ei vaan kun viisuminpidennystä odotellessa ei viitsi lähteä liiemmälti kiertelemään, ennen kuin passi taas kourassa. Ehkä pääsemme jo ylihuomenna Ubudiin, jota siis pidetään Balin jooga-, itu-, henkistymiskehtona, ehkä chakrat aukeavat. Tai mulle kelpais kyllä ihan vaan idut.

 Kyllä Seminyakissakin on kaunista omalla tavallaan

Lohikäärmesaari

Pikku varaani puussa

Komodon kansallispuisto; muutama tuhat jättiliskoa, käärmeitä, apinoita, vesipuhveleita, peuroja ja jokunen turisti. Komodon ja Rincan saari ovat ne joihin ihmiset tulevat liskoja metsästämään, kameralla siis. Komodo on suurempi ja Rinca parempi komodon liskojen bongaamiseen. Siellä mekin siis kävimme.

Parannellulla, entisellä kalastusaluksella matka Rincaan kestää Labuan Bajosta parisen tuntia. Noin kymmenen solmun nopeudella livutaan saarien välitse kunnes saavutaan Rincalle. (Maisemat ovat yllätys, yllätys matkallakin messevät.) Satamassa vastassa on puistonvartijoita, joista yksi tulee jokaisen ryhmän

Ja isompi maassa

mukaan. Komodon varaanit kun eivät pelkä ihmisiä ja aina silloin tällöin hyökkäävät varomattoman ja liian lähelly pyrkijän kimppuun.Valittavana on muutama erimaisemainen ja pituinen trekki, joista pisinkin on vain pari kolme tuntia. (Jos haluaa "oikeaa" vaellustouhua on siitä sovittava (ja maksettava) erikseen.) Parhaat mahdollisuudet komodon varaanien bongaamiseen ovat heti puistonvartijoiden mökkien liepeillä, liskot haistavat ruuan viiden kilometrin päähän ja tulevat usein katsomaan jääkö jotain vartioimatta. Trekkausreitit kulkevat ylös alas Rincan saaren rinteitä ja näkymät korkeilta kohdin ovat hienoja. Varaaneja löytyy kukkuloilta aikaisin auringon

Ihan lähelle ei uskalla

noustessa, ne kun tulevat lämmittelemään aamuauringossa. Meidän lohikäärmesaldo: 5 kpl. Kaksi aikuista, kaksi muutaman vuoden vanhaa ja yksi kuukauden parin ikäinen.

Päiväreissuun Rincaan on helppo ja järkevä yhdistää snorklauskeikka. Luonnonpuiston lähistöllä on useita asumattomia, koralliriuttojen ympäröimiä saaria, joilla vedenalaisnäkymät ovat upeat. Vähän kyllä tuli mieleen, että mitä kun komodon varaanit ovat aika hyviä uimaan. No liskoja ei veden alla näkynyt, muutama reviiritietoinen kala, jotka kävivät ihan oikeasti kiinni, jos unohtui liian pitkäksi aikaa niiden touhuja seuraamaan.

Ennen paluuta satamaan uimaan ja snorklaamaan

Karvalakkimaassa

Flores on Indonesian karvalakkipuoli jos Bali on töölöläinen boheemiravintola. Floresissa ollaan yhä vähän metsässä, ja mikäpä ollessa. Tiet on osittain aika kurpassa kunnossa, jolloin aivan pahnanpohjimmaiseen kylään ei pääse kuin vesipuhvelilla tai mopolla. Ovat kylläkin leventämässä saaren lävitse kulkevaa päätietä, jahkas se on valmis ei 100 kilometriin mene enää 2,5 tuntia. Turistien määrä lisääntynee. Katoaako metsäläisyys, sen aika näyttää. Nyt pitäisi kylistä löytyä pisnesälyä. Esimerkiksi tuppukylämme Moni:

Viehättävä paikka, niin karu hotellihuone, että kulutimme aikaamme istumalla kuistilla tuijottamassa ison tien ohi kiitäviä bemoja, mopoja, kanoja ja vuohia. Tätä samaa näyttivät tekevän kaikki muutkin turistit. Miksi kukaan et tajua pistää pystyyn pientä käsityö tmv. myymälää. Kauppa kävisi kun kanat laskettu ja vesiputoukselle tepasteltu. Ihmiset on Floresissa ihan törkeän ystävällisiä ja uteliaita vaikkei yhteistä kieltä ole. Hillitkää jo vähän, oottakaapa kun turistijoukot tulevat tassuttelemaan riisipeltonne lyttyyn. Jo hyytyy betelpähkinähymy.

Eläimiä ei kyllä kohdella kovin ystävällisesti. Koirat jos kiinni niin maailman lyhyimmässä liassa. Näin eräänkin joka ei päässyt makuulle asti kun naru otti vastaan. Lehmät ja vuohet sentin päässä isosta tiestä narussa. Aika streessaavaa eloa jatkuvan tööttäilyn ja sentin päästä hipaisevien menopelien välissä. Yksi eläinrakas mies sentään löytyi: siveli pehmeällä pesusienellä luultavasti arvokasta taistelukukkoaan. Tavalliseen eläinkuntaan ei moista kiintymystä osoiteta.

Tämä on blogimme 100. kirjoitus. Sen kunniaksi, kunnon blogien mukaan, julistamme kilpailun. Vastaukset voi lähettää Denpasariin poste restanteen 500 euron seteliin kirjoitettuna. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Matkakertomus; Flores

Ensiksi käsi sydämelle ja hui anteeksi radiohiljaisuus blogin kirjaoittamisessa; olemme matkailleet Indonesian Floresin takamailla ja suuren osan aikaa internetyhteyksiä ei ole ollut käytettävissä, hyvä jos aina edes sähköä. Ja kun ohjelmakin on ollut aika rankka, on hengentuotostelu jäänyt vähiin ellei peräti olemattomiin Nyt tuleekin sitten kerralla kuitatuksi koko Floresin kiertomatka. Vain vaaraanit jäävät seuraavaan pläjäykseen.

Auringonlasku Floresilla

Flores on kai noin 600 kilometriä Balilta itään, potkurikoneella matka kestää puolisentoista tuntia. Saaren (tai siis oikeasti saarirykelmän) suurin vetonaula on Komodon luonnonpuisto, jossa asustaa, no, Komodon varaaneja. (Englanniksi niiden nimi on muuten paljon osuvampi Komodo Dragon, Komodon lohikäärme). Suuri osa kävijöistä tekeekin Floresiin vain päivän parin retken Balilta ja käy katsomassa varaanit. Me varattiin vähän enemmän aikaa ja tehtiin suunnilleen viikon retki saaren ympäri komodojen lisäksi siis. Reitti oli suunnilleen Labuan Bajo-Ruteng-Bajawa-Riung-Moni-Bajawa-Labuan Bajo. Reissun kohokohtia olivat snorklaaminen Riungilla 17 saaren kansallispuistossa ja pyhän tulivuoren Gunung Kelimutun valloitus auringon noustessa.

Maisemia jossain matkan varrella

Paluu reppumatkailijaksi

Tien ylläpitoa

Keski-ikäisen ja leppoisaan elämänmenoon tottuneen matkailijan haluamat mukavuudet ovat Floresilla Labuan Bajon ja Maumeren ulkopuolella kortilla. Kuuma vesi on harvinaisuus, internet juu unohtakaa, sängyt ovat kovia ja kapeita, hotellissa on joko liian kuuma (rannikolla ja ei ilmastointia) tai kylmän kostea (ylängöllä 1200-1800 metrin korkeudessa ja ei tietenkään lämmitystä) tiet kiemuraisia, kuoppaisia ja sitten on keskellä vesipuhveli, jne. Sähköt sentään nykyään toimivat kaikkialla. Piipityksen jälkeen sanon, että reissaaminen täällä kannattaa; ihmiset ovat takamailla aivan tajuttoman mukavia, maisemat korvaavat mustelmaisen takapuolen aiheuttaman säryn ja aktiviteetteily on hemmetin antoisaa. Ja kun on viikon pari kiertänyt Floresin takamaita maistuu taas ylellisyys, kuten esim. pitkä kuuma suihku, ihanalta. 

17 saarta

17 saaren luonnonpuisto Riungin edustalla on mahtava elämys. 21 saarta (Indonesian hallitus on luovasti nimennyt paikan 17 saareksi kun itsenäisyyspäivä täällä 17.8. Kätevää miten olisi Suomessa esim. Satakunnan nimeäminen Kuusikunnaksi kun meillä itsenäisyys julistettiin 6.12?) hiekkarantoineen ja varsinkin saarten ympärillä oleva koralliriutta ovat tropiikin luontoa parhaimmillaan. Koralliriutta käärsi valtavat tuhot El Ninõn (2002) aiheuttaman lämminvesisykäyksen ansiosta mutta on toipumassa hyvää vauhtia. Toipuminen snorklaajalle tarkoittaa elävää korallia ja elävä koralli on sitten itsessään aikamoinen näky; vaikea uskoa miten veden alla voi olla suuret alueet kirkkaan värikästä elävää organismia. Välillä tropiikin värikkäät kalat tuntuivat tylsiltä kirkkaan värisen korallin hehkuessa taustalla. 

Vene parkkiin

ja lounaalle

Ja kun snorklaaminen kyllästyttää ajetaan vene ankkuriin rannalla ja syödään pikniklounasta; paistettua kalaa (tietysti) ja tilpehöörinä vihanneksia, riisiä ja nuudelia. Ei paljon lounas parane. Ja ruuan päälle voi sitten ottaa torkut puun alla, ennenkuin suunnataan seuraavalle snorklauspaikalle. Illalla kun veneen kokka kääntyy kohti mannerta on iho karhea merisuolasta, silmiä kuivaa maskin vuotama merivesi ja toinen meistä on polttanut takapuolensa auringossa. Mutta sehän kuuluu snorklaamisen iloihin. 

Kelimutun pyhä tulivuori

Kelimutu on aktiivinen tulivuori (viimeisin purkaus reilu puoli vuotta sitten), joka on kuuluisa kolmesta erivärisestä ja kaiken aikaa väriään muuttavasta kraaterijärvestä. Esite mainosti niiden olevien valkoinen, vihreä ja ruskea. Minun silmiini ne olivat turkoosi, vihreä ja suklaanvärinen eli esitteen painamisen jälkeen olivat jo väriään vaihtaneet. Järvien väri tulee vulkaanisella alueella olevista mineraaleista ja värit vaihtuvat sen mukaan mitä aineita veteen pääsee liukenemaan. 

Auringonnousu Kelimutulla

Kelimutulle kuuluu mennä auringonnousua katsomaan; A auringonnousu on se juttu ja B hyvin usein päivän edetessä vuori kerää itseensä kaikki lähistön pilvet, jolloin kraaterijärvet jäävät näkemättä. Niin ja onhan auringonnoustessa valo parhaimmillaan valokuvaukseen, tai näin minulle on kerrottu. Mullehan on ihan sama miten valo tulee, mun ottamat kuvat ei ole hyviä mitenkään. (Paitsi ne mitkä sain napsittua valaista Kaliforniassa). Vuorelle kiipeäminen on tehty mukavan helpoksi autolla pääsee parin kilometrin päähän ja reitti huipulle on sen verran hyvin kivetty ettei pilkkopimeässä ja unentokkurassakaan kello viisi aamulla perille löytäminen ole vaikeaa. Niin onhan sinne menijöitä aika paljon muitakin kuin me. Kun aurinko nousi kuuden hujakoilla oli sitä Kelimutulla todistamassa arviolat satakunta katsojaa, ympäri maailman. Mutta niinhän se on: Hienot paikat ovat tiedossa ja ei niitä oikein voi itsellekään omia. 

Yksi kraaterijärvistä