Malesiaa piisaa

ja hyva niin. Kiva maa, kivat ihmiset, mukavat kelit, loistavaa ruokaa, leppoisa meininki. Ja ei oikein kovin kallistakaan. Taalla mennyt jo kohta kuukausi, eika paremmasta valia. Muuten sekin on Malesiassa kohdallaan, etta yhden maan hinnalla saa oikeastaan monta; Tioman oli ihan erilainen kuin vaikka sinne menon satama Mersing ja Kuala Lumpur on taas omanlaisensa ja Penang on melkein Kiinaa (ja Intiaa) ja nyt ollaan Melakassa joka on taas ihan oma lukunsa. Niin ja sitten Langkawi, rantalomaa, ja Cameron Highlands, Malesian alpit (nyt jaanee valiin) ja niin edelleen.

Ruuhka-aika Tiomanin raitilla

Tiomanin tunnelma yhdella kuvalla

Hain kanssa snorklaamassa

Ja sitten paatin olla tekematta mitaan

Viime kirjoituksessa olimme Pulau Tiomanin ajan puolessa valissa, loppuaika meni samoissa merkeissa.

Loistavan ruuan nauttiminen ja snorklaaminen pysyivat merkittavimpina ulkoaktiviteetteina ja biljardi sisatiloissa tapahtuvana toimintaspektaakkelina. Meidan resortista loytyi jopa kaksi Snooker-poytaa! Niin ja kirjasto oli taynna laatulukemista, helmina Kalevi Sorsan muistelmat (suomeksi) ja Ulvova Myllari (tanskaksi). Mina luin molemmat, heheh. Snorklaamisen omana henkilokohtaisina kohokohtana oli tapaaminen riuttahain kanssa. Suunnilleen 1,5 metrinen mollukka, ehka 50 metria rannasta missa elava koralli alkoi. Ja tastakaan ei ole kuvia, pakko luottaa sanaani. Niin ja ei tippaakaan pelottanut. Taas luottakaa sanaani. Muutenkin snorklaaminen oli tuolla hauskaa, paasi (joutui) uimaan tonnikalaparven sekaan ja pienemmat tropiikin kalat (joita oli siis parveittain) olivat ajoittain niin tuttavallisia, etta tulivat naykkimaan ihoa. Kutikuti.
Kehuin jo edellisessa kirjoituksessa Tiomania mutta sanon uudelleen: Kannattaa kayda! Ja kannattaa menna mielummin heti kuin myohemmin. Massaturismi loytaa tiensa tuonnekin, nyt kun perille paaseminen on jonkinmoisen ponnistuksen takana (tai lennetaanhan sinne muutamakymmenpaikkaisilla koneilla) suurimmat massat ovat viela poissa mutta veikkaan, etta 202? on Tioman Langkawi pienoiskoossa.

Melaka

Charles Cham, mun Malesian lempitaiteilija

 

Melaka yolla

Ja nyt ollaan oltu jo pari paivaa Melakassa. Melakan vanha kaupunki on Unescon maailmanperintokohde ja ihan syysta. Hinduprinssit 1300-luvulla, kiinalaiset 1400-luvulla, portugalilaiset seuravalla, hollantilaiset 1600-luvulla ja sen jalkeen britit ovat kaikki hallinneet Melakaa ja kaikki ovat jattaneet oman merkkinsa kaupungin katukuvaan. Niin ja fiilikseen, kaupunki kun mukava sekamelska noita edella mainittuja ja paikalliset ovat harvinaisen lungia porukkaa on kaupungilla omalaatuinen mukava fiilis. Muutama vinkki, ottakaa huone hotellista jossa on uima-allas, vanha kaupunki on keskipaivalla todella kuuma ja on mukava paasta uimaan pakoon kuumuutta. Niin ja hotellit ovat

Ja paivalla

taalla todella huokeita, Melakaan on rakennettu ja rakennetaan toinen toistaan suurempia ja komeampia hotelleja ja kilpailu pitaa hinnat alhaalla. Vai mita sanottu 5* hotelli, 50 euroa yo. Ei paha. Halvempaa ihan ok majoitusta saa kympista ylospain ja reppureissaajat parjaa muutamalla eurolla. Toinen vinkki on sama kuin Tiomanille; tulkaa pian. Melakan turismin lisaamiselle (nykyaankin yli 10 miljoona turistia vuodessa) on ihan tajuttomat suunnitelmat. Yksi tassa edustalla oleva saari on tarkoitus laajentaa keinotekoiseksi paljon kokoaan suuremmaksi luksusresorttien keitaaksi. Pelkastaan tohon ollaan satsaamassa yli 50 miljardia Malesian Ringittia eli yli 11 miljardia euroa. Siihen paalle kaikki

Pako New Yorkista, eiku edistys saapuu Melakaan

mantereen valtavat rakenteilla/suunnitteilla olevat ostosparatiisit ja superhotellit niin ei Melakan fiiliksesta ole kohta enaa mitaan jaljella. Vaikka voi olla ettei sita saada tuhottua, olimme taalla ensi kerran kuusi vuotta sitten ja siitakin on jo paljon tapahtunut mutta se fiilis on viela taalla. Eli toivotaan, etta se kestaa nuo suuruudenhullut suunnitelmatkin mutta varmuuden vuoksi kannattaa kayda taalla pian jos vaan on mahdollista.

Patukkahännät koolla

Tiomanin resortin ohjelmassa oli "cat feeding". Ajattelimme, että annamme buffetista ylijääneitä kananpaloja kahdelle hotellin kissalle, mutta kyllä leuat loksahtivat kun hotellitypy kuljetti meidät aaltopeltiaitaukseen, jonka sisällä temmelsi arviolta 60 kissaa!!

Oli saaren geenivirhe patukkahäntiä ja tavallisia. Sitten alkoi kuivapipanan mättäminen parempiin suihin. Uteluistamme huolimatta emme saaneet selvyyttä, miksi kissoja pidettiin aitauksessa, olivatko ne steriloituja, tai olivatko ne yleensäkään hotellin kissoja. Mikä järki parimetrisessä aidassa oli, kun näytti siltä, että siellä oli myös ulkopuolisia, säikympiä katteja ilmaisella lounaalla.

Kissat näyttivät suht hyvinvoivilta, eivät olleet säikkyjä, nahistelivat keskenään ja tunkivat paijattavaksi, eivätkä vaikuttaneet erityisen nälkäisiltä. Pari naarmua ja tukon kissankarvoja pyydystimme muistoksi. Mutta oli kyllä aikamoinen kokemus pahaa-aavistamatta joutua valtavan kissalauman ympäröimäksi.

Joku jai ilman kissannaksuja

Pulau Tioman

Tiomanin saari Etelä-Kiinan meressä on kissojen valtakunta. Aiemmin Malesian sasdemetsät ovat olleet täynnä tiikereitä. Punakirjavia sinisilmäisiä katteja on joka lähtöön. Katti-idylliä vähän himmentää saaren sisäsiittoisia kissoja vaivaava geenivirhe?, useimmilla kateilla on lyhyt, kaksi- tai useampihaarainen patukkahäntä. Eivätpä näytä olevan itse moksiskaan, mutta joskus aika inha näky, kun patukkasolmuhäntä on isompi kuin kissa itse. Saarella hiipparoi myös iguaaneja, jotka elävät ravintoloiden ruantähteillä, mutta ovat vaarattomia, jolleivät koe itseään uhatuksi. Kauhutarinoista huolimatta meidän puolella rantaa (tai tähän aikaa vuodesta) ei ollut yhtään hiekkakärpäsiä ja itikoitakin varsin vähän. Vesi oli hieman sameata snorklaukseen, mutta keltamustaraidallisia, vanhoja tuttuja näkyi sentään.

Viisikko (paratiisi)saarella

Saatiin siis seuraa. (Huh huh, vihdoin). Mette, Tommi ja Oliver saapuivat Suomesta talvea katkaisemaan ja meita moikkaamaan. Pari paivaa Kuala Lumpurissa toimimme seurueemme uusimman osan matkaoppaina ja sitten suuntasimme Pulau (=saari) Tiomanille, Malesian itarannikolle. Tioman on noin 50 kilometria

Pika- ja muita veneita

lahimmasta satamakaupungista Mersingista ja jo matka sinne (tanne) oli oma seikkailunsa. Viitisen tuntia autolla Kuala Lumpurista ja kun saavuimme perille Mersingiin oli viimeinen (ainoa) lautta jo mennyt. Onneksi tapasimme ruotsalaisen sukellusseurueen joka oli myos kyytia vailla. Naapuriyhteistyon merkeissa vuokrasimme kimpassa pikaveneen viemaan meidat saarelle. Kyyti oli nopea ja pomppuisa, mukavuudesta viis. Kevyt lasikuituvene, joka on varustettu mahdollisimman suurella moottorilla, lentaa aallon harjalta toiselle ja jokainen pomppu tuntuu suoraan veneessa olijoiden takamuksessa. Varsinkin keulassa istuminen (allekirjoittanut) on yhta hupia; viela tassa kaksi paivaa myohemminkin istuminen

Mette, Tommi ja Oliver

taytyy suorittaa suurella varovaisuudella.
Onneksi Tiomanin saari on matkan kolhujen arvoinen. Turkoosin vihrea 26-asteinen merivesi kutsuu uimaan, rannasta paasee snorklaamaan, pienempia saaria missa voi taas snorklata lisaa, liskoja, apinoita ja kissoja kylilla moikattavissa ja loistavan leppoisa meininki, johon vaan helposti unohtuu mukaan. Niin ja yleiseen Malesialaiseen tapaan; hemmetin hyvaa ruokaa oikeastaan kaikkeen makuun. Taalla on kaiken lisaksi viela "sadekauden" loppupuoli, joten porukkaakin on aika vahan. Sadekausi lainausmerkeissa sen vuoksi ettei taalla niin kauheasti sada ja viisikostamme lahes jokainen jostain polttanut nahkaansa. "Sadekauden" aikana siis...

Rantaa piisaa

Hikoilua ja tukkaongelmia

Apteekista löytyi Poro-nimisiä parasetamolisuppoja. Viikon kohokohta, muuten vain buureiltu puulilla. Hotellissamme on kirgiisejä ja malajeja. On kuuma, ei ole kuulemma satanut viikkotolkkuihin. Paikallisten musliminaisten hijabeissa on varmasti hiostavaa. Lehdissä on hiustenhoito- ohjeita kokohuivin alla hiostuvalle päänahalle, entäs aurinkolätsän lyttäämälle frisyyrille? Kävin eilen paikallisessa kampaamossa, jossa thaikku? ladyboy leikkasi haiveniani parhaansa mukaan.

nenaliinoja

On niin hiki, että aivan sama, miten tukka on kun päänahka hikoilee koko ajan. Merikin on lämmintä kuin mikä, mutta onneksi puulissa riittää vettä. Emomaassa ovat huolissaan kun vesivarastot alhaisina ja ei sadetta kuulu. Täälläkin sää sekaisin.

Puolimatkan krouvi

tai oikeammin puoliajan krouvi. 4 ja puoli kuukautta takana ja toinen mokoma edessa ennen Koti-Suomeen paluuta heinakuun alussa. Yhdeksan maata, muutama kymmentuhatta kilometria lentokoneessa, autossa, junassa ja bussissa. Edessa Aasiaa, reitti viela suunnittelematta, maat ja maisemat noin suunnilleen tiedossa. Kavereita tulossa moikkaamaan, rahaa viela muutama euro taskun pohjalla, seikkailuja edessa, eika koti-ikava viela (suuremmalti) vaivaa. Strawberry Fields soi baarissa aikaisemmin ja nyt muuten vaan korvissani. Elama on!

Wish you were here

Rantalomalla

Langkawi vuorelta

Kulttuurimatkanjohtaja (vaimo) suostui muutaman paivan rantalomalle ja eikun vaan veneen kokka Penangilta kohti Langkawia, Malesian suosituinta ja tunnetuinta rantamestaa. Taman lahemmas Thaimaata ei Malesiassa rajaa ylittamatta paase ja tunnelmakin voisi olla Thaimaan niilta vahan mukavammilta turistipaikoilta. Lomailijat ovat leppoisa sekoitus talvea pakoilevia eurooppalaisia, ausseja, malesialaisia ja muita aasialaisturisteja. Velivenalaisiakin riittaa mutta ei viela niin ettei muut mukaan mahtuisi. Helmikuu on taallakin erittain korkean sesongin aikaa ja majoituksen saatavuus ja kukkarolle sopivuus kannattaa varmistaa ennenkuin pelmahtaa paikalle. Me kaytettiin Penangilaisen matkatoimiston palveluita kun ei muuten loytynyt jarkevan hintaista ja tasoista majapaikkaa. Reppureissaajille olisi hostelleja pilvin pimein ja seuraavaksi eniten 500+ euroa maksavaa tosiluksusmajoitusta. Luksusmajoitusta on muuten ihan Fijin tyyliin, oma saari, jahteineen ja kymmenpaisine palvelusjoukkoineen, hintaa 5.000 per yo, miniaika yksi viikko. Ehka seuraavalla kerralla...

Paikallista rantamuotia

Tartuttiin taas auton rattiin, etta saisi kaytya edes muutamalla Langkawin lukemattomista, toinen toistaan makeammista rannoista. Autoksi valikoitu ultratehokas 40-heppainen, urheiluauto, jonka valtavan kokoinen yksilitrainen V2-moottori kiidatti meita ympari saarta muhkeimmillaan valtavaa 70 kilometrin tuntinopeutta. Oikeasti ei paljon nopeampaa ole tarvis paasta. Ja noin muuten keskimaarin Malesiassa on Kaakkois-Aasialaisittain mukavaa olla liikenteessa, liikennesaannot on olemassa ja aika moni noudattaakin niita. Ja jos jotain kaikesta huolimatta sattuu, ei ulkomaanpelle ole automaattisesti syyllinen onnettomuuteen. Ja bensa on ihan naurettavan halpaa, oljymaa ja valtio viela subventoi hintaa; litra ysivitosta noin 0,45 euroa. Meidan superauto kulutti bensaa koko saaren kierroksessa, erinaisine rantapoikkeamisineen kahdella eurolla. Okei saari ei ole valtava mutta kuitenkin.

Mina ja Bugatti Veyron

Penan muraalit

Malesian länsirannikolla sijaitsevilla Penang ja Langawi- saarilla vierailimme viimeksi kuusi vuotta sitten. Penangin Georgetownin vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, ja hyvä niin, vanhaa on yllättäen säilytetty ja kunnostettu pieteetillä. Luonnollisesti on rakennettu/rakennetaan ökyhotelleja ja jättiostareita kaikkialle muualle kulttuuriperinnön reunamille. Toivottavasti vanhoja katunäkymiä säilytetään riittävästi. Vanhojen talojen seinille oli maalattu mm. liettualaisen taitelijan toimesta hienoja muraaleja, joita löytyi ympäri Georgetownia. Sama heppu on kuulemma tehnyt myös Singaporeen ja KL:n töitä.

Polkupyöräriksat ovat katoava luonnonvara, joitakin sitkeänkälpäköitä patuja näyttää olevan hommissa yhä, taitaa olla enempi turistihuvia. Tunnin kyyti olisi ollut vajaa 8 euroa, vaan muu liikenne niin tukkoista, että kävellen paremmin perillä.

Moskeijoiden lisaksi Malesiassa on hindu- ja budhhalaistemppeleita ja katolisia kirkkoja

Jatimme kaupungin taaksemme, ja siirryimme Batu Ferringhin ranta-alueelle. Hotellissamme on onneksi uimapuuli, sillä Batulla on nyt biohazardi käynnissä. Jostain (kukaan ei myönnä syyllisyyttään, ei vedenpuhdistamo, ei muu taho) valuu veteen puhdistamatonta jätelientä, e- kolissa siis löytyy. Rannalla on kyltit, jossa vastuu jätetään meriveden käyttäjille. Osa ihmisistä näyttää polskuttelevan meressä silti. Jostain syystä ei tee mieli syödä kalaa.

Penang murkinataivas

Penang on yksi satunnaisen matkailijan (ja esim. Anthony Bourdainin) ruokataivaita; kiinalaista, malajia, intialaista, sushia, jne...kaikkea loytyy ja ruuan tason on mykistava. Katukeittioista saa parempaa kiinalaista tai intialaista kuin Euroopasta mistaan ja Food Courteista (en keksi suomennosta) ihan mita ruokaa tahansa; puoli-ilmaiseksi rakkaudella valmistettuna. Vaikka kulttuuri ei kiinnostaisi tippaakaan, vihaisi rantalomailua ja viela enemman mukavan helteista ilmastoa ympari vuoden tanne kannattaa kerran elamassa tulla ihan vain syomaan, syomaan ja syomaan. Sama patee muuten noin suunnilleen koko Malesiaankin. Ihan pikkuinen varoituksen sana kuitenkin; taalla ruoka maistuu noin jotakuinkin silta milta sen kuuluukin; kala maistuu kalalta, simpukka simpukalta ja vindaloo on niin tulista, etta sukat pyorii jaloissa viela seuraavana aamunakin. Paitsi, etta ei taalla tarvitse sukkia kayttaa.

 

\

 

Teurastaja duunissaan

Merimakkarat odottavat pannulle paasya

 

Ruokaa odotellessa

Kuala Lumpur

Petronastornit paivalla

Edellisesta visiitista, kuusi vuotta sitten, on Kuala Lumpur (tuttavallisesti KL, paikalliset rakastavat lyhenteita) kasvanut, vaurastunut ja himpun verran lansimaalaistunut. Ilmasto ei ole muuttunut mihinkaan ja mahtavat Petronaksen kaksoistornit ovat myos paikallaan. Vuodenaikoja on edelleen kaksi kuuma ja kuumempi (ja kostea). Nyt on kai se vahemman kuuma, 33 paivalla ja 22 yolla. Petronaksen torneihin paasee nykyaan maksamalla (hemmetti melkein 20 euroa), viimeksi kun taalla oltiin, liput sai ilmaiseksi mutta niita olisi pitanyt lahtea jonottamaan ennen kahdeksaa, joo ja kukas sita nyt ennen kahdeksaa heraa. Kaytiin silloin sen sijaan Kuala Lumpur Towerissa, josta on paremmat nakoalat, se on vaan yksoistorni ja vahemman kuuluisa. Jos nyt kokeilisi noita kuuluisia, mikali valuuttakramppi antaa periksi. Kuala Lumpur on muuten kaikinpuolin mukava paikka aloittaa Kaakkois-Aasia: Sopivahkon kokoinen (ainakin Tokion ja Osakan jalkeen), toimiva julkinen liikenne, hommat toimivat noin suunnilleen kuin sovittu, hintataso suomalaiselle sopiva ja loistavaa ruokaa tarjolla kaikkialla. Niin ja tekemista riittaa ja pois paasee helposti kaikkiin ilmansuuntin: junalla, bussilla, autolla ja lentaen.
Oli muuten tarkoitus tulla juhlimaan kiinalaisen uuden vuoden loppubileita Kuala Lumpuriin sunnuntaiksi mutta Malaysian

ja yolla

Airline keksi toisin, kone Osakasta 12 tuntia myohassa ja perilla oltiinkin maanantaiaamuna, no nahtiin sentaan koristeltu kaupunki. Aika hyvin, jo toinen puolen vuorokauden myohastyminen. Kiinalaisesta uudesta vuodesta muuten sen verran, etta mikali olette kiinalaisessa horoskoopissa rotta tai tiikeri niin ei hyvalta nayta. Kannattaa varmaan menna sangyn alle piiloon ja tulla ulos sielta ensi vuonna. Me ollaan molemmat kukkoja ja meille vuosi 2014 nayttaa keskimaaraisen komealta.

Kaakkois-Aasia

Vietnamista Indonesiaan, Laosista Malesiaan, jne. Tuohon viela Intia ja Sri Lanka paalle ja se on siina. Taalla on saanut aika monta kertaa kiertaa mutta aina tekee mieli takaisin. Tuntuu, etta taa on mun toinen (joskus ensimmainen) henkinen kotini. Jaa ja miksi? No kun en vaan tieda, taalla vaan elama tuntuu mukavalta. Palaan tata filosofoimaan, nyt syomaan Penangin yomarkkinoille.

Kiinalaiskorttelin uuden vuoden koristeiden jaanteet

Hai Japani

Kaksi viikkoa Japanissa on mennyt kuin siivilla tai paremminkin luotijunan matkassa. Huomenna vaihdetaan maata Malesiaan ja samalla matkan "suunniteltu" osuus loppuu; loppureissulle ei ole muita suunnitelmia kuin hengata Kaakkois-Aasiassa akselilla Indonesia-Burma tai jossain siella pain anyway. Muutama kaveri Suomesta on myoskin tulossa talvea katkaisemaan ja meita moikkaamaan -> saadaan siis uutta verta pakkiin.

Tourist trail Japanissa

Kioto-Tokio-Hiroshima-Miyajima-Osaka-Nara, kaksi viikkoa melko perusreitti talvisessa Japanissa, jopa niin perus, etta pari naamaa on tullut bongattua samoilla paikoilla meidan kanssa useaan kertaan. Matkanteko on Japanissa helpompaa kuin oikeastaan missaan muualla, luotijunalla paasee melkein kaikkialle ja suurissa kaupungeissa on loistava julkinen liikenne. Luotijuna on muuteen nimensa veroinen, yli 300 km/h lahes ilman heiluntaa ja ilman suurta melua; maisemia on turha yrittaa vilkuilla saa vain silmansa kipeiksi.
Japania muuten sanotaan yhdeksi maailman turvallisimmista maista, meille ensimmainen fyysisen koskemattomuuden loukkaus tapahtui kuitenkin taalla: Vaimoa puri puolikesy keksinhimoinen temppelipeura takapuolesta!

Kuvia

Kun ei kerran runosuoni enempaa syki, annetaan vaan kuvien kertoa.

Luotijuna

Terroripeurat jahtaavat uhriaan

Liukuhihnasushilla