Maisemia pukkaa

Otettiin sitten mummomatkailu (mummomatkailu = järjestetty pakettimatka, Toim. huomautus) käyttöön ja tempaistiin samalla rykäyksellä kaksi keikkaa; ensin Sapaan ja sieltä sitten suoraan Halong Bayhin. Viisi päivää ja yötä. Kompakti keikka jossa itse pääsi mahdollisimman vähällä säätämisellä ja varsinkin Sapan osuus oli todella hyvin järjestetty.

Sapan mahtavia maisemia

Indokiinan katolla

Sapa on semmoinen 350 kilometriä Hanoista vuorille ja Kiinaan päin. Korkeutta meidän trekkausmaastoissa löytyi 1500-1800 metriä merenpinnasta ja siitä johtuen ilmasto oli piristävä, päivällä 25-28 astetta ja yöllä kymmenisen astetta vähemmän ja mikä ihaninta ilmankosteus oli sellaisella suomalaisella kesätasolla. Rohkeimmille ja reippaimmille olisi ollut tarjolla kiipeäminen Indokiinan korkeimmalle vuorelle, Fransipanille, korkeutta 3150 metriä mutta mummomatkailua kunnioittavasti tyydyimme normitrekkailuun tai oikeammin kävelyyn kylästä toiseen. Kylät ovat muuten Sapan ympärillä etupäässä Hmong-heimon asuttamia, joten pääsimme tutustumaan vähän muidenkin kuin vietnamilaisten elämänmenoon. Ja ne maisemat, ne ovat aivan sanaoinkuvaamattoman kauniita; riisi- ja maissipellot kohovat vuorenrinteitä ylös, pilvet kiipeävät ylös alas seinämiä, vihreää löytyy tsiljoonassa eri sävyssä ja jossain kaukana tanner tömisee kun vesipuhvelit taistelevat reviiristä. 

Lisää maisemia

Loistava oppaamme

Sapan reissu oli muutenkin loistava, meille sattui mukava ryhmä ja oppaamme, nuori herra Jin (tai Chin, unohdin kysyä miten kirjoitetaan) oli aivan loistava. Hän on itse Hmong-heimoa ja tiesi alueesta jotakuinkin kaiken tarvittavan. Veipä hän meidät kotiinsakin vaimoaan ja lapsiaan moikkaamaan. Niin ja niin ujo ja turmeltumaton, että ryhmämme keräämä tippi piti pakottaa ottamaan vastaan. Sapan keikan (ja kaikkien muidenkin Sapan keikkojen) ainoa miinuspuoli on junamatkailu sinne ja takaisin. Junat,  vaikka ovatkin aasialaisttain mukavahkoja, kulkevat vähän miten sattuu, meidän juna oli mennessä kolme tuntia myöhässä, joka on ihan tavallista. Kuulemma on myös ihan tavallista, että juna on saman verran aikataulusta edellä. Tekee matkanjärjestäjien homman hieman haastavaksi kun kello kuudeksi aikataulutettu juna on maanantaina asemalla kello yhdeksän aamulla ja tiistaina kello kolme, tee siinä sitten aikataulut turisteille...

Ja vielä maisemia

Keskimaa vetten päällä

Kaksi kanaa kallio Halong Baylla

eli Halong Bay. (Otsikko on muuten pikkusiskoni keksimä reilun kymmenen vuoden takaa mutta kuvaa Halng Bayta sen verran hyvin, että käytetään sitä tässäkin). Vietnamin suurin turistihoukutus, vuoden 2013 7,5 miljoonasta ulkomaisesta turistista yli 90 % kävi Halong Bayssakin. Ja turistien määrän huomaa: Varsinkin yhden päivän risteilyt suoritetaan keskellä kymmeniä muita laivoja ja vierailut suosituissa luolissa, jotka ovat edelleen hienoja, ovat jonottamista satojen muiden ihmisten kanssa. Kannattaakin ehdottomasti ottaa vähintään kahden yön keikka alueelle, josta vähintään toinen yö Cat Ban saarella. Suurin osa turisteista tekee joko päiväristeilyn, jossa ei oikein näe mitään tai on yhden yön laivalla, ja ei vieläkään oikein näe mitään.

Maisemia yhden saaren huipulta

Laivoilla on meininki nimittäin sellaista, että tärkein eli mahtava Halong Bay on unohdettu, tarjolla on karaokea, Happy Houria, kajakointia, jne... kaikkien satojen laivojen keskellä. Ja pihvi on hukassa. Meidän reissu oikeastaan alkoi kun pääsimme toisen päivän aamuna eroon päivämatkalaisista ja suuntasimme syvemmälle Halong Bayhin, alue on siis valtava 1600 neliökilometriä ja yli 2000 saarta. Livuimme pienehköllä laivallamme, usein yksikseen, mahtavien merimaisemien ohitse, pysähdyimme uimaan ja kajakoimaan (lähes) autioille rannoille, piipahdimme luonnonpuistossa pyöräilemässä ja illaksi saavuimme Cat

Kun pääsee populaa pakoon ovat maisemat, no mahtavia

Ban saarelle ja saman nimiseen saaren suurimpaan kaupunkiin, jossa yövyimme. Jos ja kun tulen tänne kolmannen kerran, hankkiudun omin voimin Cat Balle ja järjestän kaiken alueella seikkailun sieltä käsin. Halong Bay on todella mahtava, pitää vaan päästä sen valtavan turistitulpan ohitse ja syvemmälle alueelle.

Kalastajamaja siellä jossain

Ei aina pelkkää ruusuilla tanssimista

Voi olla, että joku Suomeen jämähtänyt blogin lukija on käsityksessä, että täällä on aina ihanaa ja ihmeellistä. Juu yleensä mutta reissussa sattuu ja tapahtuu. Tämä tapahtui tässä päivänä muutamana.

Ruokamyrkytys, herään kolmelta yöllä ja oksettaa. Loppuyö menee sitten siinä. Seitsemältä lähtö hotellista, edessä 12 tunnin vene-bussimatka takaisin Hanoihin. Lisää oksentelua, kuumee nousee ja alkaa ripuli. Kourakaupalla imodiumia ja pahoinvointiestolääkettä huiviin. Ei auta! Ylimääräisiä huoltoasema pysähdyksiä ja sitten taas ja taas. Hanoin esikaupunkeihin saavuttaessa taju palaa ja ymmärtää, että tällä bussilla ruuhkassa pyöriessä 40 kilometriä kestää vielä 1,5 tuntia: Oppaille moi, taksi alle ja (huoltoseman vessan kautta) pikavauhtia hotelliin. Antibiootti huuleen, kaksi litraa sevenuppia ja burana tappamaan kuume. Seuraavana aamuna on jo melkein ihminen. Kiitos elämälle ja ei enää pitkiä bussimatkoja kuin pakosta tällä reissulla.