Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Amed Ahne

Amed on merenrantapätkä Balin kaakkoiskulmassa. Amed
kalastusveneitä
 koostuu pikku kylistä, joissa on parisen homestaytä ja hotelleja ja ravintoloita, välissä tavallisia kalastajakyliä. Jostain luin että alue on kuin Kuta 30 vuotta sitten. Meidän kylä ei tosiaankaan ollut mikään menomesta, paitsi että  kylän ainut reggaebaari moukasi epävireisesti iltayhteen mäellä, josta ääni kimposi kattavasti koko alueelle. Hotellimme (sattumalta suomalaisomisteinen hieno pärekoppamaja) oli ihanasti meren rannalla, aallot jyskivät kumeasti läpi yön rantaan, minkä nyt reggaebaarilta kuuli. Rannasta olisi päässyt suoraan snorklaamaan, mutta aallot olivat liian isot kun yritin edes uimaan päästä, uskaltauduin vain yhtenä päivänä vähän tiirailemaan riuttaa. Joka paikassa myytiin snorklauskeikkoja läheisille laivanhylyille, mutta uimapuuli vei tällä kertaa voiton.

Proosallinen kartta, meidän kylällä ei paljoa muuta ollut. Titi Sedanasta sai hyvää ruokaa, erityisesti grillattu mahi-mahi jäi mieleen



 Kävimme kuskimme perheen kanssa viime viikolla täysikuun hindujuhlaa katsastamassa. Balilaiseen hindutemppeliin on (ulkomaalaisten) naisten laitettava vähintään saronki ja vyö, miesten lisäksi huivipäähine, ettei niiden ajatus harhaile.

 Juhannuksen kunniaksi "ruokaplogi"; toisessa lasissa on arrakkia, paikallista tenua/palmuviina ja toisessa vissyä. Molemmat vielä samanhintaisia, mutta toinen jäi juomatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti