Menu wakarimasen

 

Japanissa on ollut usein ihan tuurilla loistavaa ruokaa, mutta tällainen kala-kasvissyöjä, joka syö kanaa vain jos siinä ei ole luita, on ollut helisemässä kielimuurin takia. Listat ovat usein vain japaniksi. Ravintelin ulkopuolella on usein kuvat tai jopa aidot muovijäljitelmät annoksista, mutta epämääräinen ruskea könttäinen muovikikkana ei aina kerro totuutta eli onko sientä vai possua. (Armas matkakumppanini ei puolestaan nauti sienistä).

Muoviruokia Marimekolla

Lisäksi jotkin nuudeliliemet tehdään lihapohjaan, vaikka muutoin vegeä tilaisikin. Liha on japaniksi niku (helppo muistaa kun naapurin kissojen nimet olivat Niku1 ja Niku2. Ensimmäinen jäi auton alle). Kun laittaa lisäksi kädet ristiin rinnan päälle ele tarkoittaa Ei. Joskus tarjoilijat myös osaavat yllättäen englantia. Ruoka on muuten Japanissa aivan kohtuuhintaista tavallisissa ravintoloissa ja myös valmisruoat marketeissa. Aivan turistialueilla voi olla vähän julmemmat rahastukset. Marketin valmisateriat ovat hyviä, mutta useimmiten tekstit on vain japaniksi, joten aikamoista tuuripeliä ravinnonhankinta on välillä ollut. Ei tiedä, onko sämpylän näköinen puikula makea vai suolainen tai jotain ihan muuta. En ole kyennyt tilaamaan mitään ravintoloiden maksuautomaatista, eli pitäisi valita ja maksaa annos japaninkielisestä masiinasta ja mennä kuitti kourassa sisään syömään. Liian extremeä, vaikka  voisi säästää jotain 200 jeniä (1,50€) näin.
Vihreän teen makuinen jäätelö on sitten ainakin äklöä. Viattoman näköinen eggsandwich voikin olla etikkainen yllätys.

Sushi taas on taivaallisen tuoretta. Sushilassa kielimuuri ei haittaa kun sormella osoitellaan että ichi ton värinen kala ja ni noita toisia, ja kokki pyöräyttää vauhdilla sushipallerot eteen. Kysyy vaan elekielellä, että laitetaanko ämpärillinen wasabia, ja minä vastaan että voisipa olla niin että "sukunai" eli vähemmän mulle.

maissinjyva pyydystetty

Vähän kahvikuppineuroosia on ollut havaittavissa kun esim. paistettua kampelaa alkanut perkaamaan puikoilla, ja naapuripöydästä tuijotettu silmä kovana.
Ei ole aavistustakaan pöytäetiketistä, pitääkö Misokeitto lipittää ennen vai jälkeen oikean ruoan. On muuten huomattavasti parempaa kuin työväenopiston aasialaisten keittojen kurssilla valmistettu tekele. Tuntuu, että ollaan vähän norsuja posliinikaupassa kun tahattomasti töpeksitään eri tilanteissa, eikä siis vain ravintoympyröissä.

30 000 000

tai siis kolmekymmentamiljoonaa. Se on Tokion vakiluku tai ainakin jotain sinnepain. Suomalaisena maapallon megakaupungit tuntuvat aina huumaavilta, meita kun on Hangosta Utsjoelle vaan se reilut 5 miljoonaa. Muutamassa paivassa tuollaisesta megakaupungista saa vain pienta makua, taytyy palata uudestaan.

Metrolippua ostamassa

Noin suureksi kaupungiksi Tokio on muuten harvinaisen "helppo", julkinen liikenne toimii kuin sveitsilainen kello ja kun pysyy pahimmat ruuhka-ajat esim. vaimon mainitsemilla elektroniikkatoreilla, ei ihmispaljous ole koskaan ahdistava. Metro-,juna,-monorail-, ym muita asemia on jotain miljoona; vaikeinta on keksia paras reitti ja sitten arvata sille hinta. Liput ostetaan automaatista etukateen. Fiksut ostaa halvimman ja perilla taydentaa hinnan taas toisella automaatilla. Ja jos rakkani haaveilee hierovastasta kissantassusta niin mulle kelpaisi 100 tuumainen, 4K, 3D telkkari. Hintakaan ei ole enaa kuin 20.000 euroa. Fudiksen MM-kisat ensi kesana, tuosta kelpaisi katsella...
Se mika Tokiossa mattaa on majoituksen hinnat; huoneet ovat vahankaan jarkevalla alueella sikamaisen kalliita. Yksinmatkaajalle kapselihotelli olisi ihan harkittava vaihtoehto (mulla on klaustrofobia joten se ei mulle onnistu). Meidan huone oli 12 m2 ja tossa oli kylpyhuonekin mukana. Vapaata lattiaa oli lavitsan lisaksi ehka nelion verran.

Pelihelvetti

Panchinko hallissa

Panchinko on japanilaisten hedelmapeli. Tokiossa on valtavia pelihalleja joissa pelataan vain ja ainoastaan noita. Itse pelista en tajua mitaan, kuulia ammutaan jonnekin ja joku kai voittaa jos jotain. Meteli halleissa on Metallican konsertin tasoa, puhumisesta ei kannata haaveillakaan. Vegasin kilikalihallit olivat kuin kirkkoja hiljaisuudessaan Japanin vastaaviin verrattuna. Toinen pelimuoto mika on taalla in on eraanlainen onginta: kolikko koneeseen ja saat ohjata hetken kauhaa jolla voit yrittaa onkia mita siina nyt palkintona onkaan. Tallekin pelimuodolle on omistautuneita valtavia pelihalleja. Tuota sai ulkomaalainenkin kokeiltua; ei voittoa!

Palkintona Muumi

Ei enaa aakkosia

Tuossa taannoin manailin koneeni saamaa virustartuntaa; se aityi sita myoten pahaksi, etta konetta ei voinut enaa kayttaa ollenkaan. Tuli nahtya aika paljon vaivaa sen putsaamiseen ja olin yhteydessa vahan joka suuntaan mutta sitten meni hermot ja usko sen toipumiseen. Menin ja ostin kaytetyn Win 7 kannettavan, jolla tatakin kirjoitetaan. Nappis on englanninkielinen, joten mun teksteihin ei enaa aakkosia tule. Itselle homma ilman aakkosia on ihan luontevaa, tietokonetta on joskus opetellut kayttamaan Vic 20/Commodore 64:lla ja noissahan ei aakkosia tunnettu. Multa saisi siis ilmaiseksi troijalaisen saastuttaman (ajattelin formatoida C-aseman niin puhdistuu kaikki), Win 8 tablet-koneen. Kone on hidas ja huono ilman virustakin mutta vain 8 kuukautta vanha. Tarjous on voimassa 2.2.2014 saakka ja kone taytyy noutaa Japanista.

Elektroniikan lumoissa

Tokion Akihabarassa on muunmuassa kuusikerroksinen elektroniikkatavaratalo Yodobashi Akiba, jonka jokainen kerros on jotain verkkokaupan kokoinen. Lähdin pitkin hampain vempaimia katsomaan, mutta arvatkaapa mitä, kuudes kerros olikin täynnä aivan käsittämättömiä elektroniikkaleluja ja mitä ihmeelisempiä vitkuttimia. Siellä vietin 1,5 tuntia. Eikä suotta, löysin maailman turhimman elektroniikkavempeleen. Sähköinen, hierova kissantassu. Ja alle 10 euroa. Montako laitetaan? On se hyvä, että ei tarvitse enää stressata tuliaispohdinnoilla.


Toista tyylisuuntaa edusti maailman suurin merituotteiden kalatukkutori Tsukiji. Jos heräisi aamuviideltä voisi tulla seuraamaan joka-aamuista tonnikalahuutokauppaa. Turistien määrää on kuulemma rajattu, kun kuvaavat liian intensiivisesti ja töpeksivät kalatrukkien tukkeena. Lisäksi kaikki tonnikalakauppa ei ehkä kestä päivänvaloa, uhanalaisia lajeja on luemma ollut myynnissä. Valasta ei sentään näkynyt. Tosin luin juuri, että Japani yrittää saada valaanlihaa tunnetuksi muslimimaihin, on halalia kun veret valutettu.

 Päiväsellä oli vielä jokunen pikkukala jäljellä

lonkeroita

Pienoinen pettymys oli Totoro- luojan Ghibli- museo. Lipun ostaminen piti tehdä japaninkielisellä Loppi-masiinalla tietyn Lawson-kauppaketjun eteisessä. Onneksi kaupantypsyt tulkkasivat, mutta itse museo oli vähän kurppa. No oli siellä Totoro ja kissabussi, mutta museon sisällä ei saanut kuvata. Olin suunnitellut ostavani Tokion Totorovarastot tyhjiksi, mutta nähtävästi söpöily-yliannostus vaivasi yhä ja ostinkin vaan yhden pinssin. Johtui ehkä siitäkin, että museokauppa oli niin täynnä porukkaa, että hermo meinasi mennä. Totoro+ muuta kimpsulaa löytyy sitten ihan tavallisista kaupoista edullisemmin, ja hongkongin markkinoilta olisi saanut piraattina.

Geishoja, temppeleitä ja (hemmetisti) sushia

Matka pyhäkköön

Kioto, Japanin henkinen pääkaupunki, joka oikeastikin oli pääkaupunkina yli 1000 vuotta ennenkuin pääkaupunki siirrettiin Tokioon 1800-luvulla. Olisiko tämä nyt sitten Japanin Turku. Juu tai ei Turku ei ole Suomen henkinen pääkaupunki ei edes toispuol jokkee. Niin ja jos Turkuun vertailua jatketaan niin on täällä ehkä noin miljoona temppeliä enemmän, samaa on se, että japanin kielestä ymmärtää yhtä paljon kuin turun murteesta. Englantia ei puhu juuri kukaan mutta kaikki ovat ystävällisiä ja sitten hommat vaan lutviutuvat. Ruokalistoissa on melkein aina kuvat, joista voi päätellä ainakin, että tilaanko tässä nyt sashimia vai hampurilaista. Ja kun sushista kerran tykkää, on elämä suht helppoa; täällä se on aina tuoretta ja edullista, eikä sillä oikein ole väliä mitä siinä riisin kera on -> riittävästi wasabia niin menee lonkeroveikotkin mukavasti kurkusta alas.
Temppeleitä ja pyhäkköjä on tullut koluttua parissa päivässä jo niin paljon, että hyvä jos kuvista muistaa mistä mikäkin on otettu. Kaikki ovat kauniita ja noin valovuoden päässä modernista Japanista tai noin yleensä modernista

maailmanmenosta. Oma henkilökohtainen suosikkini on

Zen asuu täällä

Kennin-Ji, lähemmäs tuhat vuotta vanha Zen-temppeli, jossa jokaisen kivenmurikan ja sammaleen paikka oli tarkoin harkittu. Temppelien kiertämisessä Japanin talvessa on omat kommervenkkinsa, kaikissa on otettava kengät pois ja kun tennissukkien alla on kivilattia ja ulkona sataa lunta, jää osa kauneudesta tuntonsa nopeasti menettävien varpaiden vaatiman huomion taakse.

 Pissisgeishoja ja aitoja    

(E:n kirjoittama:) Kioton Gion-alue on geishojen kotiseutu. Opaskirjan mukaan alueelle piti jäädä päivystämään, ja ennemmin ja myöhemmin geisha tai maiko (oppilasgeisha) töpsöttää vaivalloisessti puulipsuillla ohi töihin, jolloin voi kohteliaasti ottaa kuvan. Kukaan ei kertonut, että joka nurkalla saa vuokrata feikin geishakostyymin. Tavalliset, nätit japanilaislukiolaistytöt hämäsivät geishakuvaajaa. Näin ehkä loppujen lopuksi viisi aitoa geishaa ja muut olivat vanhojentanssigeishoja, mutta kauniita kuvia tuli lukiolaistytöistäkin. Lisäksi japanilainen söpöily ja pikkuhahmosöpöistely alkoi jo ärsyttää. Joka paikassa on söpöhahmoja ja vaaleanpunaista hellokittykrääsää. 

niin että mitä siellä 2-kerroksessa on, lisää söpöilyä vai?

Japanilaisessa kylpylässä

Tulipa käytyä japanilaisessa kylpylässäkin; kylpylän vetonaulana oli muuten Sauna Finland. Sauna oli vähän suomalaiseen vivahtama paitsi ettei löylyä saanut itse heittää ja lauteet olivat pehmustettu jollain pyyhkeiden tapaisella. Löylyt olivat kyllä hyvät. Ja varsinkin kylpylän kylmin allas teki löylyjen päälle mukavan kontrastin. Ulkomaalainen saa kylpylässäkin anteeksi ettei osaa kaikkia kultturin vaatimia kommervekkeja mutta se täytyy muistaa, että ennen kylpyaltaisiin menoa peseydytään kunnolla. Suosittelen kokeilemaan jos tänne päin maailmaa vaan eksyy, niin ja pyydän anteeksi; kuvia ei kylpylästä tähän blogiin saatu.

Kavioiden kopsetta

Kiinalaiset viettävät uutta vuotta 31.1. Ensi vuosi on hevosen vuosi, kavioiden kopse kuuluu täällä jo. Joka paikkaan Hongkongia on aseteltu heppakoristeita ja muita juhlakimpsuja. Uskotaan, että hevosen vuonna syntyneet tulevat onnistumaan elämässään ensi vuonna. Me vältämme kiinalaisen uudenvuoden ryysiksen kun lähdemme Japaniin, jossa vietetään vasta helmikuun alussa niitten omaa Setsubunia, pavunheittojuhlaa, jolloin me olemme jo Kuala Lumpurissa.

Macaossa oli vaikeuksia löytää syömärajoitteiselle kielipuolelle ravinnetta. Monissa ravintoloissa oli listat vain kiinaksi. Joissain sentään osasta annoksista löytyi kuva. Joissain paikoissa ei vaan tullut palvelua kun ei ollut yhteistä kieltä. Tarjoilijat lymysivät tiskin takana ja rukoilivat, että turistit säästäisivät heidät nöyryytykseltä ja poistuisivat. Muualla toiset asiakkaat sentään auttoivat löytämään pöydän alalaatikkoon piilotetut syömäpuikot. Liukkaita keittonuudeleita on vaikea pyydystää puikoilla. Muita tarkkailemalla opittiin että myös lappokapustalla voi tunkea mättöä kitaan, ja yksi (kiinalainen lurpsutyyli) on liu'uttaa puikoilla kulhon reunaa pitkin nuudelit ja sattumat ja ryystää ne sitten kovaäänisesti liemen kera siitä.

Hongkongissa on edullista syödä myös sushia. Juu juu ulkomailla ei sais syödä raakaa mitään merenelävää, mutta 4 eurolla saa jos jonkinlaista toinen toistaan herkullisempaa sushikäärylää. Ei oltu ihan katukeittiössä, mutta kansankuppilassa sentäs. Aivan pakko tilata lohta ja jotain mätiä, jotain valkoista ja jotain vaaleanpunaista ehkä kalaa. Nautimistamme sushiannoksista ei valitettavasti ole kuvamateriaalia olemassa, kun rullat oli jo syöty ennen kuin muistettiin että foto ois kiva.

  

 Sekä Hongkongissa että Macaossa pisti silmään, että väkimäärästä huolimatta kadut ovat aivan erityisen siistejä. Kyltit kertoivat salaisuuden. Kadulle pläjäytetystä koirankakasta sai 60 euron sakon ja muusta roskaamisesta jopa 6 kk vankeutta, korostaisin siis että kiinalaisessa vankilassa.

Idän Las Vegas

Vegasin eiku Macaon vesishowta

Tunnin pikakatamaraanimatkan päässä Hong Kongista on entinen Portugalin tukikohta Macao. Macao on vastaavantyylinen erikoishallintoalue Kiinan sisällä kuin Hong Kong. Se mikä Macaosta tekee erikoisen on se, että se on ainoa paikka Kiinan Kansantasavallassa, jossa uhkapelit ovat laillisia. Ja sen huomaa! Vegasin suuret kasinofirmat ovat lähes kaikki perustaneet pelikeitaansa myös Macaoon. Showta ja älämölöä riittää ihan Vegasin tyyliin, paitsi sisällä kasinoissa on hiljaisempaa; Vegasissa kolikkoautomaatiti tuovat yli 60 % voitoista, Macaossa vain jotain 5 prosenttia. Kiinalaiset, joita asiakkaista on suuri enemmistä, pelaavat rulettia, Baccarattia ja

Lohikäärme tuo rahaa ja onnea

vastaavia pelejä. Pokeripöydissä, joita on vain muutama, on länkkäreitä normaalia enemmän. Niin ja en pelannut, sisäänostot olivat parin kolmen kuukauden reissubudjetin luokkaa. Muutenkin panoskoot näyttivät noin silmämääräisesti olevan moninkertaisia Vegasiin verrattuna ja iso osa pelaajista otti homman jotenkin kamalan vakavasti; Vegasissa suurin osa porukkaa tuntui olevan sillä mielellä, että hävitään nyt tässä muutama satanen (tonni), kun onhan tuo hotellihuone lähes ilmainen ja showta riittää pelaamisen jälkeenkin.
Toinen Macao on (Unescon maailmanperintö kohde) kaupungin vanha keskusta. 1500-luvulta alkaen portugalilaisten rakentama (rakennuttama), jonka sivukaduilla, joskus tuntee olevansa

Kaupunki valmistautuu kiinalaiseen uuteen vuoteen

Lissabonissa tai ehkä ei sittenkään mutta vanhan Portugalin mausteita siinä on. Aamuisen vanhan kaupungin ja öisen kasino Macaon ero on hätkähdyttävä, jos ei tietäisi, ei mitenkään uskoisi olleensa samassa kaupungissa. Englantia puhutaan kasinoiden ja kauppakeskusten ulkopuolella vähän miten sattuu ja ensimmäistä kerran tällä reissulla joutui ruokaa tilatessaan käyttämään vanhaa kunnon osoittelutaktiikkaa. Ruokalistat vain kiinaksi mutta onneksi annoksista oli kuvat seinillä ja osasihan tarjoilija sanoa englanniksi "kaalik sikken". Ei tarvinnut nälkäisenä nukkumaan lähteä.

Vanhaa Macaota

Pöpöjä ja reittimuutoksia

Reissu kohta puolessa välissä ja on ollut onnea; ei flunssaa, ei vatsatautia, ei mitään. Pahaksi onneksi tietokoneeseen on iskenyt ilkeä troijalainen, jonka f-Securen virustorjunta väittää poistavansa mutta aina vaan se pompsahtaa takaisin. Ei tässä mitään, aika vähän salaisuuksia tässä ressuläpykässä tulee pidettyä (ja NSA:han ne tietää jo jokatapauksessa) mutta kun pitäisi kai hoitaa pankki- ja vähän muitakin virallisia asioita, ainakin johinkin väliin.
Niin ja reittiinkin tuli pikku viilaus; oli tarkoitus lentää Japanista (sinne lähdetään huomenna) parin viikon päästä Bangkokiin, juuri sopivasti Thaimaan vaalien aikaan. Mutta kun tuo meininki Thaimaassa näyttää vaan kiihtyvän niin päivitimme reitin Kuala Lumpuriin. Thaimaaseen ehtii, jos siellä saadaan vaalit pidettyä ilman suurempia kähinöitä, lakkoja, jne...Jos multa kysytty veikkausta, niin arvaan, että Thaimaassa armeija ottaa (taas kerran) vallan hetkeksi itselleen.

Honkulakonkula

Kaksikerroksinen ratikka meni Hongkongin iltapäiväruuhkassa kävelyvauhtia, ja avonaisista ikkunoista kävi vähän viima, mutta yläkerrasta oli hieno katsoa ihmisruuhkaa. Väkeä on ja on. Kyllä ei Lontoon metropuristus ole mitään verrattuna Hongkongin sinällään hyvin toimivaan metroon.

Pilvenpiirtäjien sivukujilla on kimpsukampsumarkkinoita. Siis madeinhongkong- tilpehööriä, kaikkea tarpeellista ja tapeetonta löytyy joka lähtöön. Jopa minunkinkoiselle löytyisi vaatteita, piraattihärpäkkeitä ja budhhalaiskilkuttimia ja ruokaa jos toista. Menimme vielä erikseen mainostetuille Temppelikadun iltatorille, ja mikä pettymys. Vedin syvän henkeä, ja valmistauduin aasiasählinkiin ja tohotuseen. Ja vielä mitä, ihan rauhassa sai katsoa ja hipeltää, ei tyrkytystä ja tyrkkimistä. Asiallista tinkimistä (saksalaiset eivät tosin onnistuneet saamaan mitään alennusta!) mutta kaikki hyvässä hengessä. Tosin kuin vaikka bangkokilaisella torilla, jossa turistiparkaan käydään melkein käsiksi.

Ihmiset ovat ystävällisiä, eivätkä niin kuin kuvittelin kiinalaisen yrmyjä. Ruokapöydässä tosin huomaa, että kiinalaisten suu auki syövien maiskuleiden alueella ollaan.
Olen joutunut jo yhteen kaverikuvaan maalaisserkkujen kanssa. En ymmärrä miksi kukaan haluaa kuvata itsensä suomalaisen pallopään kanssa. Täällä nyt kuitenkin näkyy aika paljon länsimaalaisia katukuvassa, mutta mikäs siinä voitonmerkit ylös ja kaulailukuva kotialbumiin... Kuvaussessioita harrastetaan yleensä minun kanssani enempi Intiassa ja Indokiinassa. Osoitellaan kameraa nähtävyyksillä ja ajattelen, että mun pitää ottaa kuva, mutta halutaakin kaverikuva meikäläisestä eri sukulaisen kanssa poseeraten, ja sitä tirskumista vielä kaupan päälle.

Lentävä hongkongilainen yrittää käydä kimppuun. Vähän on nuhaa ja kuumeentynkää havaittavissa. Menin länsimaishenkisestä marketista etsimään länsimaista troppia. "Panadolia flunssaan" löytyi kiinalaiselta valmistajalta, mutta vaikuttavien aineiden lista oli vähän eri kuin originaalissa: asetyylisalisyyliä, kofeiinia, pseudoefedriiniä ja feksofenadiinia. Aivan kun jotain puuttuisi? Aina voi tietysti kääntyä kiinalaisen lääketieteen tai rukoilun puoleen, mutta eiköhän tauti tästä tokene kotimaisen ibuprofeenin voimlla.

Minä ja Bruce Lee

Minä ja Bruce Lee

Yksi lapsuuden suuria idoleita oli Kung Fun kruunamaton kuningas Bruce Lee. Poikien kanssa puolisalaa katsottiin Brucen leffoja ja opeltiin liikkeitä näkemämme perusteella. Minä menin harrastamaan karatea (kung fua ei ollut tarjolla) ihan vain Bruce Leen vetämänä. Leessä oli/on kaikki legendan ainekset; karismaattinen kung fu mestari, joka kuoli nuorena hämärissä olosuhteissa. Näin aikuisena suurin osa Leen elokuvista tuottaa katsojalleen myötähäpeää (lukuunottamatta taistelukohtauksia) mutta on niissä muutama ihan katsottavakin; esim. Way of the Dragon, sietää katsomisen ja kun siinä piestään Chuck Norris ei elokuva voi olla ihan surkea.
Bruce Lee on Hong Kongin elokuvateollisuuden Avenue of Starsin, joka on täkäläinen versio Hollywoodin Walk of Famesta, ylivoimainen vetonaula. Tuo Avenue of Stars kannattaa käydä kävelemässä vaikkei kiinnostaisi elokuvat niin vähääkään, maisemat ovat aika maukkaat; Hong Kongin pilvenpiirtäjät kohoavat salmen molemmin puolin vuorille päin. Avenue of Starsin toisesta päästä lähtee maailman hinta/laatu-suhteeltaan paras lauttamatka; 20 senttiä maksava lautta Hong Kongin keskustaan. Tuohon hintaa pääsee lipumaan salmea pitkin, jota ympäröivät nuo mahtavat pilvenpiirtäjät ja vuoret. Aurinkoisena päivänä tai kirkkaana iltana aika messevä julkisen liikenteen pätkä.

Pilvenpiirtäjiä 

Näkymä 18.kerroksesta

Niitä sitten täällä riittää. Kahdeksan miljoonaa asukasta pienessä niemennokassa ja lisää punkee kokoajan. 75 % prosenttia Hong Kongista on rakentamatonta maata mutta kun se on vuoristoa on täällä ihan tavallinen näky, että 50 kerroksista taloa korotetaan samalla kun ihmiset jatkavat asumistaan. Vähän niinkuin ullakkokämppiä Helsingissä rakennetaisi, suuremmassa mittakaavassa vaan. Meidän hotellihuone on 18 kerroksessa, eikä tunnu missään ympärillä on vain kaikkialla 30-40-kerroksisiä tönöjä. Illalla näköala on aika hulppea, on kuin katsoisi iltataivaalle kun näkee vain ikkuinoiden valot lähipilvenpiirtäjissä.

Kulinaristin ja himoshoppaajan taivas

Mitä Hong Kongista ei voi ostaa, sitä ei ole olemassa! Ja mitä siellä ei voi syödä, ei ole syömisen arvoista.

Hong Kongissa voi shopata itsensä rahattomaksi ja syödä loistavalla ruualla sitten hengiltä. Shoppausmahdollisuudet ovat rajattomat; loistoliikkeistä, valtaviin ostareihin ja sitten taas katumarkkinoihin. Kaikille kulutuskykyisille löytyy mahdollisuus käyttää rahaa. Ja erilaiset myyjät ovat kaikkialla sekaisin sulassa sovussa, 10 sentin rihkamakojun vieressä myydään Cartierin koruja (luksusliikkeisiin muuten täällä jonotetaan) ja Dim Sui kioskin takaa saat kultaisen Oyster Pertualin verovapaasti hintaan 45.000 €. Varsinkin katumarkkinoilla pyöriminen on hauskaa ja aasilaisittain leppoisaa, aika vähän tyrkytetään ja tavaroita saa rauhassa kokeilla. Kunhan muistaa, että markkinoilta ostettu Oyster Perpertual hintaan 5 euroa ei ole ihan aito. 

Njam

Ja sitten se hengiltä itsensä syöminen; kiinalainen ruoka on täällä ihan tajuttoman hyvää ja halpaa. Suomalaiseen "kiinalaisruokaan" tottuneelle makujen moninaisuus tulee täällä sitten yllätyksenä, kannattaa varoen lähteä makumatkalle. (Vaimo meinasi tukehtua chiliin kun tilasi tulista kiinalaiskalaa).Paitsi kiinalaista löytyy täältä käytännössä ihan mitä tahansa ruokaa mistä tahansa maailmankolkasta. Lähes kaikki on erinomaisesti tehtyä ja Uuden-Seelannin ja Australian jälkeen ihanan huokeaa. Puikoilla syömistä kannattaa harjoitella jo etukäteen, jos taito ei ole ennestään hyppysissä, suurin osa ruokapaikoista kyllä pyynnöstä länkkärille antaa

A la Carte lista

haarukankin käteen. Puikoilla syöminen on vaan paljon hauskempaa ja ainakin tumpelolle (lue minä) terveellisempää; ei pääse hotkimaan, ainakaan ihan kauheaa kyytiä.

Aurinko paistaa; elämä hymyilee

Kuten vaimo jo omassa kirjoituksessaan totesi niin Australian matkasuunnitelmat menivät osittain uusiksi säätiedotuksia lukemalla. Päätös osoittautui oikeaksi ja viimeinen viikko on mennyt auringonpaisteessa ja muutenkin vallan mainioissa kesäsäissä.  Ja kun pikkuhiljaa siirryttiin pohjoisemmaksi myös uimavesien lämpötila hilautui lähemmäksi uimakelpoista ja viimein täällä Sydneyssä rakkaanikin sai tämän vuoden talviturkin yltään.

Kasvitieteellisen eläimistöä

Sydney on muuten vallanmainio kaupunki, koko kaupunki tuntuu rakentuvan suurenmoisen satamansa ympärille ja kun täällä on vielä muutama lähisaari käytettävissä helteen pakoiluun on paikka aika hemmetin mukava. Keskustaan on jätetty sataman lisäksi henkireiäksi suuri kasvitieteellinen puutarha ja Sydneyn oma Hyde Park, joten kivierämaalla riittää vaihtoehtoja.

Pakollinen kuva Sydneyn kuulusta oopperatalosta, joka on ihan makean näköinen

Auringosta vielä sen verran, että täällä otsonikerroksen ohuuden on saanut todistaa ihan omatoimisesti. Nahka palaa todella herkäksi ja jokaikinen päivä on UV-indeksi 12+. Minäkin suunnilleen uin aurinkorasvassa ennen rantaan menoa ja varjossa oleilu tuntuu usein aivan loistavalta idealta. Ja polte ei kysele lämpötiloja, naama paloi han iloisesti 17-asteisessa pilvipoudassa, kun sen kerran unohti rasvata.

Aasia odottaa

Ylihuomenna Hong Kong ja Aasian ihmeet alkavat. Vähän on jo eksotiikkaa odottanut. (Ja viikon päästä itkee "länsimaisen sivistyksen" perään.) Niin ja tavallaan kotimatka alkaa myös ylihuomenna, Hong Kong on aika paljon lähempänä Suomea kuin Australia, noin maantieteellisesti ainakin. 

Sääkartalla

vompattivaroitus

Melbournen hyytävä kylmyys on jäänyt taa. Sääkarttaa apuna käyttäen navigoimme kohti lämpöä, nyt kohteena Narooma ja Ulladulla ja taas pystyy tepastelemaan sandaaleissa. Meri on yhä kangistavan kylmää, mutta sentään aurinkoa ja pitkiä, keltaisia hiekkarantoja tarjolla. Joku uskalikko kävi meressä ja mamotsi puolestaan pyörähti motellin merivesipuulilla.

Kotieläinpuiston sisäänpääsymaksuun sijoitetut rahat menivät  nähtävästi hukkkaan. Pitkin kyliä on odottamattomia villieläinkohtaamisia tullut vastaan. Aika paljon myös vompattien ja isojen kenguruiden raatoja näkyy. Kyllä ehkä mieluiten tilsaisin opossumin, kengurut on aikuisen miehen korkuisia. Ei kiitos päättömänä konepellille. Tai vielä pahempi jos jää kitumaan, pitäisi soittaa joku eläinpartio paikalle tai kaivaa linkkari esiin.

nokkasiili

poikanen ei ihan ylettynyt ruokailemaan

Ruokaploki: ai sitä ollaan taas Lontoossa, no melkein, fish and chips aivan liian usein. Kala on kyllä hyvää ja tuoretta. Olen käynyt tuijottamassa ostereita, mutta minimi puolitusinaa on liikaa. Ehkä 3 riittäisi. "Oikea" kala on kallista, tai mikäpä täällä ei olisi. Mutta mansikka- ja uusien perunoiden aika on taas, ja ehkä vielä Malesian ylänköalueella seuraavan kerran ainakin mansikoita saanemme nauttia.

Australiassa on valtavasti kärpäsiä. Uimarannoilla ärsyttäviä, purevia hietakärpäsiä ja muualla joka paikkaan tunkevia  kärpäsiä. Siksiköhän australialaiset puhuvat vain toisesta suupielestä. Yllättäen saa paremmin selvää kuin uusiseelantilaisesta naapurista. Aussit ovat myös käyneet vokaaliostoksilla, esim. "wine" äännetään     "vaein". Kylillä on drive in viinakauppoja. Ravinteliin voi mennä B.Y.O eli oma viiniputeli kourassa, mutta kadulla ryypiskely on monessa paikkaa kielletty.

No onkos tullut talvi kesän keskelle ja...

Kaunista vaan koleahkoa

Etelä-Australian keskikesä on osoittanut kummallisuutensa; tuulta, sadetta ja lämpötilat päivälläkin alle 20 astetta! Hotellin ilmastointilaitetta käytetään lämmittämiseen ja sukat kuluvat enemmän kuin uimahousut, mitä hel***tiä? Ja kun minulle luvattiin Välimeren ilmastoa; kuumat kuivat kesät ja viileät talvet, tunnen  itseni erehdetetyksi. Juu tai ei siis tarkemmin lukien tämä täällä ihan kummallista ole; heinäkuun alussa kaikki 15-45 asteen välillä on ihan normaalia ja joulun tienoilla täällä oli vielä 39 astetta. Me vaan ilmeisesti tuotiin viileys Uudesta-Seelannista mukanamme. Ja ehtihän tuolla tropiikissa hikoilla, nyyh ikävä, toivottavasti me ei viedä kylmyyttä mukana Japaniin siellä sitä tammikuussa on omastakin takaa...

Kun vastaan tulee koala

Koalan saa paijattavakseen täällä jokaisessa itseään kunnioittavassa eläinpuistossa. Pakkohan sitä oli kokeilla. Söpö on eläin ja ei tunnu paljon meistä ihmisistä välittävän. Ei luonnossakaan juuri muuta tee kuin syö ja koisii. (Ei muuten kuulosta hassumalta). Lisäksi eläinpuistoissa on esillä kaikki muutkin Australian omat eläimet; Kengurut, Tasmanian pussipirut, vompatit, kookaburrat, jne... Eläinpuistojen ulkopuolella täällä on nähnyt eniten valitettavasti vain kuolleita kenguroita, niitä on täällä niin paljon, että törmäävät todella usein autojen kanssa. Ja kengurullehan siinä huonommin käy.

Harvinainen albiinokenguru

Koala koisii

Poliisi ajaa sinisellä autolla, uaa sinisellä autolla

Tien päällä taas, ihan oikealla autolla, on turbo ja kaikki. Ja se kiihtyy muutenkin kuin ajamalla jyrkänteeltä alas. Uuden-Seelannin Nissan Pilipali on onneksi vain ikävä muisto! Johtuiko sitten turbon huumaavasta murinasta vai mistä mutta unohtui vilkun käyttö moottoritieltä poistuttaessa. No eikö mitä, takana ollut siviilipoliisiauto laittoi pillit ja vilkut päälle ja komensi tien sivuun. Turisti sai onneksi mokansa hymyilemällä ja iloisesti liikenneturvallisuusluennon kuuntelemalla anteeksi ja pääsimme jatkamaan matkaa ilman sakkolappua. Toivotettiin meille jopa hauskaa loppu Australian oleilua! Poliisi on pop!

Downundersyndrooma

Melbourne on kuin kesäinen Lontoo, mutta huomattavasti vähemmän kireä ja turhantärkeä. Kaupungilla on laillisia graffitiseiniä, eikä siis mitään kirkkoveneitä täynnä, vaan ihan oikeita, hyvin tehtyjä maalauksia. Lisäksi on paljon julkisia,  "jänniä"  veistoksia. Vaikka pilvenpiirtäjät tylysti varjostavat keskustaa, on pikku poikkikaduilla ihan lissabonilainen pikkupuoti- ja kahvilamaailmatunnelma. Tosin vähintään Lontoon hinnoilla varustettuna.


Vesipulaisessa Melbournessa ei saisi suositusten mukaan olla suihkussa yli 4 minuttia. Mutta koska ollaan Brittien siirtomaassa, eikä Oras ole tuttu, on eri hanat (tällä vuosisadalla!) kuumalle ja kylmälle vedelle, pelkkään säätelyyn menee 5 min. Sitten syyllisyydentuskainen suihku. Tosin kesähelteet tältä erää ohi ja taas vaihteeksi sadetta niskaan matkalaisille.

Uuden vuoden ilotulitus oli upea näky. Vähintään kolmesta suunnasta ammuttiin kaupungin taivaan peittävää ilotulitusta. Piti kunnon mummotyyliin laittaa herätyskello soimaan, että ei tyrittäisi valoshouta. Kaupungilla oli ilmaisia konsertteja ja hirveä määrä mellakkapoliiseja näin tyhjään kaupunkiin. Suomalaisen silmiin ihan sivistynyttä örvellystä. Ratikat olivat klo 18 jälkeen ilmaisia, ja vain parit yrjöt lattialla. Kaikki, paitsi kiinalaiset, tuntuvat olevan kesälomalla maaseudulla.