Copyright

Kaikki kuvat E:n tai K:n ottamia ja niitä ei saa käyttää muissa yhteyksissä.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Lohikäärmesaari

Pikku varaani puussa
Komodon kansallispuisto; muutama tuhat jättiliskoa, käärmeitä, apinoita, vesipuhveleita, peuroja ja jokunen turisti. Komodon ja Rincan saari ovat ne joihin ihmiset tulevat liskoja metsästämään, kameralla siis. Komodo on suurempi ja Rinca parempi komodon liskojen bongaamiseen. Siellä mekin siis kävimme.
Parannellulla, entisellä kalastusaluksella matka Rincaan kestää Labuan Bajosta parisen tuntia. Noin kymmenen solmun nopeudella livutaan saarien välitse kunnes saavutaan Rincalle. (Maisemat ovat yllätys, yllätys matkallakin messevät.) Satamassa vastassa on puistonvartijoita, joista yksi tulee jokaisen ryhmän
Ja isompi maassa
mukaan. Komodon varaanit kun eivät pelkä ihmisiä ja aina silloin tällöin hyökkäävät varomattoman ja liian lähelly pyrkijän kimppuun.Valittavana on muutama erimaisemainen ja pituinen trekki, joista pisinkin on vain pari kolme tuntia. (Jos haluaa "oikeaa" vaellustouhua on siitä sovittava (ja maksettava) erikseen.) Parhaat mahdollisuudet komodon varaanien bongaamiseen ovat heti puistonvartijoiden mökkien liepeillä, liskot haistavat ruuan viiden kilometrin päähän ja tulevat usein katsomaan jääkö jotain vartioimatta. Trekkausreitit kulkevat ylös alas Rincan saaren rinteitä ja näkymät korkeilta kohdin ovat hienoja. Varaaneja löytyy kukkuloilta aikaisin auringon
Ihan lähelle ei uskalla
noustessa, ne kun tulevat lämmittelemään aamuauringossa. Meidän lohikäärmesaldo: 5 kpl. Kaksi aikuista, kaksi muutaman vuoden vanhaa ja yksi kuukauden parin ikäinen.
Päiväreissuun Rincaan on helppo ja järkevä yhdistää snorklauskeikka. Luonnonpuiston lähistöllä on useita asumattomia, koralliriuttojen ympäröimiä saaria, joilla vedenalaisnäkymät ovat upeat. Vähän kyllä tuli mieleen, että mitä kun komodon varaanit ovat aika hyviä uimaan. No liskoja ei veden alla näkynyt, muutama reviiritietoinen kala, jotka kävivät ihan oikeasti kiinni, jos unohtui liian pitkäksi aikaa niiden touhuja seuraamaan.
Ennen paluuta satamaan uimaan ja snorklaamaan

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Karvalakkimaassa

Flores on Indonesian karvalakkipuoli jos Bali on töölöläinen boheemiravintola. Floresissa ollaan yhä vähän metsässä, ja mikäpä ollessa. Tiet on osittain aika kurpassa kunnossa, jolloin aivan pahnanpohjimmaiseen kylään ei pääse kuin vesipuhvelilla tai mopolla. Ovat kylläkin leventämässä saaren lävitse kulkevaa päätietä, jahkas se on valmis ei 100 kilometriin mene enää 2,5 tuntia. Turistien määrä lisääntynee. Katoaako metsäläisyys, sen aika näyttää. Nyt pitäisi kylistä löytyä pisnesälyä. Esimerkiksi tuppukylämme Moni:


Viehättävä paikka, niin karu hotellihuone, että kulutimme aikaamme istumalla kuistilla tuijottamassa ison tien ohi kiitäviä bemoja, mopoja, kanoja ja vuohia. Tätä samaa näyttivät tekevän kaikki muutkin turistit. Miksi kukaan et tajua pistää pystyyn pientä käsityö tmv. myymälää. Kauppa kävisi kun kanat laskettu ja vesiputoukselle tepasteltu. Ihmiset on Floresissa ihan törkeän ystävällisiä ja uteliaita vaikkei yhteistä kieltä ole. Hillitkää jo vähän, oottakaapa kun turistijoukot tulevat tassuttelemaan riisipeltonne lyttyyn. Jo hyytyy betelpähkinähymy.




Eläimiä ei kyllä kohdella kovin ystävällisesti. Koirat jos kiinni niin maailman lyhyimmässä liassa. Näin eräänkin joka ei päässyt makuulle asti kun naru otti vastaan. Lehmät ja vuohet sentin päässä isosta tiestä narussa. Aika streessaavaa eloa jatkuvan tööttäilyn ja sentin päästä hipaisevien menopelien välissä. Yksi eläinrakas mies sentään löytyi: siveli pehmeällä pesusienellä luultavasti arvokasta taistelukukkoaan. Tavalliseen eläinkuntaan ei moista kiintymystä osoiteta.

Tämä on blogimme 100. kirjoitus. Sen kunniaksi, kunnon blogien mukaan, julistamme kilpailun. Vastaukset voi lähettää Denpasariin poste restanteen 500 euron seteliin kirjoitettuna. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.


Matkakertomus; Flores

Ensiksi käsi sydämelle ja hui anteeksi radiohiljaisuus blogin kirjaoittamisessa; olemme matkailleet Indonesian Floresin takamailla ja suuren osan aikaa internetyhteyksiä ei ole ollut käytettävissä, hyvä jos aina edes sähköä. Ja kun ohjelmakin on ollut aika rankka, on hengentuotostelu jäänyt vähiin ellei peräti olemattomiin Nyt tuleekin sitten kerralla kuitatuksi koko Floresin kiertomatka. Vain vaaraanit jäävät seuraavaan pläjäykseen.
Auringonlasku Floresilla

Flores on kai noin 600 kilometriä Balilta itään, potkurikoneella matka kestää puolisentoista tuntia. Saaren (tai siis oikeasti saarirykelmän) suurin vetonaula on Komodon luonnonpuisto, jossa asustaa, no, Komodon varaaneja. (Englanniksi niiden nimi on muuten paljon osuvampi Komodo Dragon, Komodon lohikäärme). Suuri osa kävijöistä tekeekin Floresiin vain päivän parin retken Balilta ja käy katsomassa varaanit. Me varattiin vähän enemmän aikaa ja tehtiin suunnilleen viikon retki saaren ympäri komodojen lisäksi siis. Reitti oli suunnilleen Labuan Bajo-Ruteng-Bajawa-Riung-Moni-Bajawa-Labuan Bajo. Reissun kohokohtia olivat snorklaaminen Riungilla 17 saaren kansallispuistossa ja pyhän tulivuoren Gunung Kelimutun valloitus auringon noustessa.
Maisemia jossain matkan varrella

Paluu reppumatkailijaksi

Tien ylläpitoa
Keski-ikäisen ja leppoisaan elämänmenoon tottuneen matkailijan haluamat mukavuudet ovat Floresilla Labuan Bajon ja Maumeren ulkopuolella kortilla. Kuuma vesi on harvinaisuus, internet juu unohtakaa, sängyt ovat kovia ja kapeita, hotellissa on joko liian kuuma (rannikolla ja ei ilmastointia) tai kylmän kostea (ylängöllä 1200-1800 metrin korkeudessa ja ei tietenkään lämmitystä) tiet kiemuraisia, kuoppaisia ja sitten on keskellä vesipuhveli, jne. Sähköt sentään nykyään toimivat kaikkialla. Piipityksen jälkeen sanon, että reissaaminen täällä kannattaa; ihmiset ovat takamailla aivan tajuttoman mukavia, maisemat korvaavat mustelmaisen takapuolen aiheuttaman säryn ja aktiviteetteily on hemmetin antoisaa. Ja kun on viikon pari kiertänyt Floresin takamaita maistuu taas ylellisyys, kuten esim. pitkä kuuma suihku, ihanalta. 

17 saarta

17 saaren luonnonpuisto Riungin edustalla on mahtava elämys. 21 saarta (Indonesian hallitus on luovasti nimennyt paikan 17 saareksi kun itsenäisyyspäivä täällä 17.8. Kätevää miten olisi Suomessa esim. Satakunnan nimeäminen Kuusikunnaksi kun meillä itsenäisyys julistettiin 6.12?) hiekkarantoineen ja varsinkin saarten ympärillä oleva koralliriutta ovat tropiikin luontoa parhaimmillaan. Koralliriutta käärsi valtavat tuhot El Ninõn (2002) aiheuttaman lämminvesisykäyksen ansiosta mutta on toipumassa hyvää vauhtia. Toipuminen snorklaajalle tarkoittaa elävää korallia ja elävä koralli on sitten itsessään aikamoinen näky; vaikea uskoa miten veden alla voi olla suuret alueet kirkkaan värikästä elävää organismia. Välillä tropiikin värikkäät kalat tuntuivat tylsiltä kirkkaan värisen korallin hehkuessa taustalla. 
Vene parkkiin

ja lounaalle
Ja kun snorklaaminen kyllästyttää ajetaan vene ankkuriin rannalla ja syödään pikniklounasta; paistettua kalaa (tietysti) ja tilpehöörinä vihanneksia, riisiä ja nuudelia. Ei paljon lounas parane. Ja ruuan päälle voi sitten ottaa torkut puun alla, ennenkuin suunnataan seuraavalle snorklauspaikalle. Illalla kun veneen kokka kääntyy kohti mannerta on iho karhea merisuolasta, silmiä kuivaa maskin vuotama merivesi ja toinen meistä on polttanut takapuolensa auringossa. Mutta sehän kuuluu snorklaamisen iloihin. 


Kelimutun pyhä tulivuori

Kelimutu on aktiivinen tulivuori (viimeisin purkaus reilu puoli vuotta sitten), joka on kuuluisa kolmesta erivärisestä ja kaiken aikaa väriään muuttavasta kraaterijärvestä. Esite mainosti niiden olevien valkoinen, vihreä ja ruskea. Minun silmiini ne olivat turkoosi, vihreä ja suklaanvärinen eli esitteen painamisen jälkeen olivat jo väriään vaihtaneet. Järvien väri tulee vulkaanisella alueella olevista mineraaleista ja värit vaihtuvat sen mukaan mitä aineita veteen pääsee liukenemaan. 
Auringonnousu Kelimutulla

Kelimutulle kuuluu mennä auringonnousua katsomaan; A auringonnousu on se juttu ja B hyvin usein päivän edetessä vuori kerää itseensä kaikki lähistön pilvet, jolloin kraaterijärvet jäävät näkemättä. Niin ja onhan auringonnoustessa valo parhaimmillaan valokuvaukseen, tai näin minulle on kerrottu. Mullehan on ihan sama miten valo tulee, mun ottamat kuvat ei ole hyviä mitenkään. (Paitsi ne mitkä sain napsittua valaista Kaliforniassa). Vuorelle kiipeäminen on tehty mukavan helpoksi autolla pääsee parin kilometrin päähän ja reitti huipulle on sen verran hyvin kivetty ettei pilkkopimeässä ja unentokkurassakaan kello viisi aamulla perille löytäminen ole vaikeaa. Niin onhan sinne menijöitä aika paljon muitakin kuin me. Kun aurinko nousi kuuden hujakoilla oli sitä Kelimutulla todistamassa arviolat satakunta katsojaa, ympäri maailman. Mutta niinhän se on: Hienot paikat ovat tiedossa ja ei niitä oikein voi itsellekään omia. 
Yksi kraaterijärvistä


lauantai 17. toukokuuta 2014

Pamperointia Balilla


Balin kauneus ravitsee sielua.
Nyt on hyvä hetki rauhoittaa myös ruumis erilaisilla hoidoilla ja hieronnoilla. Hinnat eivät ole hurjat, kilpailua tuntuu olevan, joka nurkalla on jonkinmoinen vähintään köyhän miehen spa. Lisäksi nyt ei ole vielä huippusesonki, australialaiset tulevat sankoin joukoin vasta heinäkuussa, nyt hintoja voi saada tingittyä ja monessa paikassa onkin tarjouksia kun on kilpailu asiakkaista. Kuusi vuotta sitten kävimme Ubudissa romanttisessa Lulur- hoidossa, jossa hierontaan liittyi erilaisia kuorintoja ja hauteita ja kaiken piti kruunata pariskunnan yhteinen hibiskuksen ja frangipanin kukilla koristeltu kylpy. Kylvyssä oli kyllä yrttiä jos toista mutta vesi oli haaleaa, romanttisuus on kaukana kun varpaista vetää suonta puolityhjässä kaukalossa. Hilpasimme pukeutumaan ja hierojat olivat ihmetelleet kun olisi vielä joku viimeistelevä voide ollut nahkaan hierottavana. Tämänhetkisessä hotellissamme on oma jakuzzi parvekkeella. (Niin kuka väitti että tässä ollaan reppureissulla. Tämä hotelli on vasta aukeamassa ja saimme ylellisyyttä suopeaan hintaan. Ei tuottanut vaikeuksia jättää ensimmäistä pikku hotellia.)

kaksi uimapuulia ja jakuzzi parvekkeella.. ja meri 15 min kävelyn päässä

Indonesian viisumin pidennyksen saaminen on vielä epävarmaa. Vielä ei voi täyttää kassia kaikilla balilaisilla aarteilla jos tässä joutuu vielä lentämään.
ööö.. tuota pullonavaajia
 Buddhanpääkin on vielä kaupassa, unelmanohuita mekkoja olisi mutta nekin jäävät nyt odottamaan, kylläkin enempi hintansa kuin painorajoitusten vuoksi. Sademetsän(?) puista tehdyt esineet ovat käsittämättömän edullisia, jonkun täytyy käyttää aikaa veistämiseen ja sitten hinta on alle kaksi euroa. Paljonkohan käsityöläinen saa, 20 senttiä?








torstai 15. toukokuuta 2014

175 000 saarta

muodostavat Indonesian valtion. Populaa näillä saarilla asustaa sen verran, että väkiluvultaan maa on USAn jälkeen maailman 4. suurin. Ja varmaan myöskin Amerikasta seuraava väestön moninaisuuden suhteen; maa on muslimienemmistöinen mutta sekaan mahtuu jotakuinkin maailman kaikki aatesuunnat ja ihmisiä on kaikenlaisia ja värisiä. Esim. Bali jossa nyt olemme on 99-prosenttisesti omanlaistaan hindulaisuutta harjoittava, jossa ihmiset kaukaisesti muistuttavat intialaisia (tai ei oikeastaan) ja Flores johon menemme täältä muutaman päivän kuluttua on lähes täysin katolinen.
Jonkun esi-isä

Maailman eniten temppeleitä per neliö

Kadunvarsi pyhättö
Se on Bali! Pieni temppeli tai pyhättö on täällä ihan kirjaimellisesti joka nurkalla, katolla, oven edessä tai tien sivussa. Ei ole tavatonta, että taksikuski sanoo: "Anteeksi" ja pysähtyy pienen tienvarsitemppelin kohdalle minuutin rukoushetkelle (tätä kyllä tapahtuu muuallakin Aasiassa) ja hyvän onnen saattelemana painaa taas kaasujalkaa pohjalaudasta lävitse. Paitsi temppeleissä uskonto näkyy kaduilla; joka aamu jokaisen ravintolan, asunnon, kaupan, jne. eteen tuodaan esille pieni palmunlehdistä tehty kori, joka on lahja esi-isille ja/tai jumalille. Korissa on yleensä kukkia ja muita koristeita ja ruokaa (riisiä). Jossain vaiheessa iltaa ne kerätään pois tai siivotaan roskiin ja seuraavana aamuna paikalle ilmestyy uusi uunituore.
Meidän muutama päivä Balilla on mennyt kuin siivillä. Tällä paikalla on ihmeellinen vaikutus; aika kuluu vaan huomaamatta ja elämä tuntuu hyvältä ihan vaan omana itsenään. Suurin voimainponnistu mihin on kyennyt on ollut Floresin matkan suunnittelu; pari päivää kierrettiin matkatoimistoja, jotka sinne reissuja järjestää. Hintataso valmiille matkoille oli sen verran kova, että ostettiin vaan menopaluulennot ja mennään omin tuumin sinne. Jippii pääsee taas lentämään liian pienillä potkurikoneilla, se on mulle suurinta hupia...

perjantai 9. toukokuuta 2014

Ihmisten ilmoilla

Thaimaan saariöhötyksen eristyksen jälkeen on ihana olla taas ihmisten ilmoilla suurkaupungissa. KL on niin sulatusuuni, että on lumoavaa vaan tuijottaa kaikennäköisiä ihmisiä ostarilla. Minun "kansallisuussilmäni" on lahjomaton; kiinanmalejit eivät ehkä ole niitä kaikista sironenäisimpiä, tummaihoisia, uljaita intialaisalkuperäisiä on paljon ja söpöjä, pieniä indonesialaisia, brittejä, germaaneja ja tietysti ruotsalaisia ja japanilaisia. Ei ole muuten Aasiassa niin pientä kylää, ettei siellä olisi japanilaista ravintolaa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Miksi japanilaisuus on nyt in? Koh Samuillakin oli varmaan 50 japanilaista ravintolaa. Eikä siis mitään sushiloita, vaan kaikkea teppanyakista lähtien.

ötökkäsnacksejä Thaimaassa

 Muslimimaan hijabinaisiakin täytyy turistin tuijottaa. Varsinkin hotellin aamiaispöydässä en millään malta olla vakoilematta kuinka sämpylä katoaa huivin alle. Syöminen ja juominen on hidasta julkisella paikalla kun huivi on esteenä. Meidän hotellissamme on myös paljon arabimuslimeja, joilla on periaatteessa huivi muhkean kampauksen "peittona", mutta niin sätväkät meikit ja ei tosiaankaan mitkään kaavut päällä etteikö mikään niemi eikä notkelma jäisi näkymättä. Siis ovat Saudeista tai jostain, uima-altaallekin uskaltautuvat. Eivät kyllä osaa uida, se viittasisi Saharan läheisyyteen...Ja sitten on ihan mustahuiveja, jolloin vain pieni, kapea silmärako koko naisesta näkyy. Tälläinen nainen istuu aina hyvin lähellä aviomiestään. En ole vielä vakoillut saako itse valita sämpylän, saatikka päällisen.


Terveisiä muuten Metelle, ostin maan tapojen mukaan musurintsikat. Ovat siis sellaiset että peittävät ja suojaavat vähintään kumiluodeilta, mutta T-paidan kanssa vallan mainiot. Vaatteitakin pitäisi ostaa, mutta kun mulla on täällä aina vähän koko-ongelmia. Joskus XL on sitä mitä sen pitää olla, ja joskus (Vietnamissa) olen kokoa 6XL.


Kuin kotonaan olisi

Kaksoistornien varjossa uima-altaalla
Taas Kuala Lumpurissa, Kaksoistornien kupeessa. Tuttu kaupunki, tuttu hotelli, nyt ei vaan ole tuttuja tulossa eikä menossa. Oikeasti, mikäs tässä, Kuala Lumpur on mukava kaupunki ja kun täällä on tultu oltua ja käytyä, tämän tuntee ja tietää. Vaimo pääsee tuppukylien jälkeen taas shoppaamaan ja minä nauttimaan ihmisvilinästä. (Ja voi sitä itsekin jotain hankkia, kotiinpaluu sen verran lähellä, että tässä voi/täytyy jo suunnitella ostavansa jotain tuliaiseksi ja omaan käyttöön reissun jälkeen.) Päästiintä todistamaan Kuala Lumpurin halpalentoyhtiöiden terminaalin siirtoa kansainvälisen terminaalin yhteyteen eli LCCT on historiaa ja KLIA2 nykyisyyttä. Meidän lento eilen oli ihan viimeisiä mikä vanhaan terminaaliin laskeutui. Ylihuomenna kun jatkamme Indonesiaan päästään testaamaan upouusi KLIA2!
Malesiassa on muuten Kaakkois-Aasian maista kaikkein paras maahantulokäytäntö (ainakin suomalaisille): Ei tarvita viisumia, ei tarvitse täytellä mitään maahantulolappuja, tullessa suomalainen saa passiin leiman jolla saa maassa olla 90 päivää ja that's it. Hyvä systeemi.


tiistai 6. toukokuuta 2014

Moottorihiiret taas tien päällä

Kaakkois-Aasian leppoisampien mestojen tutkimiseen moottoripyörä on paras ajopeli. (Kovakuntoisimmat voivat tietenkin kokeilla pyöräilyä). Moottoripyörällä pääsee minne haluaa, riittävän nopeasti ja edukkaasti; eikä teiden kunto ei rajoita liikkumista yhtään siinä määrin kuin autolla kulkijoita. Liikennekulttuuri vaihtelee mutta missään se ei ole suomalaista, joten kannattaa pitää järki  mukana menossa. Eikä esim. Saigon ole ehkä kaikkein paras paikka harjoitella kaksipyöräisellä ajoa. Ajokortin perään ei moottoripyörää vuokratessa kysellä missään, ehkä Malesiaa lukuunottamatta, ei ainakaan ennen kuin sattuu jotain. Oli sitten asiallista ajokorttia tai ei kannattaa kolarointia välttää viimeiseen saakka, yleinen sääntö - hieman liioitellen -  (taas ehkä Malesiaa lukuunottamatta) on, että ulkomaalainen on noin oletuksena syypää. 
Samuin rantaviivaa
Koh Samuin liikenteestä ja sen vaarallisuudesta ja varsinkin moottoripyörällä ajon kauheudesta, varoiteltiin monellakin keskustelufoorumilla. Just joo, en tiedä onko tässä (Vietnamin) karaisema tai jotenkin yltiöpäinen mutta vallan leppoisaa menoa täällä on. Autoja ja muuta liikennettä kyllä jonkin verran on mutta lähes kaikki ottavat muut huomioon ja tiet ovat noin keskimääräisen suomalaisen pikkukaupungin teiden tasolla; ei  mitään yllättäviä puolen metrin kuoppia keskellä tietä. Kaiken lisäksi saari on mukavan pieni ja kuitenkin pysähtymisen arvoisia pysähdyspaikkoja piisaa, niin siitä vaan tien päälle.
Viilennystä vesiputoksesta

Koh Samuin keikka venyi päivän pari pitkäksi, kun sopivia lentoja etelän suuntaan joutui hakemaan. Saaren oma kansainvälinen lentokenttä on Bangkok Airwaysin omistuksessa, mikä tarkoittaa rajoitettuja lentoyhteyksiä ja yhtiöitä. Niin ja tietenkin kalliimpia lentoja. Valuuttakrampin vaivatessa, muutimme reittisuunnitelman kukkarolle ystävällisemmäksi ja lennämme mantereen puolelta Surat Thanista. Niin ja suuntana on ensin (ja taas) Kuala Lumpur ja sitten Indonesia.

Reissuväsymystä ilmassa

Tarkkaavainen lukija voi huomata pienoista väsymystä blogin kirjoittajissa. Totuus on, että ihan joka päivä ei oikeastikaan tapahdu mitään kauhean jännää. Elämä soljuu, aamulla herätään, syödään aamianen ja tehdään sitten jotain. Ihan joka päivä ei tehdä sitten juuri mitään. Onneksi Indonesia on tuolla; tulivuoria, Komodon varaanit, Gilin saaret, Bali jne...Voi tulla vielä ennen kotiinlähtöä jotain kertomisen arvoista, saas nähdä.
Vesipuhveli lepotauolla jossain Samuilla