Saigon eli Hotsukka

maaseudun tyylia: aurinkohattu ja mopokypara yhtaikaa

Saigonissa on pistetty tuppukylien hiljaiselon jälkeen shoppailumoodi päälle. Ollaan tingitty parhaamme mukaan, kylläkin kohtalaisella menestyksellä.

myyjatar huilaa

Vierailimme Ben Thanh- kauppahallissa, jossa kyllä enimmäkseen on huonosti tehtyjä ja ylihintaisia romppeita myynnissä. Niitä emme tarvitse kassien painon jatkeeksi, kiitosta vaan. Myyjät kävivät kirjaimellisesti käsiksi, kun turistiparat eivät ymmärtäneet omaa parastaan ja pysähtyneet juuri heidän kojuihinsa. Vaatteita olisi pitänyt ostaa myös sovittamatta ja peilaamatta? Häh, nakuiltiin sitten rekkien takana ja tirkisteltiin taskupeilistä tulosta.

Kävimme Päivin kanssa myös Tan Dinh- kangastorilla ostamassa tulevien kesämekkojemme kankaat. Tämä on enempi paikallisten tori. Täällä saa katsoa kaikkea ihan rauhassa, ei ole pakkohinkutusta. Joskus pikemminkin päinvastoin, ei tullut palvelua, mutta se saattoi johtua siitä, että osa myyjistä oli tukkumyyjiä, eli olisi pitänyt ostaa koko pakka, ja mikäs siinäkään kun puuvillakankaiden keskihinta oli noin 2 e/metri. Klaustrofobisen ei kannata punkea näille kangasmarkkinoille, kapeat käytävät korkeine kangaspakkoineen ja tropiikin kuumuus ovat aika ylitse käyvät.

Toiveena on, että Hoi Anin ompelijat surauttavat kesägarderoobimme kuntoon jahka sinne pääsemme.

Tunnistaako joku hedelman? Maistuu raparperin ja omenan risteytykselta, emme tieda nimea suomeksi

Saigon

Yksisuuntainen katu

Saigon. Pelkkä kaupungin nimi herättää mielleyhtymiä varmaan vähän jokaiselle. Itselleni ensimmäisenä mieleen tulee Coppolan Ilmestyskirjan alku jossa Martin Sheen herää hotellissa tuulettimen alla ja muistaa olevansa Saigonissa. Toisena ja oikeasta elämästä tulevana asiana täältä mieleen muistuu miljoonat moottoripyörät. Niitä on oikeasti kai suunnilleen saman verran kuin asukkaita eli noin kahdeksan miljoonaa.

Vaikka liikennesääntöjä noudatetaan hyvinkin luovasti sujuu liikenne silti vai olisiko juuri siksi hämmästyttävän jouhevasti. Kun kukaan ei aja kauhean kovaa ja kaikki joustavat tarpeen mukaan moottoripyörät soljuvat toistensa lomitse kuka minnekin. Eikä liikenteen sekaan tarvitse lähteä siitä nauttiakseen, riittää kun istahtaa kadunvierikahvilaan,tilaa kupin vietnamilaista jääkahvia ja katsoo ohitse kulkevaa moottoripyörien kavalkadia.

Saigon korkeuksista

Muuttunut paratiisi

10 vuotta sitten Phu Quocin saari oli paratiisi. Muutama resortti tai miksi niita nyt kutsutaankaan, loputtomia hiekkateita joiden lopussa odottivat autiot uimarannat, ainainen auringonpaiste, jonka meri-ilma loivensi mukavaksi helteeksi, loistavaa kalaa saaren omassa kalakastikkeessa kypsennettyna, niin ja kaksi ei viela keski-ikaista reissaajaa jotka tutkivat saaren paasta paahan moottoripyoralla ajellen.

Moottorihiiri tienpaalla

Nyt kymmenen vuotta myohemmin on Phu Quoc paratiisi edelleen(ainakin joillekin) mutta paljon on muuttunut: Resortteja on nyt ennemmin sata kuin muutama, turisteja samassa mitassa lisaa. Tiet ovat suurimmalti osin asfaltoitu, pitsaa saa helpommin kuin Nuoc Mamissa haudutettua kalaa. Niin ja tietenkin hinnat ovat nousseet (niin on kylla oma vaatimustasokin). Juu ja me ollaan keski-ikaisia.
Samaa taalla on mukavan leppoisa meininki, sopivat ilmat, mahtavat uimarannat ja grillattu kala kalakastikkeessa on edelleen tajuttoman hyvaa kunhan sita loytaa. Niin ja tienviittoja ei vielakaan juuri ole vaan perille loytaa jos loytaa. Ja tietenkin se, etta moottoripyora on jarkevin liikkumismuoto.

Ranta jossain Phu Quocilla

Niin ja rantoja en malta olla viela lisaa hehkuttamatta, meren vari vaihtelee kirkkaan sinisesta syvaan turkoosiin, matalilla kohdilla hiekka paistaa lapi ja muuttaa varin pastellinsavyiseksi. Hiekka on punaista tai keltaista tai valkoista tai ihan mita vaan, se voi narskua jalan alla tai olla narskumatta. Vahan ajelemalla saa jonkun saaren kymmenista rannoista itselleen, hairiota aiheuttavat korkeintaan muutaman sadan metrin paassa ankkurissa olevat kalastusveneet.
Mutta tulkaa kiireella, tanne rakennetaan ihan valtavasti ja voi olla, etta kun me tullaan tanne taas uudestaan viiden tai kymmenen vuoden paasta otsikoksi pitaisi laittaa kadotettu paratiisi, ei enaa muuttunut.

Ja jos tulee jano, otetaan vesimeloni

Euroopassa tapahtuu

El Clasico hyvin, kaikki hyvin. Aikaero aika pahasti haittaa Barcelonan tekemisten seuraamista, eilinen ottelu olisi tullut taalla alkaen kolme yolla. Kaikki baarit kiinni siihen aikaan, taytyi vaan jannittaa teksti-tv android versiota tuijottamalla. Liian hidas netti, jotta olisi edes yrittanyt katsoa  nettilahetysta. No tarkeinta oli, etta voitto tuli.

Kepitystä

Rapumertoja

Kep eli Kambodzan virallinen rapupitäjä jakoi vierailijansa kahteen leiriin. Joku halusi välittömästi pois, mutta toiset vierailivat Rabbit Islandilla hippeilemässä riippumatossa, ja snorklaamassa kunnes viereinen uimari tuli vinkuen merestä ylös, meduusa oli purrut ilkeästi käsivarteen.

Rabbit Island

Emme tohtineet enää itsekään laittaa naamaa veteen meduusan suudelmaa houkuttelemaan, ja uintikin sujui enää paikallisten auratessa uomaa. Lisäksi kävimme Päivin kanssa Kepin sademetsän luonnonpuistossa könyämässä, valiten kaikista poluista jyrkimmän maastojääkäriradan, jossa mentiin solmuköydellä ylös irtokivilohkareseinämää. Olimme aika punaisia tyttöjä, kun pääsimme kukkulan harjanteelle. Täytyy myöntää, että kunto meinasi allekirjoittaneella loppua monta kertaa. Paikalliset koirat pitivät meille seuraa rääkkipolulla, ja vaikka koiriakin vähän avitettiin pehvasta työntämällä pahimassa mäessä, ne toipuivat yllättävän nopeasti ja kävivät välillä ihmettelemässä minne ne punanaamat jäivät puuskuttamaan, kun ei näy mutta kuuluu kyllä. Koirat tuntuivat huomaavan luonnonpuiston villieläimiä enemmän kuin me. Näimme kolme perhosta, yhden oravan ja kuulimme sarvilinnun raakunnan.

vaatekauppa

Kesaloma Kampissa

Otsikko on sisapiirijuttu; kaikki jotka tajuavat sen voivat onnitella itseaan, tehda kaksoisvoltin kierteella ja sateilla kosmisesti. Muille tiedoksi, etta Kambodzasta kerrotaan.

Kambodza muuttuu

kuuden kuukauden valein. Tata mielta oli yksi taipaleella pahki kavelty amerikkalainen, joka asuu Kambodzassa ja omistaa (omaperaisesti) ravintolan. On helppo allekirjoittaa lause, silla ainakin kuuden vuoden takaisesta maa on muuttunut ja etupaassa parempaan. Edellisessa kirjoituksessa asiaa kasittelinkin ja ei menna siihen enempaa mutta tulkaa tanne toteamaan. Ei jateta Kambodzaa vain velivenalaisille ja germaaneille.

Kepin kuuluisia pippureita

Kuin Thaimaa ennen kuin (turisti)massat saapuivat

Nain kuvailee Sihanoukvillea Lonely Planet. Massat ovat kylla jo tuollakin, massojen koko on vaan murto-osa esim. siita populasta joka Phuketissa lomailee. Aktiviteetit Sihanoukvillessa on jotakuinkin perinteista trooppista rantamestaa; uimista, snorklaamista, saarihyppelya, biletysta, vesiurheilua, sluipailua ja yleista hengailua. Paletista jokainen poimii haluamansa setin. Sihanuokvillessa tormasimme muuten suomalaiseen tarjoilijaan, joka oli siella jo monetta vuotta toissa. Talvea paossa mutta siis duunissa. Kuulemma ei ole pimeasta ja kylmasta pitavaa sorttia ja siksi mielummin talvet toissa Kambodzassa ja kesat Suomessa. Ei mikaan ihan surkea jarjestely.

Rantaa Sihanoukvillessa

Budjettimatkaajan unelma

Se mika Kambodzassa ei ole muuttunut, on se, etta hintataso on eurooppalaiselle sietamattoman edullinen. Halvimmat hotellit muutaman euron, ihan siedettavat kympin ja kolmella kympilla saa jo uima-allasta ja muutaman tahden hotellin palveluita. Hyvaa ruokaa ravintolasta parilla eurolla, kokonainen grillattu kala (esim. Red Snapper tai Yellow Tuna) pari kolme euroa edelliseen lisaa ja Happy Hour tarkoittaa kolme tuoppia eurolla. Paljon enemmankin saa tietysti kulumaan mutta vahalla rahalla viettaa ihan laatulomaa.

Yksi auringonlasku lisaa

Ruokablogin paluu

Tai oliko se poissakaan. Parhaat kuvat parhaista ruoista jaa ottamatta kun reissaajat ovat niin nalkaisia, etta ruoka syodaan ja sitten muistetaan: "Ai niin ne kuvat". Alla seuraavat ruokalajit: Amok, Ananas-Chili ja Kepin taskurapua viherpippurikastikkeessa.

 

Holiday in Cambodia K-18

Ja on muuten omaperainen otsikko. En usko, etta kukaan koskaan Kambodzassa lomaillut on kayttanyt samaa otsaketta, ei sitten varmana! No, olkoon siina, biisi on edelleen hyva.
Jos jollekin kansakunnalle toivoisi talla planetaalla vain ja ainoastaan hyvaa, olisi mun ykkosehdokas Kambodza. Taman maan lahihistoria on karmeudessaan vertaansa vailla ja aikaisemmilla kerroilla taalla ollessa (6 ja 10 vuotta sitten), tuntui surullinen mieliala seuraavan kulkijaa (tai siis minua). Nyt se on poissa tai taka-alalle tyonnettyna ainakin. Ei tama ole mikaan taivas vielakaan mutta koyhyys on vahemman paallekayvaa ja infrastruktuuri alkaa olla jossain kunnossa. Juu ja korruptiosta kirjoitetaan jo lehdissakin, on jopa perustettu korruption vastainen yksikko, nyt enaa odotellaan, etta joku tekisi korruptiolle jotain. Korruptio ei matkailijaa juuri kosketa, paitsi jos tyhmana moottoripyoralla ajaessa pysahtyy kun poliisi viittoo, silloin kylla voi joutua kaivamaan kuvettaan. Eli siis hanaa vaan.

Maailman kahdeksas ihme

Toinen tosi kulunut otsikko mutta Angkor Watin kanssa kaytettyna se ei mene hukkaan. Vaimo lupasi kirjoittaa noista enemman, joten totean, etta ovat ne mahtavat toisellakin kaynnilla. Mun lempitemppeli on Ta Prohm ja ilman korealaisia kiitos!

Angkor Wat

S-21

Punakhmerien uhreja kuvattuna vangitsemisen hetkena

eli Tuol Sleng. Jos Angkor Wat hieno on tuo taas sitten kamala. Entinen koulu, jonka punakhmerit muuttivat kidutusvankilaksi. Vuosina 1975-1978, sen uumeniin joutui reilut 21000 ihmista, suurin osa viattomia ihan kaikkeen ja nuorimmat kaksi vuotiaita, hengissa selvisi 7. Ne, jotka eivat kuolleet kidutukseen, vietiin tapettaviksi 15 kilometrin paahan Cheng Ekin tappokentille. En sano, etta ovat mitenkaan perinteisia nahtavyyksia mutta kannattaa muistaa te ja me pikkupuudelit, etta olemme aika lailla onnekasta porukkaa. Piste.
Historiaa harrastava tyyppina, olen tutustunut kaiken maailman kaheleiden kasityksiin siita miten maailma pitaisi jarjestaa. Kaikista sairaista systeemeista punakhmerien noin 3,5 vuotta

Puuhun teloitettavaksi maaratyilta lapsilta lyotiin kallo halki

kestanyt kansanmurhakokeilu on minun mielestani kaikkein sairain, typerin ja idioottimaisin. Ei menna tahan taman enempaa, mulla menee younet.

Kuntoa hoitamassa

Rauta saa kyytia

Suomessa normiviikolla tulee kuntoiltua noin suunnilleen viisi kertaa. 2-3 lihaskunto ja 2-3 aerobista treenia. Reissussa aerobinen kuntoilu tulee hoidettua aikalailla kaiken muun ohessa ilman erillista treenausta. Kokeilkaa vaikka Angkorin temppelien tutkailua 8 tuntia putkeen kun varjossa on 40+ asteita ja auringossa voi paistaa kananmunia. Kay ihan keskiraskaasta treenista, uskokaa pois. Lihaskunnon hoitaminen sitten taas vaatii kuntosalia, ainakin noin pitemman paalle. Tuli kaytya kolmen paivan valein aivan erilaisissa kuntosaleissa, jotka molemmat olivat aika mainioita. Ensin Siem Reapissa paikallisten suosimassa salissa ja sitten Phnom Penissa laheisen viiden tahden hotellin kuntoklubilla. Molemmat

Hiljaa virtaa Mekong, maisemat kuntoklubilta

ajoivat asiansa, hiki tuli, kunto kasvoi ja kaiken paalle oli kivaa. Hintaero oli noin 1000%, enka ole ihan varma oliko kalliimpi noin paljon parempi: molempiin menen uudestaan, jos taalla pain maailmaa viela kuntosalin tarve yllattaa. Yksi huomio: Henkivartijoita eika aseita saa ottaa salille mukaan!

Khmeerien kulttuuriperintö

Khmeerien ylpeys Angkor Watin temppelirauniokaupunki on henkeäsalpaavan hieno toisellakin vierailulla, ja vaikka nyt käytiin vielä samat paikat kahtena peräkkäisenä päivänä kun Päivi liittyi seuraan myöhemmin. Eikun no joo, kolmantena päivänä rupesi joka ruutuun tunkevat korealaiset ottamaan pattiin. Korealaiset punkevat valtavina seuramatkalaumoina välittämättä muista, ja otattavat itsestään kuvan joka tärpillä. Muutenkin 10 vuodessa on Kambodza kyllä muuttunut, turistien määrä on korealaisten pökkelöiden lisäksi noussut radikaalisti. Tunkeilevimmat kerjäläiset ovat vähentyneet ja lapsiprostituoidut  kadonneet katukuvasta.

Myös täällä Phnom Penissä näyttää ihmisten elinolot kohentuneet, kadulla-asujia on hämmästyttävän vähän tämänkokoiseen Aasian kaupunkiin. Siis kyllähän kerjäläisiä on, ei tämä utopia ole, mutta ihmiset tuntuvat voivan paremmin, ja phnompeniläinen ynseys ja töykeys tuntuu vähentyneen. Täällä saa yhä pitää varansa tuktuk-kuskien ja myyjien kanssa tinkimisessä, ei todellakaan kannata suostua ekaan tai kolmanteen hintaan. Tulimme Siem Riepistä privaattitaksilla, kun meitä oli neljä henkeä maksamassa. Kyytiin tuli myos kuskin kaverin pari kanalaatikkoa, kun kanoilla nyt sattui olemaan sama suunta.

Lavuaarin merkkikin kertoo mika on homman nimi

Terima kasih Malesia

Port Dicksonin rantaleikkeja

eli kiitos Malesia. Kuukausi kului kuin siivilla. Tata kirjoitetaan jo Kambodzan puolella. Malesia oli meille sopiva sekoitus uusia polkuja ja jo aikaisemmin nahtya. Saatiin seuraa reissuun; ensin Mette, Tommi ja Oliver (terveisia kaikille) ja sitten juuri ennen Kambodzaan menoa Vesa. Kokonaisuudessaan erittain mukava maa ja pala tata seikkailua. Oman muistin virkistamiseksi reittia tahan: Kuala Lumpur-Penang-Langkawi-Kuala Lumpur-Tioman-Mersing-Melaka-Port Dickson-Kuala Lumpur.

Malesialaista katuruokaa nauttimassa

Kolmas kerta toden sanoo

Nakyma kaksoirtornien Skybridgelta

Tai oikeastaan kuudes. Kolmas kerta talla reissulla ja kuudes kokonaisuudessaan Kuala Lumpurissa ja vihdoin viimein saatiin mentya Kuala Lumpurin tunnetuimpaan rakennukseen eli siis tietenkin Petronaksen kaksoistorneihin. Sisaanpaasy on Malesialaisittain rouhea n. 20 euroa ja lippuja joutuu jonottamaan aikalailla mutta voihan sita sanoa kayneensa. Tornit on muuten oikeasti hienon nakoiset varsinkin pimean aikaan.

Kaksoistornit yolla

Vatsatauti on vaivannut ja ilman matka-apteekin antibioottia tatakin kirjoitettaisiin vessassa, joten pyydan anteeksi viiveen kirjoituksissa ja lyhytsanaisuuden. Seuraava kirjoitus onkin sitten Angkor Watista, joten ainakin kuvien voisi olettaa olevan komeita. (Vaimohan meilla vastaa kuvista). Nyt sulkeudun suosioonne ja parannan vatsaani Suomesta tuodulla salmiakilla ja hapankorpuilla.

Muslimimaassa hinduilua

Olemme taas vaihteeksi Kuala Lumpurissa. Ei siinä mitään, Aasian miellyttävin suurkaupunkihan tämä. Kolmatta kertaa täällä ollaan tällä erää. Lähes kaikki puhuvat todella hyvää englantia, ja sutkeihin ei ole törmätty missään. Mitäs Aasiaa se tälläinen on? Kahdelle kerjäläismummolle annettu sentäs rovot. Malesian "helppoudessa" vierähtikin kokonainen kuukausi, nyt on korkea aika vaihtaa maata Kambodzaan. Kohtaanemme sutkeilua heti huomenna. Malesian pääuskonnon moskeijat jäivät vierailematta, mutta kävimme sen sijaan KL:n lähellä sijaisevassa Batu Cavesin hindutemppelissä.

Temppelit sijaitsevat osittain 272 portaan päässä kalkkikiviluolissa. Ja taas kerran Malesiaa; ei ollut pääsymaksuja, ei tavaroiden pakkotyrkytystä, sutkeja tai kerjäläisiä. Lapset koulussa ja aikuiset ravittuina. Kyllä taalla huono-osaisiakin on, laittomia siirtolaisia enimmäkseen Indonesiasta.

Ruokaplogin satoa:

Ei tämä ei ole (ikävä kyllä) pirtua, vaan kahvilan trendikäs vesipullo

Kylän parhaat kiinalaiset ruoat: possua ja kiinalaisen maustettua chilikalaa.

Ja Melakan Little Indian kasvislounas, joka olikin kanaa